Kepit vai nyrkit? Sitä Koko-teatterissa harjoitteleva työryhmä nyt pohtii.

Lavalla hiotaan Seitsemän broidia Sipoosta – eli Kiven (sisältä) Seitsemän Veljestä -esityksen kohtausta, jossa Jukolan veljekset tappelevat. Kuuluu kova mölinä.

Monen mielestä kepeillä saadaan tappelukohtaukseen oikea tunnelma. Keskittyminen näyttää onnistuvan paremmin ilman rekvisiittaa, pelkät nyrkit aseina.

Tätä mieltä tuntuu olevan ohjaaja Markus Karekallas, joka käskyttää esiintyjiä kuuluvalla äänellä.

Seitsemän broidia Sipoosta -esityksen käsikirjoitus on Sörnäisten vankilan vankien oma sovitus Aleksis Kiven Seitsemästä veljeksestä.

Näytelmässä esiintyy kahdeksan vankia. He matkustavat harjoituksiin Sörnäisten vankilan suljetulta osastolta vartijasaattueessa.

”Kiven esitys on tuotu tässä nykyaikaan. Mukana on vanhaa Kiveä ja uusiakin elementtejä, sometusta ja muuta. Ja sitten pitäisi olla vielä hauskaakin,” kertoo Juhania näyttelevä mies.

Vangit haluavat esiintyä lehtijutussa roolinimillään.

Eeroa esittävällä näyttelijällä ei ole aiempaa teatterikokemusta. Viimeksi hän on näytellyt ala-asteella.

”Eero on veljeksistä pienin ja vittumaisin. Se rooli varmaan sopi minulle”, hän tuumii.

Eero sanoo oppineensa paljon teatterin tekemisestä. Hän on huomannut myös jännittävänsä esiintymistä.

”Se on yllättänyt. Ajattelin, että ei jännittäisi yhtään.”

Hänelle teatterin haastavin puoli on suuriin tunteisiin eläytyminen. Vankilassa on tarkat rutiinit, joiden keskeltä on vaikea siirtyä nopeasti näytelmäharjoituksiin ja rooliin.

”Kontrasti vankilamiljööseen on suuri. Vankilassa ei moikkailla eikä hymyillä. Siellä tulee sellainen lasikatse”, Juhanikin kuvailee.

Juhanille aggressiiviseen rooliin eläytyminen on ollut helppoa. Hänen roolihahmonsa on kova uhoamaan ja ryyppäämään.

”Juhani on sellainen, joka yrittää peittää uhoamisella todellisen minänsä.”

Seitsemän broidin esityksiä on tulossa katsomaan väkeä poliitikoista esiintyjien läheisiin. Ei ihme, että esiintyjät potevat lievää ramppikuumetta.

Ensi-iltaan on onneksi vielä viikkoja aikaa.

”Itse ainakin päätin, että kun esiinnytään ilman mitään ammattitaitoa tai kokemusta, niin vedetään sitten täysillä. Ihan sama, vaikka kaikki nauraisivat!” Juhani sanoo.

Veera Nuutinen

Seitsemän broidia Sipoosta – eli Kiven (sisältä) Seitsemän Veljestä Koko-teatterissa 11.–13.12.

Vankilateatterissa vapaudutaan

”Riemukasta.” ”Kuin olisi päässyt kokonaan uuteen maailmaan.” Näillä sanoilla kuulee harvoin kuvailtavan aikaa vankilassa.

Syvään juurtuneen ajattelutavan mukaan vankeustuomio on rangaistus ja vankilassa ollaan sovittamassa rikosta erillään muusta yhteiskunnasta. Nykyvankilan ensisijainen tavoite on kuitenkin vankien kuntouttaminen rikoksettomaan elämään. Vankilateatteri on yksi uusista kuntoutusmuodoista, joita vankiloissa kokeillaan.

Mutta onko vankilassa kuntoutuminen ylipäänsä mahdollista?

Vanajan vankilan johtajan Kaisa Tammi-Moilasen mukaan on. Vankeustuomio katkaisee rikoskierteen ja tarjoaa mahdollisuuden kuntoutumiseen.

”Vankilassa ololla pyritään vaikuttamaan myönteisesti tuomitun kykyyn jatkossa pärjätä elämässä ilman rikoksia.”

Tammi-Moilasen mukaan tämä vaatii kuitenkin paljon sekä vangilta että henkilökunnalta. Kuntoutumiseen on vaikutusta myös muilla vangeilla, jotka ovat eri vaiheissa oman kuntoutusprosessinsa kanssa. Osa vangeista on kuntoutusvastaisia, osa taas valmiita siirtymään uuteen vaiheeseen elämässään.

Siirtymisen apuna toimii vuonna 2008 työnsä aloittanut ja vuonna 2012 rekisteröity Taittuu ry, jonka tavoitteena on juurruttaa teatterityöskentely osaksi Suomen vankiloiden toimintaa. Tammi-Moilanen oli tutustunut vankilateatteriin vierailuillaan Venäjän ja Irlannin vankiloissa, ja teatteriohjaaja Hannele Martikainen oli omalla tahollaan suunnitellut vankilateatterihanketta. Yhteistyön tuloksena syntyi konsepti, jossa vangit työstävät näytelmän itse käsikirjoituksesta esityksiin saakka.

Taittuu ry:n hankkeet poikkeavat muista viime aikoina toteutetuista vankilaa ja teatteria yhdistelevistä projekteista, kuten Juha Hurmeen ohjaamasta Kuningaskahleesta tai Kaisa Korhosen ohjaamasta Aikaerosta, joissa ammattinäyttelijät ovat esittäneet vankien tuottamaa materiaalia.

Taittuu ry:n ja vankien työn tuloksena ensi-iltansa on saanut useita vankien käsikirjoittamia ja ammattiteattereissa esittämiä näytelmiä. Näytelmät ovat saaneet kiittävää palautetta niin niihin osallistuneilta vangeilta, vankilan henkilökunnalta kuin yleisöltäkin.

Helsingin yliopiston sosiaalipsykologian oppiaineessa tehdään parhaillaan suomalaisen vankilateatterin vaikuttavuustutkimusta. Professori Anna-Maija Pirttilä-Backmanin mukaan projekteihin osallistuneet vangit raportoivat teatterin myönteisinä vaikutuksina muun muassa kohentunutta itsetuntoa ja sosiaalisten tilanteiden pelosta vapautumista.

Kaikki haastatellut vangit ovat olleet sitä mieltä, että vankilateatteriin pitäisi olla mahdollisuus kaikissa vankiloissa.

Mikä vankilateatterissa sitten on niin kuntouttavaa?

”Monet tavalliset käytännön asiat voivat laitostuneesta tuntua ylivoimaisilta”, sanoo Taittuu ry:n tuottaja Neea Kilkki.

”Kun vankilasta vapaudutaan, tarvitaan sosiaalisia taitoja ja kykyä selvitä arjessa. Vankilateatterissa opitaan ryhmässä toimimista, kärsivällisyyttä ja itsensä ylittämistä rankan puurtamisen kautta. Tärkeää on myös päästä hetkeksi irrottautumaan vangin roolista esiintyjän rooliin. Onnistumisen kautta voi lakata olemasta ikuinen epäonnistuja.”

Haru Kivelä

KOMMENTTI

Vankien kuntoutus kaipaa uusia aloitteita

Rikosten uusimisaste on Suomessa korkea. Rikosseuraamuslaitoksen vuoden 2013 toimintakertomuksen mukaan 44,8 prosenttia vapautuneista vangeista oli tuomittu uusista rikoksista kolmen vuoden seuranta-ajalla.

Rikosseuraamuslaitoksen säästöpaineiden vuoksi uusintarikollisuuden vähentämiseen tähtääviä ohjelmia ei aina kyetä järjestämään vankien tarpeiden mukaisesti. Vankien kuntoutusmenetelmät ovat osin vanhentuneita, ja myös vankien vapaa-ajan toimintaa on jouduttu karsimaan. Tämä on räikeässä ristiriidassa kuntouttavan lähestymistavan kanssa.

Perinteiset vankien kuntoutusohjelmat, kuten suuttumuksenhallintaryhmät, ovat vahvasti yksilötyöskentelyyn painottuvia. Sosiaaliseen vuorovaikutukseen tai älylliseen ponnisteluun vankiloissa ei kannusteta riittävästi.

Taittuu ry:n vuosia jatkuneesta tuloksellisesta työstä huolimatta rahoituksen saaminen vankilateatterille on ollut kiven alla. Vapaaehtoistyötä on tehty kaikissa vaiheissa. Tiukkoina taloudellisina aikoina vankien teatteritoiminta ei ole saanut tarvitsemaansa rahoitusta yksityiseltä sen enempää kuin julkiseltakaan puolelta.

Teatteri ei ole kaikkien juttu, mutta sille on tilausta sellaisten vankien keskuudessa, jotka pystyvät käsittelemään elämänhistoriaansa taiteellisten keinojen avulla ja löytämään sitä kautta uusia toimintamalleja. Oman roolin käsikirjoittaminen yhteistyössä muiden kanssa on taito, jota tarvitaan myös muurien ulkopuolella.

Haru Kivelä