Demokratiaan sitoutunut Aam Aadmi -puolue (AAP) sai murskavoiton lauantaina 7. helmikuuta pidetyissä vaaleissa Intian Delhin osavaltiossa.

Arvind Kejriwalin johtama puolue sai parlamentin 70 paikasta 67. Loput kolme sai toukokuussa 2014 Intiaa johtamaan noussut pääministeripuolue BJP. Intian vanha valtapuolue Congress jätettiin siis ilman paikkoja.

Aam Aadmi ei ole noussut tyhjästä, vaikka siltä on voinut näyttää. Siihen on liittynyt paljon ihmisiä suurista kansalaisliikkeistä. Esimerkiksi kansalaisliikkeiden kattojärjestö, NAPM (National Alliance of People’s Movements), on alun epäilyjen jälkeen laajasti liittoutunut AAP:n kanssa.

Monet NAPM:in keskeiset johtajat ja puoluepolitiikan ulkopuolella toimineet aktivistit olivat viime vuonna AAP:n ehdokkaita Intian vaaleissa.

AAP ei ole vasemmistolainen liike, ainakaan missään perinteisessä eurooppalaisessa merkityksessä. Ehkä se edustaa maailmanpolitiikan keskelle muillakin mantereilla nousevaa uutta, vapauttavaa populismia. Sen lähin sukulainen Euroopassa lienee Espanjan Podemos. Samaa puolueperhettä ovat Kreikan Syriza-puolue ja Italian Viisi tähteä -puolue.

Mistään pikkukylän tapahtumasta AAP:n vaalivoitossa ei ole kyse. Delhin väestö on noin neljä kertaa suurempi kuin Suomen. Kyseessä on ydinasevaltion ja nousevan talouden supervallan pääkaupunki.

AAP:n suosio saattaa jäädä lyhytkestoiseksi, eikä sen kasvu koko maata muuttavaksi liikkeeksi ole Intian lähes puolentoista miljardin ihmisen maassa helppoa. Mutta on useita syitä, miksi Aam Aadmiin on syytä suhtautua vakavasti.

AAP:n politiikka herättää toivoa ohjelmansa takia. Siinä on kolme pilaria: yhteinen hyvinvointi, korruption vastaisuus ja demokratia.

Intiassa korruptionvastaisuus on tavattoman tärkeää. Vanhana ongelmana ovat Intian hallinnon arkiset, jokaiselle intialaiselle tutut, läpikorruptoituneet käytännöt.

Pääomaliikkeiden vapauttaminen on tuonut tähän uuden lisän, kun Intian rikkaat ihmiset ja yhtiöt ovat jääneet kiinni veroparatiisikytköksistä.

Uutta on Aam Aadmi -liikkeen lupaus toimia itse toisin, ei vain vallankäyttäjänä vaan jokaisen osallistujan omassa arjessa.

Maailmanpolitiikan kannalta kiinnostavaa AAP:n nousussa on sen sitoutuminen demokratiaan. Kun Aam Aadmi puhuu vallasta ja tavallisen ihmisen voimaannuttamisesta, se ei puhu länsimaisen liberaalin demokratian kieltä. Aam Aadmin politiikan ytimessä on swaraj (”oma valta”), paikallinen omaehtoisuus ja lokalisaatio.

Näin Aam Aadmi on käytännössä etenemässä kohti yhteiskuntamallia, jossa paikallisyhteisöjen rooli ja tasa-arvo sekä osallistava demokratia ovat keskiössä. Riippuvuuden katkaiseminen markkinaehtoisesta globaalisaatiosta ei ole helppo tie, mutta kurjuuden eliminoimiseksi ja maailman ekologiselle tasapainolle se on välttämätöntä kaikkialla.

Poliittisen historian kannalta on häkellyttävä huomata, kuinka vahvasti Aam Aadmin superjytky nojaa Intian 1900-luvun alun gandhilaiseen väkivallattoman vapautusliikkeen perinteeseen.

Moni oli jo ehtinyt ajatella, että gandhilainen modernisaatiokriittinen ja idealistinen perinne on kuollut ja että uusi, maallistunut menesty ja kuluta -sukupolvi on pysyvästi noussut Intian keskeiseksi yhteiskuntaluokaksi. Aam Aadmi jättää tämän arvion omaan arvoonsa.

Mutta jos AAP voi nousta tällä tavalla, voiko vastaava tapahtua fasistisilla etumerkeillä? Erityinen huoli koskee AAP:n sisäistä demokratiaa. Arvind Kejriwalissa on yksinvaltiaan taipumusta. Mitä tapahtuu, jos valta nousee hänellä kaaliin? Kuinka hyvin hän pystyy kehittymään protestiliikkeen johtajasta hallituksen johtajaksi?

Vaalit hävinnyt BJP on hindu­nationalistinen puolue, jonka sisällä ja liepeillä toimii äärioikeistolaisia liikkeitä kuten fasistinen RSS. Intian pääministerin Narendra Modin tausta on verinen, ja hänen puolueensa politiikka edustaa pahinta kasvufundamentalismia, mikä näkyy muun muassa maankäyttö- ja vesipolitiikassa.

AAP:n vaalivoiton välitön seuraus on, että Modin hallitus joutuu taktisista syistä etenemään aikeissaan entistä varovaisemmin. Laajempia seurauksia on tässä vaiheessa mahdoton ennustaa.

Kirjoittaja on filosofi ja aktivisti, joka on vieraillut Intiassa useasti vuodesta 1987 alkaen.