Tulevien eurovaalien yhtenä pääteemana tulee olemaan talous- ja työttömyyskriisin parantaminen. Uusklassisen taloustieteen oppien mukaisesti Euroopan maista halutaan kilpailukykyisiä vientitalouksia. 

Nykypolitiikan perusteet ovat virheellisiä ja politiikka on tuomittu epäonnistumaan. Lisäksi nykyisen kasvuun perustuvan talouden takia olemme tuhoamassa elintilaamme.

Voimassakin esillä olleen keynesiläisen talouspolitiikan mukaan suurella talousalueella kasvustrategian tulisi sen sijaan olla investointivetoinen. 

Kapitalistinen raha- ja velkatalous tarvitsevat kasvua, mutta jos rahatalous otetaan haltuun, voidaan kehittää kestäviä keinoja yhteiskunnan ylläpitämiseen. 

Tällöin voitaisiin kuluttaa vähemmän ja hallita ylenmääräistä tuotantoa, sanoo Rahatalous haltuun -kirjan kirjoittaja, tutkija Jussi Ahokas.

Keynesiläisyydessä onkin taustalla tietynlainen joutilaisuuden filosofia. John Maynard Keynes hahmotteli jo 1930-luvulla esseessään Economic Possibilities for our Grandchildren emansipatorista filosofiaa työstä vapautumisesta, johon päästäisiin rahatalousongelman ratkettua.

Keynesin mukaan tuottavuuden kasvu johtaisi työajan lyhenemiseen. Tuottavuuden kasvu tarkoittaa yksinkertaistettuna sitä, että vähemmällä saadaan aikaan enemmän. Tähän päästäisiin investoinneilla ja ottamalla hetkellisesti lisää velkaa.

Eurovaaliehdokkaista elvyttävää keynesiläistä talouspolitiikkaa kannattaa muun muassa vasemmistoliiton Pia Lohikoski. Hän sanoo talouskuripolitiikan ja julkisen sektorin supistamisen ajavan Euroopan taloutta jatkuvaan kurjistumiskierteeseen.

”Mitä enemmän on työttömyyttä, sitä vähemmän on varaa kuluttaa palveluita tai kulutushyödykkeitä. Kun kaupoilla ei ole asiakkaita, talous supistuu edelleen”, hän perustelee näkemystä. 

Euroopan talouden kurjistumiskierteestä täytyisi päästä hyvän kierteeseen: niin valtioiden kuin Euroopan unionin pitäisi siirtyä elvyttävään työllisyyspolitiikkaan, jolla lisättäisiin kysyntää ja investointeja.

Kokoomuksen eurovaaliehdokkaan Arto Ojalan suusta kuuluu toisenlainen ääni.

”Lisäelvyttäminen ottamalla vielä enemmän velkaa johtaa Kreikan tielle. Julkinen sektori on liian suuri ja yksityinen talous on supistunut. Talouden kilpailukyky on tässä tilanteessa huono”, Ojala sanoo.

Ainoa järkevä vaihtoehto on tämän näkemyksen mukaan talouskuri, jolla kilpailukykyä parantamalla julkiset taloudet saadaan tasapainoon.

Lohikoski puolestaan ehdottaa, että Eurooppaan pitäisi saada investointiohjelma, jota koordinoitaisiin Euroopan keskuspankin, investointipankin ja investointirahaston kanssa. 

Investointiohjelma kuulostaa yksinkertaiselta suunnitelmalta, mutta miten mahtaa olla käytännön toteutuksen laita?

Ojala kummastelee investointiohjelmaa. Hän on samaa mieltä siitä, että rahaa suoltamalla kysyntä elpyy. Mutta hän sanoo, että jäljelle jää velka maksettavaksi.

”Kysyntää velalla elvyttävä talouspolitiikka on aina tasapainoilua lisävelkaantumisen ja velalla saatavan lisätulon eli verotulon kanssa.”

”Nyt on palautettava kilpailukyky ja saatava lisää kestäviä työpaikkoja, verotuloja ja tasapainoa julkiseen talouteen. Näin myös työllisyys paranee”, Ojala toteaa.


Ehdokkaiden näkemykset poikkeavat toisistaan kuin vasen oikeasta.

Euroopan parlamentilla ainakin on Lissabonin sopimuksen myötä enemmän valtaa kuin koskaan. Se saa muun muassa vaikuttaa EU:n rahoituskehykseen ja komission valintaan. Parlamentin kautta mepit saavat valtaa Euroopassa.

Tutkija Jussi Ahokkaan mukaan eurovaalien alla poliittisen keskustelun tulisi keskittyä talouden suunnanmuutokseen. Elvyttävä finanssipolitiikka todella vähentäisi työttömyyttä ja lisäisi rahavirtoja talouteen. 

”Lohikosken mainitsema investointiohjelma on ehdottoman kannatettava. Se painaisi työttömyyden takaisin alhaiselle tasolle ja lisäisi rahavirtoja talouteen, mikä innostaisi ihmisiä kuluttamaan”, hän sanoo.

Investointiohjelma on kuitenkin vaikea toteuttaa poliittisesti, sillä keskuspankin roolia pitäisi muuttaa, ja samalla koskea eurojärjestelmän rakenteisiin ja perustuslakiin. 

Arto Ojan mukaan EKP:n tehtävänä on yksinomaan hintavakaus. Normaalisti järjestelmä toimii ja ylläpitää hintakilpailukykyä.

”Alhaiset korot ovat välttämätön kilpailukykytekijä yrityksille ja ehdoton edellytys kotitalouksien ostovoimalle. EKP ei saa ostaa suoraan valtion velkakirjoja eli rahoittaa itse itseään tai valtiota painamalla arvottomia seteleitä”, hän painottaa.

Jussi Ahokas on eri mieltä. Velkakirjojen oston lisäksi EKP:n pitäisi hänen mielestään myös sallia elvyttävä finanssipolitiikka. Esimerkiksi Portugalin ja Kreikan tapauksessa keskuspankki lopetti rahoituskriisin, mutta kokonaiskysynnän riittämättömyydestä johtuva työttömyyskriisi jäi elämään.

”Eurovaaleissa tärkeimmät keskustelut koskevat juuri elvyttävän politiikan aktivointia sekä EKP:n roolin ja mandaatin muuttamista”, tutkija toteaa. 

Toisaalta Euroopassahan juuri pyritään kitkemään työttömyyttä: on nuorisotakuuta ja osa-aikatöitä. 

Ahokkaan mukaan nykyinen työllisyyspolitiikka, joka tähtää työllistämiseen erinäisin keinoin, ei kuitenkaan johda tavoitteeseen. 

Huonossa taloustilanteessa yritykset irtisanovat ja vähentävät tuotantoa. Talouden kokonaiskysynnän supistaminen näin ollen lisää niin yritysten kuin työntekijöidenkin kokemaa epävarmuutta.

Saksa on nostettu ajoittain esikuvaksi työllisyyspolitiikassa, sillä se on onnistunut laskemaan kansalaistensa työttömyysprosenttia. Miljoonat työntekijät ovat silti tahtomattaan juuttuneet osa-aikaisiin töihin, joista he saavat vain noin 400 euroa kuukaudessa, muistuttaa Lohikoski.

Niin kutsuttu Saksan-malli on perustunutkin vain keskiluokan kuristamiseen ja tiukkaan palkkamalliin, jossa on mukana pakotteita. Tuottavuus on kasvanut nopeammin kuin palkat, joten pääoman omistaja saa työstä isomman siivun kuin työntekijä. 

Saksan-malli ei siis toimi – tai toimii, tiettyjen eturyhmien hyväksi, kuten Ahokas asian ilmaisee.

Euroopan kaikki maat eivät voi harjoittaa tällaista politiikkaa; jos palkkoja poljetaan kaikkialla, ostovoima ja kysyntä eivät kasva missään valtiossa, ja lopulta koko maailmantalous painuu alas. 

Keynesiläinen täystyöllisyys ei tarkoitakaan kapitalistista voitontavoittelua. Sen sijaan minimipalkoista ja työajoista olisi pidettävä huolta niin, että työ ja tulot jakautuvat nykyistä tasaisemmin. 

Kokoomuksen Ojalan mukaan ainoa vaihtoehto yhteiskunnan talouden perustaksi on laadullinen, teknologiaan perustuva kasvu.

Kilpailukykyä parannetaan esimerkiksi alentamalla työn kustannuksia. Kenties laadullinen kasvu ja tuottavuuden kasvattaminen sopivat osittain yhteen. Keinot ja päämäärät ovat kuitenkin varsin erilaiset.

Miten EU:ssa voitaisiin nyt lähteä toteuttamaan täystyöllisyyspolitiikkaa, tutkija Jussi Ahokas?

”Kysyntää lisäävä, investointivetoinen kasvu on Euroopan tie. Pitäisi pystyä vakuuttamaan politiikan tekijät ja kansalaiset siitä, että kapitalistisessa rahataloudessa tulee huomioida kysyntävaikutukset”, Ahokas vastaa. 

Koko EU:n institutionaaliset rakenteet pitäisi toisin sanoen saada muutokseen. Siinä missä konservatiivit puoltavat kilpailukyvyn parantamista talouskurilla, on Ahokkaalla valmiina toisenlainen tehtävälista EU:lle: euroalueen tasolla pitäisi kartoittaa investointitarve, kasvattaa EU:n budjettia, laajentaa verotusoikeutta ja kasvattaa tulonsiirtoja.

Työttömyys on noussut korkealle eikä sellaista kehitystä, joka nopeasti kääntäisi työttömyyden laskuun, ole edelleenkään näköpiirissä. 

Taantumasta nouseminen euroalueella edellyttää talouspolitiikan suunnanmuutosta koko Euroopan tasolla. Lainsäädännön ja talousarvioiden parissa työskentelevän europarlamentin toivoisi heräävän tähän keskusteluun.

EU-vaaliteemainen artikkelisarja on tehty osana Helsingin yliopiston suomen kielen oppiaineen järjestämää aikakauslehtityön kurssia.

Vuoden 2014 europarlamenttivaalit järjestetään Suomessa 25. toukokuuta 2014.