”Olen lakimies, mutta vastustan lakia. Etenkin kansainvälistä lakia.” – Tzipi Livni, Israelin entinen ulkoministeri ja Israelin suurimman puolueen Kadiman puheenjohtaja

Myöhään maanantai-iltana 23. tammikuuta sadat raskaasti aseistetut Israelin armeijan sotilaat saartoivat palestiinalaisen Shawamrehin perheen kodin Beit Arabiyan eli Arabiyan talon, joka on nimetty perheen äidin mukaan. Anatan kaupungissa Länsirannalla sijaitseva Beit Arabiya on yksi Israel/Palestiina-konfliktin rauhanomaiseen ja kansainvälisen lain mukaiseen ratkaisuun pyrkivän väkivallattoman vastarinnan symboleista.

Armeijan häädettyä Shawamrehin perheen kotinsa pihalle alkoi paikalle tuotu erikoisvalmisteinen puskutraktori murtaa talon rakenteita sotilaiden runnoessa ja pahoinpidellessä kaikkia, jotka pyrkivät hidastamaan puskutraktorin toimia.

Pian kaikki Beit Arabiyan tontin rakennukset – suurperheen omakotitalo, kotieläinsuojat, miehille ja naisille rakennetut erilliset suihku- ja käymälätilat, keskustelutilaisuuksille, luennoille, elokuvailloille, yhdessäololle ja ruokailuun tarkoitettu iso kiinteä katos, yöpymistä varten rakennetut kiinteät katokset, laatoitukset, aidat – oli revitty maan tasalle. Shawamrehin perhe koki kotinsa raunioittamisen nyt viidennen kerran.

Muistan rauhankeskuksen yksityiskohdat elävästi, sillä asuin siellä kolmena kesänä. Ensimmäisellä jälleenrakennusleirilläni vuonna 2008 tein suurimman osan rakennustöistä juuri Beit Arabiyassa. Rakensimme tuolloin taloa ympäröiviä muureja ja laatoitimme omakotitalon ympärystä.

ICAHD:in eli Israeli Committee Against House Demolitions -järjestön jo neljästi jälleenrakentama keskus on vuosittaisten jälleenrakennusleirien, keskustelutilaisuuksien ja strategisen suunnittelun foorumi, jossa vierailee säännöllisesti ryhmiä, aktivisteja, poliitikkoja, YK:n edustajia ja muita vaikuttajia ympäri maailmaa.

Viime kesänä Suomesta lähti ICAHD:in vuosittaiselle jälleenrakennusleirille kuuden henkilön ryhmä. Yksi leirille lähteneistä käännytettiin saapumisen yhteydessä takaisin Suomeen, joten leirille pääsi vain viisi suomalaista. Virallinen syy käännytykselle oli käännytetyn facebook-käyttäytyminen, etenkin ihmisoikeusjärjestöistä ”tykkääminen”. Me leirille päässeet asuimme Beit Arabiyassa ja suuri osa leirin ohjelmasta järjestettiin siellä.

Vuoden 2011 leirillä jälleenrakensimme toisella puolella Anataa asuvalle valtavalle Abu Omarin perheelle kodin. Israelin viranomaiset tuhosivat perheen kodin vuonna 2005. Kotia oli viime kesänä rakentamassa palestiinalaisten työnjohtajien kanssa yli 25 Palestiina-aktiivia eri puolilta Eurooppaa ja Yhdysvaltoja.

Viime viikolla Israelin armeija tuhosi Beit Arabiyan lisäksi myös viime kesänä rakentamamme Abu Omarin perheen kodin.

Demokraattisen oikeusvaltion julkisivun ylläpitäminen on ollut Israelille keskeisen tärkeää sen diplomaattisten suhteiden ja kansainvälisen statuksen vuoksi. Fasaadin uskottavuuden ovat kuitenkin asettaneet kyseenalaiseksi Israelin poliittiset prioriteetit: se, että Israel määrittää itsensä juridisesti maailman kaikkien juutalaisten valtioksi, ei kansalaistensa valtioksi, ja se, että Israel haluaa ylläpitää vastaansanomatonta sotilaallista pelotekykyä palestiinalaisten ja Lähi-idän valtioiden silmissä.

Israelin harjoittama palestiinalaisten kotien tuhoamispolitiikka täyttää neljännen Geneven sopimuksen artiklan 53, joka kieltää miehittävää osapuolta tuhoamasta omaisuutta miehittämillään alueilla, ja on siten kansainvälisen lain vastainen. Talojen tuhoaminen ilmentääkin havainnollistavasti Israelin yllä esitettyä ainaista dilemmaa. Yhtäältä Israelin päättäjät ovat tietoisia siitä, että palestiinalaisten kotien tuhoaminen rikkoo räikeästi kansainvälistä lakia, mutta toisaalta Israel haluaa viedä eteenpäin Miehitettyjen palestiinalaisalueiden juutalaistamista (eng. “Judaization”) – käyttääkseni Israelin poliittisen kielenkäytön vakiotermiä – mikä vuorostaan edellyttää kansainvälisen lain vastaisia toimia, tässä yhteydessä palestiinalaisten kotien ja omaisuuden tuhoamista.

Länsirannan juutalaistamisella viitataan Länsirannan palestiinalaisten syrjäyttämiseen ja Israelin kontrollin ja israelinjuutalaisten määrän lisäämiseen alueella. Länsiranta on Gazaa suurempi palestiinalaisalue, jota Israel on miehittänyt vuodesta 1967. Palestiinalaisalueiden miehitys on toisen maailmansodan jälkeisen ajan pisin laiton sotilaallinen miehitys. Juutalaistamista edesauttavat siirtokunnat rikkovat räikeästi kansainvälistä lakia ja ne määritellään sotarikokseksi. Palestiinalaisten kotien tuhoaminen on yksi juutalaistamisen ilmenemismuodoista.

Veruke, jolla Israel pyrkii perustelemaan suurinta osaa palestiinalaisten kotien tuhoamisista, on rakennuslupien puute. Kuten Israelin esittämien virallisten perustelujen kohdalla muissakin kysymyksissä, myös talojen tuhoamispolitiikan kohdalla jo pintapuolinen tarkastelu paljastaa verukkeen kestämättömyyden. Israel ei myönnä hallinnoimilleen Länsirannan palestiinalaisille rakennuslupia, jolloin suuri osa taloista on Israelin katsannossa muodollisesti ”luvattomia”, vaikka ne sijaitsevat alueella, johon Israelilla ei ole mitään kansainvälisesti tunnustettua suvereniteettia, ja vaikka palestiinalaisperheet omistavat tontin, jolle koti on rakennettu.

Rakennuslupien puuttumiseen vedoten Israel esittää talojen tuhoamispolitiikan epäpoliittisena hallinnollisena toimenpiteenä, luvattomien rakennusten purkamisena. Näyttöä tämän tueksi ei ole, ja vastaansanomatonta näyttöä sen puolesta, että tuhoamisissa on kyse Länsirannan juutalaistamisesta ja Israelin demografisesta matalan intensiteetin sodankäynnistä palestiinalaisia vastaan, on runsaasti.

Yksi havainnollistava tapaus tuli julki Israelin asevoimien tuhottua Jeninin pakolaisleirin vuoden 2002 huhtikuussa. Israel tappoi lukuisia palestiinalaisia siviilejä ja käytti heitä säännöllisesti ihmiskilpinä. Israelin tärkeimpiä taktiikoita Jeninissä oli kuitenkin talojen tuhoaminen sotilaskäyttöön valmistetuilla puskutraktoreilla. Taloja tuhonneen puskutraktorin kuljettaja antoi tapahtuneen jälkeen haastattelun Israelin luetuimmalle sanomalehdelle Yediot Ahronotille. Hän kuvaili kokemustaan seuraavasti:

Halusin tuhota kaiken. Anelin esimiehiltäni, että saisin murskata kaiken. – – Kolmen päivän ajan vain tuhosin ja tuhosin. – – Nautin jokikisen rakennuksen sortumisesta. – – Jos olen mistään pahoillani niin siitä, etten repinyt koko leiriä maan tasalle. – – Sain valtavasti tyydytystä. Nautin siitä todella.

Jeninin tuhoamisen ja kyseisen artikkelin julkaisemisen jälkeen puskutraktorin kuljettaja sai virallisen kunniamaininnan Israelin armeijalta.

Shawamrehin ja Abu Omarin perheet ovat kaikkea muuta kuin poikkeustapauksia: Israel on tuhonnut yli 26 000 palestiinalaisten kotia yksinomaan miehitetyillä palestiinalaisalueilla vuoden 1967 jälkeen. Tähän ei ole laskettu Israelin rajojen sisällä tehtyjä Israelin palestiinalaistaustaisten kansalaisten, jotka muodostavat viidenneksen Israelin väestöstä, tai muiden vähemmistöjen talojen tuhoamisia. Israel on tehnyt sadattuhannet palestiinalaiset kodittomiksi ja tuhonnut satojen miljoonien eurojen arvosta palestiinalaisten koteja ja muuta kiinteää omaisuutta.

Pelotekyky (eng. usein “deterrence capacity”) on juutalaistamisen ohella Israelin poliittisen kulttuurin keskeinen termi, jota maan armeija, poliitikot, akateemikot ja tiedotusvälineet toistavat toistamistaan vuosikymmenestä toiseen. Vuonna 1967 silloinen kenraalimajuri ja myöhemmin Israelin pääministeri Ariel Sharon perusteli Israelin tarvetta hyökätä Egyptiin seuraavasti: ”Olemme menettämässä pelotekykymme eli aseistamme tärkeimmän: sen, että meitä kohtaan tunnetaan pelkoa.”

Israelin tunnetuimpiin sotahistorioitsijoihin lukeutuva Univeristy of California, Davis -yliopiston valtio-opin professori Ze’ev Maoz kirjoittaa, että Israel hyökkäsi Egyptiin vuonna 1967 ”palauttaakseen Israelin pelotteen uskottavuuden”.

Yli neljäkymmentä vuotta myöhemmin Israelin ja sen tukijoiden kielenkäyttö ei ole muuttunut. Israelin vanhimman sanomalehden Ha’aretzin arvostettu toimittaja Ari Shavit kirjoitti, että hyökkäyksellään Gazaan vuoden 2008 lopulla ”Israel sai takaisin pelotekykynsä”. Israelin parlamentissa Knessetissä käytettiin samoja sanamuotoja.

Israelin järkkymättömät tukijat Yhdysvaltain median arvovaltaisimmilla apajilla, The New York Timesin -lehden (NYT) ulkomaantoimituksessa, näkevät Israelin tarkoitusperät ja Israelin toimien oikeutuksen samoin.

NYT:in kansainvälisen politiikan asiantuntijana esiintyvä Thomas Friedman kirjoitti, että Israel itse asiassa voitti Libanonia vastaan käymänsä sodan vuonna 2006 – vastoin yleistä käsitystä, jonka mukaan Israel ei saavuttanut tavoitteitaan – sillä Israelin onnistui jättää jälkeensä ”huomattavaa tuhoa ja sivullisia uhreja”. Israel tappoi Libanonissa 860 siviiliä, joista kolmannes oli Unicefin mukaan lapsia. Friedmanin mukaan tämä on ”koulutusta” (eng. ”education”), eräänlainen oppitunti, jonka Israel antoi Etelä-Libanonin vastarintajärjestölle Hezbollahille. Friedman kirjoittaa, että Hezbollah ”miettii seuraavan kerran kolmasti” harkitessaan uhmaavansa Israelia uudelleen.

NYT:in Lähi-idän kirjeenvaihtaja Ethan Bronner kirjoittaa viitaten israelilaisiin lähteisiin, että Israel hyökkäsi vuoden 2008 joulukuussa Gazaan ”vakiinnuttaakseen uudelleen Israelin pelotteen”, sillä ”sen [Israelin] viholliset pelkäävät Israelia nyt vähemmän kuin aiemmin, ja vähemmän kuin heidän tulisi pelätä”. Israel tappoi kolme viikkoa kestäneen hyökkäyksensä aikana yli 900 gazalaista siviiliä, joista yli 400 oli alle 16-vuotiaita lapsia. Ennen suurhyökkäystä Israel oli laittomalla saarrollaan syössyt Gazan kaistan humanitaarisen katastrofin partaalle. Siviilisurmien lisäksi Israel tuhosi Gazan siviiliyhteiskunnan infrastruktuurin ja hyökkäyksen jälkeen Israel on estänyt Gazan jälleenrakentamista. Noin 95 prosenttia israelilaisista kannatti Israelin toimia Gazassa.

Palestiinalaisalueiden juutalaistaminen ja Israelin äärikansallismielinen ja militaristinen halu ylläpitää pelotekykyä siviiliväestöihin kohdistamillaan hyökkäyksillä muodostavat Israel/Palestiina-konfliktin ylivoimaisesti verisimmän osa-alueen ja suurimman esteen konfliktin ratkaisulle.

On yhtä pysäyttävää kuin havainnollistavaakin kuvitella, että se, mitä Israelin viranomaiset juuri tekivät Beit Arabiyalle ja viime kesänä rakentamallemme Abu Omarin perheen kodille, on tapahtunut miehitetyillä palestiinalaisalueilla yli 26 000 kertaa vuoden 1967 sotilasmiehityksen alkamisen jälkeen.

Kirjoittaja on ICAHD Finland -järjestön puheenjohtaja. Hänet tavoittaa sähköpostitse osoitteesta icahd(a)icahd.fi.