Sääasema
Sääasema tarjoaa ilmastouutisia ja ympäristöanalyysiä Fifin asiantuntijoilta.
Teksti Maria Haanpää
Ilmastouutisia 13.–19.3.
Talvisen lumipeitteen ajoittumisella voi olla monenlaisia vaikutuksia hyönteiselämään. Yksi esimerkkitapaus löytyy Pohjois-Amerikan Kalliovuorilta, missä lumen sulamisen aikaistuminen vaikeuttaa pohjoisamerikkalaisen täpläperhoslajin elämää sekä suoraan että ravintokasvin välityksellä.
Speyeria mormonia -perhoslajin yksilöt elävät yhden vuoden, ja viettävät ainoan talvensa toukkana. Liian varhainen sulaminen jättää lumen suojassa talvehtineet perhostoukat ilmeisesti alttiiksi tappavalle hallalle.
Speyeria mormonian toukka. (Kuva © Carol Boggs)
Aikuiset perhoset puolestaan näyttävät kärsivän liian aikaisesta lumen sulamisesta ravintokasvinsa kautta. Mormonia-aikuiset imevät mettä mieluiten jalokallioisen (Erigeron speciosus) kukista. Perhostoukkien tavoin nämä kasvitkin tarvitsevat kevättalvella lumipeitteen suojaa. Jos lunta ei olekaan ja halla pääsee tappamaan kehittymässä olevat kukkasilmut, kesällä on vähemmän kukkia, joissa perhoset voivat ruokailla. Kun kukkia on vähän, perhospopulaatio kasvaa hitaammin. Laboratoriotutkimuksista tiedetäänkin, että Speyeria mormonia -naaraan munamäärä on riippuvainen naaraan nauttiman mesiravinnon määrästä.
Nyt julkaistussa tutkimuksessa käytettiin aineistona kasvi- ja perhoshavaintoja neljältä vuosikymmeneltä, 1970-luvulta alkaen. Tutkimusalue sijaitsi Kalliovuorilla Coloradossa hieman alle kolmen kilometrin korkeudella merenpinnasta. Kaksi vaikeaa lumivuotta peräkkäin – ensin köyhä kukkakesä ja sen jälkeen toukkia tappava talvi – olivat yhdistelmä, jolla oli suurin yhteys Speyeria mormonian kannanvaihteluun. Sellainen kahden talven yhteisvaikutus näyttäisi selittävän jopa 84 prosenttia perhosen runsauden vaihtelusta.
Speyeria mormonia -lajin perhonen imemässä jalokallioisen mettä. (Kuva © Carol Boggs)
Perhostutkimus julkaistiin Ecology Letters -lehdessä.
Coloradon Kalliovuorilta tulee tämän viikon toinenkin hyönteistarina. Dendroctonus ponderosae on pohjoisamerikkalainen kaarnakuoriaislaji, joka on aiheuttanut merkittävää tuhoa sikäläisissä metsissä. Tämä kovakuoriainen tuottaa vuodessa onneksi vain yhden jälkeläissukupolven – tai siinä käsityksessä oltiin, kunnes biologit Jeffry Mitton ja Scott Ferrenberg sattuivat neljä vuotta sitten törmäämään lenteleviin kuoriaisaikuisiin aivan outoon aikaan kesästä. Osa kollegoista ei edes uskonut Mittonia, kun hän kertoi lähes kaksi kuukautta liian varhaisesta parveiluhavainnostaan.
Mitton ja Ferrenberg palasivat vuosina 2009 ja 2010 Coloradoon tutkimaan kuoriaisyllätystä tarkemmin. ”Seurasimme niitä koko kesän, ja näimme jotain mitä ei ole nähty koskaan aiemmin”, Mitton kuvailee hyönteiskokemustaan. Tutkijoille selvisi, että vain kaksi kuukautta aikaisemmin munitut yksilöt aikuistuivat jo saman kesän aikana ja kävivät oitis puiden kimppuun ja munimaan. Normaalistihan Dendroctonus ponderosae on elänyt niin, että se ensin talvehtii kaikessa rauhassa toukkana ja aikuistuu vasta seuraavana kesänä.
Tilanne on nyt siis se, että jotkut kaarnakuoriaispopulaatiot ovat alkaneet tuottaa kaksi uutta sukupolvea kesässä. Tämä hyönteisräjähdys uhkaa kontortamäntyä (Pinus contorta) ja keltamäntyä (Pinus ponderosa), joihin Dendroctonus ponderosae mielellään munii. Tutkijat ovat laskeneet, että yhden vuosittaisen lisäsukupolven ansiosta kaarnakuoriaismäärä voi kasvaa jopa 60-kertaiseksi. Lisääntymisrytmin muutos voi ehkä osaltaan selittää sitä, että kuoriaisepidemia on yltynyt pahemmaksi kuin koskaan. Metsätuhot ulottuvat nykyisellään New Mexicosta Yukoniin.
Ilmastonmuutos on selvästikin suosinut Dendroctonus ponderosae -kaarnakuoriaista. Kuoriaisen kehitykselle riittävän lämmin vuodenaika on pidentynyt. Tutkimusalueella kovakuoriaisten kasvulle riittävän lämpimiä päiviä on nykyään vuosittain 44 prosenttia enemmän kuin vuonna 1970. Kahden viime vuosikymmenen aikana keväisiin on tullut viisitoista yli nolla-asteista päivää lisää.
Dendroctonus ponderosae on levittäytynyt 25 vuodessa melkein neljäsataa kilometriä pohjoisemmas Kanadassa. Vuoristoissa sen levinneisyys ulottuu kuutisensataa metriä ylemmäs kuin ennen.
Kaarnakuoriaistutkimuksen on luvattu ilmestyvän vielä tässä kuussa The American Naturalist -lehdessä. Siitä kirjoittivat Yale Environment 360 ja ScienceNOW.
