Teksti Maria Haanpää

Ilmastouutisia 18.–24.1.

Viime kerralla käsittelimme vuoden 2010 sään ”merkkitapauksia”. Olisikohan nyt paikallaan tehdä niihin listoihin pieni lisäys?

Perjantaina julkaistun tutkimuksen mukaan Grönlannin jään sulamisessa syntyi uusi ennätys vuonna 2010. Jääkilven yläpinnan sulaminen oli runsaampaa kuin mitä koskaan aiemmin on mitattu. Sulaminen oli erityisen korostunutta Grönlannin länsi- ja lounaisosissa.

Sulamisen analysointiin käytettiin satelliiteilla kerättyä dataa, paikan päällä jäätiköllä tehtyjä havaintoja ja tietokonemallinnusta.

Sulaminen alkoi poikkeuksellisen varhain, jo huhtikuun lopulla. Sen laittoivat alulle keskimääräistä huomattavasti lämpimämmät säät. Sulaminen jatkui varsin myöhään, aina syyskuun puoliväliin saakka.

Grönlannin jääpeitteen yläpinnan sulamispäivien lukumäärän poikkeama vuonna 2010 vuosien 1979–2009 keskiarvosta. Siniseksi väritetyillä alueilla (joita kartalla ei juurikaan ole) sulamispäiviä oli keskimääräistä vähemmän, keltaiseksi tai punaiseksi väritetyillä keskimääräistä enemmän. Kesäinen sulamiskausi kesti paikoin jopa viisikymmentä päivää pidempään kuin keskimäärin (tummin punasävy karttakuvassa). (Kartta: Marco Tedesco et al.)

Tavallista lämpimämmät säät jatkuivat Grönlannissa pitkin kesää, mutta jäätikön sulamisen ymmärtämiseksi on huomioitava muutakin kuin vain ilman lämpötila. Jäätikön albedon ja sulamisen välinen positiivinen palautemekanismi vaikuttaa merkittävästi jäätikön yläpinnan sulamiseen. Kun jäätikön albedo eli heijastuskyky pienenee, jäätikkö sulaa nopeammin auringonsäteilyn vaikutuksesta. Grönlannin jääkilven albedo oli viime kesänä tavallista pienempi ja saaren lounaisosissa poikkeuksellisen alhainen.

Grönlannin albedon viimekesäistä pienenemistä voidaan selittää usealla samanaikaisesti vaikuttaneella tekijällä:

Kun jäätikön päällä oleva lumi sulaa, lumen raekoko kasvaa, mikä vähentää lumipeitteen heijastuskykyä. Vielä pienempi albedo on sellaisella jäätiköllä, jonka pinnalta lumi on sulanut kokonaan. Grönlannin lumisateet jäivät kesällä 2010 laajoilla alueilla keskimääräistä niukemmiksi, eli jäätikön peitteeksi satoi tavallista vähemmän uutta lunta, joka olisi lisännyt albedoa ja siten vähentänyt sulamista. Grönlannin läntisillä ja lounaisilla seuduilla jäätä ehti olla paljaana poikkeuksellisen pitkään.

Vuoden 2010 sulamisluvut ovat valitettavasti jatkoa huonojen uutisten sarjaan. Viimekesäistä sulamista tutkineiden Marco Tedescon ja kollegoiden mukaan sulavan jäätikköpinnan ala on kasvanut Grönlannissa viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana keskimäärin noin seitsemäntoista tuhatta neliökilometriä vuodessa.

Grönlannin jääkilven sulaminen näyttää lähempää katsottuna tältä: sulamisvedestä muodostuneita järviä jäätikön pinnalla, koskinakin kohisevia sulavesipuroja. Video koostuu Marco Tedescon ja kollegoiden kuvamateriaalista vuosilta 2009 ja 2010.

Grönlannin jääpeitteen sulamista käsitellyt tutkimus julkaistiin Environmental Research Letters -lehdessä. Siitä uutisoivat muun muassa The New York Times ja Suomessa yksityiskohtaisimmin CO2-raportti. Helsingin Sanomat ja Yle Uutiset eivät lainkaan maininneet albedoon liittyvää palautemekanismia, vaikka se oli yksi keskeisimpiä asioita Tedescon johtamassa tutkimuksessa.