Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Evi Ekroos
Iloa, rakkautta & sopivasti jarrua.
Tämän blogin piti alkuperäisten suunnitelmien mukaan kertoa jo ApuPakun saapumisesta Afrikkaan, mutta toisin kävi. Molemmat automme selviytyivät kunnialla Saksaan asti, kunnes ilmenikin jo uusia ongelmia. Toisesta autosta alkoi kuulua vaarallisen äänekästä, valittavaa meteliä, ja vanha Volkswagen, nimeltä JAH-806, vietiin jälleen korjaamolle.
Tälläkin kertaa vika löytyi jostakin akselista, jolla oli jotakin tekemistä jarrujen kanssa. Ainoa asia mitä itse tajusin tästä autokorjaamolla puoliksi ranskaksi ja puoliksi saksaksi käydystä keskustelusta oli se, mitä muut kertoivat suomeksi jälkeenpäin. JAH tarvitsisi uusia osia sekä kokovartalohoidon ammattimekaanikolta, odottaa pitäisi ainakin viikon ajan. Sillä välin ei voisi muuta kuin hengittää syvään ja opiskella lisää saksan kieltä ja kulttuuria.
Ryhmäläiset asettuivat aluksi asumaan eri puolille Berliiniä, mutta hyvin pian kävi kuitenkin selväksi, ettei suurkaupunki ole paras paikka kymmenen henkilön ryhmälle, kun yritetään organisoida asioita. Tämän tästä joku tuntui eksyvän kaupungin meluun. Yksissä tuumin porukka päätti etsiä mukavan majapaikan maaseudulta, johon kaikki pääsisivät rauhoittumaan sekä harjoittelemaan vaatimattomampaa elämää matkan määränpäätä silmällä pitäen. Onneksemme sellainen löytyi aivan nurkan takaa! Noin 30 kilometriä Berliinistä sijaitseva Kesselbergin ekokylä otti matkalaiset avosylin vastaan.
Majoittuminen keskelle metsää, ilman ajatusta autoista, tiekartoista tai Berliinin lukuisista eri virikkeistä, oli juuri se mitä kaipasimme eniten. Vierashuoneessa oli tilaa kaikille kymmenelle, kaikki ruoka ja juoma oli jaettavaksi, sekä kylän elämäntapa ja ideologia mahdollisimman luonnonmukainen. Paikasta tuli seikkailijoiden koti moneksi päiväksi eteenpäin. Ihmiset kylässä olivat kerrassaan mahtavia, ja aika kului pääosin yksinkertaisia askareita tehden, puita pilkkoen, nuotiolla kokaten ja tietenkin saunoen! Ehkä parasta kaikessa olivat jaloissa juoksentelevat kukot, kanat, koirat ja lapset. Aitoa kyläelämän tuntua, oikeastaan ainoa mitä todella tuntui Kesselbergistä puuttuvan oli Afrikan lämpö. Me kun kuvittelimme lähtevämme Suomen talvea maailmalle pakoon…
Ryhmässä on varmasti jokainen vuorollaan turhautunut siihen, ettei matka etene aikataulussa, mutta kokemukset tässä hetkessä ovat vieneet tunteen mennessään. Kesselbergin ekokylä tarjosi mahdollisuuden elää yksinkertaisemmin, lähempänä luontoa ja sen rytmiä, ilman sen kummempaa kiirettä tai ajatusta tulevasta. Jokailtainen nuotiolla istuminen ja kyläläisten taianomaiset tarinat avasivat ainakin omat silmiäni taas vähän enemmän maailmalle ja sen ihmeille. Kaikki huolehtiminen asioista ja matkan edistymisestä oli täysin turhaa, ja hidastaisi vain matkantekoamme.
”You have to find the big joke behind all this and laugh, after that you are free to go again”, oli kylän viisaiden viesti nuorille suomalaisille, jotka murehtivat autonsa ja matkansa kohtaloa. Vastoinkäymisillä oli siis tärkeä läksy opetettavana koko joukolle. Omat odotukset, vaatimukset ja ennakkoluulot olisi jätettävä kokonaan, jos haluasi elää tässä hetkessä, iloiten, nauttien ja toimivalla autolla matkustaen. Kärsivällinen asenne olisi myös hyvä pitää matkassa, sillä kuten Afrikan aikatauluissa sanotaan: ”No hurries, no worries.”
Viikon kylässä oleskelun jälkeen oli viimein aika kuulla hyviä uutisia autokorjaajilta, jotka olivat olleet aivan käsittämättömän avuliaita ja tehneet työtä auton ja koko ryhmän unelman eteen ilmaiseksi päivittäin. Puuttuvat osat autoon saapuivat Berliiniin juuri tänään, ja korjauksen jälkeen ApuPakun pitäisi olla taas valmiina liikkumaan eteenpäin, kohti etelää. Jippii! Pakuja odotetaan saapuvaksi Gambiaan jo lokakuun lopulla, jolloin lisää vapaaehtoistyöntekijöitä lentää Suomesta paikan päälle. Toivon mukaan paikalliset pitävät kavereista huolen, kunnes kivikkoisemman tien valinneet matkakumppanitkin saapuvat perille.
Kuinka kauan matkassa vielä menee, sitä ei tiedä kukaan. Varmaa on vain se, että ilman rakkautta, iloa ja toimivia jarruja JAH ei kulje metriäkään. Tällä hetkellä ryhmässä on mukava tunnelma ja kaikki odottavat innokkaina matkan uutta alkua. Mutta ainakin itselleni on myös haikeaa jättää taakse tämä kylä, ja sen ihmiset, joilla oli annettavanaan juuri tarvittavat oppitunnit ja puuttuvat eväät matkalle mukaan. Danke schön, Kesselberg!
ApuPakun henkilöstö ei masennu, vaikka auto jymähti Saksaan. Kunhan huolto pelaa, matkaa kohti Gambiaa taas jatketaan. Kuva: Roy Shakespeare.
