Teksti Maria Haanpää

Ilmastouutisia 24.–30.5.

Ilmastonmuutoksen yhteydessä on puhuttu paljon siitä, miten arktisen merijään väheneminen tuo uusia vaihtoehtoisia reittejä pitkänmatkan laivaliikenteelle ja muutenkin mahdollistaa pääsyn uusien alueiden luonnonvaroja hyödyntämään. Sunnuntaina julkaistu tutkimus täydentää ennusteita siitä, kuinka pohjoisten seutujen liikennemahdollisuudet tulevat muuttumaan seuraavan noin neljänkymmenen vuoden aikana.

Merijään vähenemisellä ja arktisen alueen lämpenemisellä on pintateitse kulkevalle liikenteelle korostuneen kaksijakoiset seuraukset. Merellä yhteysmahdollisuudet paranevat, kun taas maalla ne huononevat. Muutosarviot saatiin yhdistämällä eri tietokonemalleja. Pohjoisten alueiden saavutettavuus arvioitiin jaksoille 2010–2014 ja 2045–2059, erikseen kaikille kahdelletoista kuukaudelle.

Arktisen merijään vähenemisestä ja ohenemisesta hyötynevät rannikolla sijaitseva ihmisasutus, rannikon tuntumassa luonnonvaroja hyödyntävät hankkeet, matkailu, kalastus ja merenkulkualan yhtiöt. Uusia meriteitä avautuu, ja yleisesti ottaen laivamatkoihin kuluvat ajat lyhenevät.

Alueiden saavutettavuus ja matkojen kesto arvioitiin tutkimuksessa A-luokan aluksille, eli aluksille jotka pystyvät kohtalaisessa määrin liikkumaan jäisissä oloissa mutta jotka eivät ole varsinaisia jäänmurtajia.

Jäänmurtajia Pohjoisella jäämerellä. (Kuva: U.S. Coast Guard Atlantic Area/Creative Commons)

Vuonna 2050 kolme tärkeää meritietä lienee täysin kuljettavissa A-luokan aluksilla heinäkuusta syyskuuhun. Yksi näistä reiteistä on niin uusi, että sillä ei ole vielä virallista nimeäkään. Reitti ulottuu Alankomaiden Rotterdamista jokseenkin suorinta tietä pohjoisnavan sivuitse Beringinsalmeen. Tutkijat antoivat sille työnimeksi North Pole Route, ”Pohjoisnavanväylä”. Tämän 6960 kilometriä pitkän laivamatkan kestoksi arvioidaan noin kuusitoista vuorokautta.

Toinen helppokulkuisemmaksi muuttuva reitti on Koillisväylä Venäjän Amdermasta Providenijaan. Nykyään Koillisväylä on  heinä-syyskuisten jääolojen osalta 86-prosenttisesti kuljettavissa. Jos se avautuu 100-prosenttisesti, kuten tutkijat arvioivat, 5169 kilometriä pitkän Koillisväylän matka-aika lyhenee yhteentoista vuorokauteen.

Kolmas, jo nykyisin kesäaikaan avoin arktinen meritie on Arctic Bridge eli ”arktinen silta”. Se kulkee Murmanskista länteen Pohjois-Atlantille ja sieltä edelleen Grönlannin eteläpuolitse Churchilliin, joka sijaitsee Hudsoninlahden rannalla Keski-Kanadassa.

Luoteisväylän ei puolestaan arvioida avautuvan kokonaan, mutta senkin jääolot helpottuvat hieman nykyisestä. Reitti Kanadan Iqaluitista Alaskan Nomeen lienee tämän vuosisadan puolivälin heinä-syyskuissa 82-prosenttisesti kuljettavissa.

Vuosisadan puolivälissä suurin osa Pohjoisesta jäämerestä lienee laivalla tavoitettavissa heinäkuusta helmikuuhun eli peräti kahdeksan kuukauden ajan vuodesta. A-luokan alusten kulkumahdollisuudet kasvavat huomattavasti sekä Pohjoisen jäämeren rannikkovaltioiden yksinomaisilla talousvyöhykkeillä että kansainvälisillä vesillä.

Neljä arktista meritietä: Luoteisväylä (Northwest Passage), Koillisväylä (Northern Sea Route), ”Pohjoisnavanväylä” (North Pole) ja ”arktinen silta” (Arctic Bridge). Meritiet ja pohjoinen napapiiri on merkitty karttaan erivärisillä viivoilla. (Kartta © UCLA)

Arktisten valtioiden sisämaassa on laajoja alueita, joilla pysyvien teiden rakentaminen ei ole taloudellisesti kannattavaa, ja joilla talvitiet ovat siksi merkittävä kulkuyhteys. Talviteitä voidaan tehdä jäätyneen maan, järvien, jokien ja kosteikkojen varaan. Esimerkiksi Kanadassa on yhteensä yli 5400 kilometriä aktiivisessa käytössä olevia talviteitä.

Tärkeitä talvi- ja jääteitä menetettäneen lähivuosikymmeninä, kun arktinen alue lämpenee niin että tiet eivät pysy jäässä. Liiaksi runsastuvat lumisateet voivat nekin olla ongelmallisia tienpidon kannalta. Talvitiepotentiaalin väheneminen koskettaa kaikkia valtioita, jotka reunustavat pohjoista napa-aluetta: Venäjää, Yhdysvaltoja (Alaskaa), Kanadaa, Tanskaa (Grönlantia), Islantia, Norjaa, Ruotsia ja Suomea.

Heikentyneistä kulkuyhteyksistä kärsinevät sisämaan kaivos- ja metsäteollisuus, sisämaan öljyn- ja kaasunporaushankkeet sekä sisämaassa sijaitseva asutus, usein alkuperäiskansojen pienikokoiset yhdyskunnat. Matkat kestävät pidempään, jos talviteiden puutteessa joudutaankin turvautumaan esimerkiksi hitaisiin lauttayhteyksiin. Tarvikkeet kallistuvat, jos niitä pystytään tuomaan vain lentokoneella.

Kanadassa Luoteisterritoroiden pisimmän talvitien, pisimmillään lähes kuudensadan kilometrin mittaisen Tibbitt-Contwoyton, käyttökauden arvellaan lyhentyvän 17 prosenttia vuoden 2008 tilanteesta vuoteen 2020 mennessä.

Tutkijat arvioivat, että Suomessa talviteillä saavutettavat alueet vähenevät nykyisestä 41 prosenttia tämän vuosisadan puoliväliin mennessä.

Alueiden saavutettavuus talviteitä pitkin arvioitiin kahden tonnin painoisille ajoneuvoille. Monet henkilöautomallit mahtuvat vielä näihin rajoihin. Tutkimuksessa ei tarkasteltu niitä haittoja, joita ilmastonmuutoksesta aiheutuu pysyväksi rakennetulle tiestölle.

Vastaantulija jäätiellä Kanadan Luoteisterritorioissa. (Kuva: Ian Mackenzie/Creative Commons)

Arktisia liikenneyhteyksiä käsittelevä tutkimus julkaistiin Nature Climate Change -lehdessä. Siitä kirjoittivat Nature News Blog, Reuters, CBC News ja Nunatsiaq Online.