Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Kadri Taperson
Haukuista huolimatta kodittomia kissoja pitää auttaa.
Kun uutisia ei ole, pitäisi kirjoittaa asioista tai elämästä, mitä löytyy kirjoittajan läheltä. Siksi siis en tänään kirjoita Viron yhteiskunnasta vaan kissojen yhteiskunnasta, missä minäkin elän.
Minun kattoni alla asuu nyt yli kolmekymmentä kissaa, ja jos ovi olisi auki ja talo isompi, niitä olisi enemmänkin. Kissojen kanssa asuminen on rikastuttavaa, paitsi silloin kun kissat hajottavat taloa. Kissanpentutarhan pitäjä ei saa aina nukkua, pitäisihän se tietää. Niin kuin pitäisi tietää, että kissa tykkää toisista kissoista enemmän kuin ihmisistä ja vessapaperirulla on parempi lelu kun kaikenmaailman kaupasta saadut kissanlelut. On paljon muitakin asioita, mitä pitäisi tietää. Kaikesta huolimatta on harvinaisen hienoa asua niin että talossa on paljon pieniä ystäviä. Kissa on paras sisustuselementti ja se antaa ilmaista terapiaa, nämä seikat tulevat mieleen kun mietin myönteisiä puolia.
Minusta tuntuu, että Suomessa on niin sanottuja lemmikkieläimiä hoidetaan hyvin tai ainakin paremmin kuin täällä Virossa. Että suomalaiset ymmärtävät paremmin minkälaiset tarpeet ovat esimerkiksi kissoilla tai koirilla. Varmasti ongelmiakin on, minä en pidä ollenkaan kaupunkikissojen asemasta – kissat eivät ole luonteeltaan sellaisia eläimiä, jotka mielellään asuisivat pienessä asunnossa. Tosin tehotuotantoeläinten olojen järjestämisessä on pitkä tie kuljettavana niin Virossa kuin Suomessakin.
Jos nyt ei puhuta eläinsuojelijoista, kunnon kissanomistajista, niin voi sanoa, että enemmistö virolaisista ei pidä kissoista ollenkaan. Jos jotain on paljon, niin sillä ei ole arvoa. Maaseudulla muuten hukutetaan kissoja kaikkialla, huolimatta siitä, että laki määräisi kissantaposta kovat sakot ja teko on teoreettisesti myös rikosoikeuden asia.
Apua tarvitsevia kissoja on Hiidenmaalla muuallakin kuin ne meillä asuvat kolmekymmentä kissaa. Kaikkialla. Ihmiset eivät leikkauta kissojaan ja pentuja tulee. Hiidenmaalla Suursadamassa asuu vapaana enemmän kuin kolmekymmentä kissaa. Ihmiset ruokkivat niitä jonkin verran, mutta ne tarvitsisivat apua enemmän. Aloitimme oman yhdistyksemme Facebook-sivuilla uuden kampanjan ”Autamme Suursadaman kissoja”. Hanke vie aikaa ja rahaa, kissat pitäisi viedä eläinlääkärille, leikata, niille pitäisi etsiä koteja ja valitettavasti monet villikissat pitää palauttaa luontoon. Kun vapaaehtoisia ja tilaa ei ole paljoa, ennustan, että kissojen tilanteen korjaamisessa kestää vähintään 7–8 kuukautta. Se on iso työ.
Ja nyt kissojen parista takaisin ihmisten pariin. Nettisivuillemme on ilmestynyt paljon vihaviestejä ja nauramista: ”Oletteko te niin hulluja että autatte kolmeakymmentä kissaa? Kuka niitä nyt tarvitsee? Antakaa luonnolle mahdollisuus tehdä sen omaa työtä! Kissat pärjäävät siellä ilman teitäkin! Ei villikissaa kukaan halua ottaa kotiinsa! Eikö teillä ole muuta tekemistä? Miksette auta ihmisiä?” Ja niin edelleen…
Eikä näitä sanoja kirjoiteta nimettöminä, Facebookissa ihmisillä on nimi ja minä tunnen niitä nuoria, jotka meitä haukkuvat. En tiedä vastausta siihen kysymyksen, miksi he suhtautuvat kissojen auttamiseen näin. Kukaan ei ole pakottamassa heitä ottamaan kissaa kotiinsa, antamaan pelastustyöhön rahaa tai muuttamaan mielipidettään, eikä kukaan auttaja kyllä muuta mielipidettä heidän huutelujensa takiakaan. En olisi kirjoittanut tästä, jos olisi kuullut näitä huuteluja ensimmäistä kertaa. Mutta olisi kyllä helpompaa auttaa eläimiä, jos ihmisiä ei olisi, jos olisi eläinten yhteiskunta.
