Tutkimusryhmän jäsenet ovat edellisenä päivänä palanneet Amazonian sademetsästä takaisin ruuhkaiseen miljoonakaupunkiin ja seisovat nyt kumartuneina litteän lasikantisen laatikon ylle puhumassa latinaa.
Melipona nigrescens, Melipona illota, he luettelevat laatikossa olevien kuivattujen, tikkuun seivästettyjen pikkumehiläisten tieteellisiä nimiä. Tutkija Richar Demetrio lisää perään lajin nimen asháninkaksi ja kertoo, mihin vaivaan kunkin mehiläisen hunajaa eri yhteisöissä perinteisesti käytetään.
Olemme Perun pääkaupungissa Limassa UPC-yliopiston huippuvarustellussa laboratoriossa. Ilmastointi hurisee taustalla, viereisessä luokassa opiskelijat tutkivat muovista valmistettuja, eri eläinten sisälmyksiä kuvaavia anatomisia malleja.
Siirtymä tropiikista rannikolle näyttää hieman väsyttävän ja viluttavan mehiläistutkijoita.
Rosa Vásquezilla on minuuttiaikataulu. Hän puhuu salamannopeasti ja analyyttisesti samalla kun antaa ohjeita muille ryhmäläisille ja muistuttaa heitä mihin pitää suunnata seuraavaksi.
32-vuotias, moneen kertaan palkittu Vásquez on Amazonian-tutkimuksen supertähti, joka on mukana useissa kansainvälisissä projekteissa. Hän on tutkimusta ja vaikuttamistyötä yhdistävän Amazon Research Internationalin perustaja.
”Elävillä olennoilla on arvoa itsessään, vain siksi että ne ovat olemassa. Ei kaikesta pidä olla ihmiselle hyötyä”, Vásquez tarkastelee tutkimuksen ihmiskeskeistä näkökulmaa kriittisesti keskellä laboratorion hyörinää.
On kuitenkin niin, että tutkijat ovat nyt huolestuneita hyönteisten kohtalosta, koska ihminen on niin monessa kohdin riippuvainen hyönteisistä.
Ihmiset käyttivät piikittömien mehiläisten hunajaa koronataudin oireiden lievittämiseen.
Hyönteisten määrä on romahtanut: ne katoavat noin kahdeksan kertaa nopeammin kuin nisäkkäät, linnut tai matelijat. Tehomaanviljely, hyönteismyrkyt sekä elinympäristöjen pirstoutuminen ja lämpeneminen ovat merkittävimmät uhat.
