”Heavy metalin historia on kytkeytynyt läheisesti mytologia-aiheisiin, okkultismiin, yöllisyyteen ja pimeyteen. Genreä voi karkeasti luonnehtia temaattisesti työväenluokan versioksi progressiivisesta rockista. 1960-luvun hippiajan jälkeen oli vahvasti esillä ajatus, että rationaalisen maailmankuvan tuolla puolen oli monenlaisia piiloon jääneitä asioita, joista esimerkkeinä voidaan mainita pimeys ja pahuus.”
Kärki jatkaa, että mytologioissa toistuvat sankaritarinat istuvat hyvin metalliestetiikkaan.
”Kalevalassa sankarit ovat usein laulajia ja loitsijoita. Perinne siirtyi Suomessa eteenpäin laulettuna, ja kalevalamitta oli muistitekniikka, jonka avulla perinnettä siirrettiin eteenpäin. Kalevalasta ammentavaa hevikulttuuria voi pitää perinteen siirron uutena vaiheena. Kulttuuriperintö ankkuroi musiikin kansallisen identiteetin historialliseen jatkumoon.”
Korpiklaanin Järvelä ja Mikkonen yhtyvät Kärjen ajatuksiin.
”Monet pohjoismaalaiset bändit innostuivat samanaikaisesti samankaltaisista teemoista toisistaan tietämättä”, Järvelä sanoo. ”Yhtäkkisyys oli hämmästyttävää, sillä 1990-luvulla vaikutteet eivät levinneet yhtä nopeasti kuin nykyisellä verkostoituneella ajalla.”
Mikkonen kokee, että Kalevalasta intoutuneen metallimusiikin suosioon saattoivat vaikuttaa myös populaarikulttuuriset ilmiöt.
”1980-luvun elokuvissa toistuivat sankaritarinat. He-Mania leikkineet pojat saattoivat löytää samaistumispintaa vanhan ajan sankaritaruista.”
”Heavy-estetiikkaan sopivat muutenkin paremmin mytologiset kertomukset ja vanhat tarut kuin vaaleanpunaiset Ferrarit”, Järvelä nauraa. ”Tai toki ne voivat sopia tietynlaiseen metalliin, mutta eivät oikein meidän folk metaliin.”
