Hiilinieluja metsästämässä

Lähdimme tutkijan mukaan tarpomaan pellolle, metsään ja kosteikolle. Selvisi, että hiilinielu kuumentaa tunteita samalla kun maapallo lämpenee.
Yläkuva: Helsingin yliopiston maaperä- ja ympäristötieteiden professori Mari Pihlatie lähti näyttämään, miten hiilinielut toimivat.

Voima lähti tutkija Mari Pihlatien kanssa selvittämään, mistä hiilinieluissa on kyse, ja miksi julkinen keskustelu niistä on niin ristiriitaista.

Tapaamme marraskuisena aamuna Helsingissä, Viikin tutkimustilan kartanomiljöössä. On kaunista, aurinko pälyilee pilvien raosta ja maa kimmeltää jääkiteistä.

Viikin alue on ollut viljelykäytössä jo 1500-luvulta ja Helsingin yliopiston tutkimuskäytössä 1930-luvulta, Pihlatie kertoo. Suomen Akatemian tutkimuspalkinnon saanut Pihlatie tutki alun perin metsiä, mutta nyt hän toimii Helsingin yliopiston maaperä- ja ympäristötieteiden professorina ja tutkii, miten maaperä ja kasvit sitovat hiiltä ilmakehästä ja toisaalta päästävät kasvihuonekaasuja takaisin. Se on yksi ihmiskunnan ja koko elonkirjon kohtalonkysymyksistä kuumenevalla maapallolla.

Suuntaamme pellolle. Siellä on Pihlatien johtama tutkimusasema, joka mittaa peltoalan hiilenkiertoa. Pellolla näkyy valkoisia laatikoita, sateenkerääjä ja pieni mökki, jonka sisällä mittarit ovat. Valkohäntäkauriit ruokailevat taustalla.

Viikin tutkimusasemalla mitataan peltoalan hiilenkiertoa.

 

Asema on globaalisti ainutlaatuinen, koska se mittaa kattavasti tekijöitä, jotka vaikuttavat pellon hiilipäästöihin. Niihin kuuluvat vaikkapa maaperän lämpötila, pohjaveden taso, säteily ja aerosolien eli ilmakehää viilentävien hiukkasten määrä.

Iso osa Viikin tutkimuspelloista on nurmella. Karjatilan lehmät laiduntavat niillä kesäisin. Eläintenpidolla on itsessään suuret ilmastopäästöt. Nurmi kuitenkin sitoo maahan hiiltä, koska se elää monta vuotta ja pitää maan vihreänä.

”Kasvi on se ainut, joka tuo ilmakehän hiiltä maaperään”, Pihlatie kertoo.

Mitä se oikeastaan tarkoittaa?

Yksinkertaistettuna kasvit tarvitsevat hiiltä kasvaakseen. Kasvien lehdet, varret ja juuret koostuvat hiilen tekemistä ketjuista. Kasvit saavat hiiltä itselleen hajottamalla sitä ilman hiilidioksidista auringon valon avulla. Monimutkaista, mutta tärkeää.

Hiili sitoutuu kasviin koko sen elämän ajaksi, koska kasvi rakentuu siitä. Tämän vuoksi on merkittävää, miten kauan kasvi, kuten viljelykasvi tai vaikkapa mänty, elää.

Kun kasvi kuolee, maaperän hajottajat saavat kasvin ravinnokseen. Hajottajia ovat esimerkiksi lierot, joita yleensä kutsutaan madoiksi, sekä monet bakteerit ja sienet. Kun ne syövät kuolleen kasvin osia ja hajottavat niitä elimistössään, syntyy ohessa hiilidioksidia. Ne päästävät sen ulos, kuten ihmiset ja muut eläimetkin hengittäessään.

Maaperän bakteerien ja sienten aineenvaihdunnasta vapautuu myös muita kaasuja, jotka lämmittävät ilmakehää. Näitä ovat esimerkiksi maataloudessa merkittävä dityppioksidi ja soista vapautuva metaani. Laskelmissa ne suhteutetaan hiilidioksidiin, jonka avulla päästöistä ja nieluista puhutaan.

Nyt Viikissä tutkitaan, miten paljon erityyppiseen kasvillisuuteen ja maaperään kertyy hiiltä. Se on tärkeä tieto taistelussa ilmaston lämpenemistä vastaan.

Asiaa on kuitenkin vaikea mitata.

Pelloilla hiilivarastoja ei juurikaan kerry, koska kasvit ovat metsään verrattuna pieniä ja saavat vähemmän elinaikaa.

Hiilinielu hallitsee ilmastokeskustelua

Sen lisäksi, että ilmastopäästöjä on pikaisesti vähennettävä, on löydettävä keinoja, joilla hiilidioksidia saadaan poistettua ilmakehästä.

Hiilinieluja pitäisi saada lisää.

Hiilinielu on tilanne, jossa tietyllä aikavälillä pelto tai muu ala sitoo itseensä enemmän hiiltä kuin päästää ulos. Aikaväli voi olla päivä, vuosi tai vaikka vuosikymmen.

Tärkeintä on, että hiili sitoutuisi maahan, jolloin se olisi pois ilmakehää lämmittämästä.

Sen vuoksi täytyy tietää, millä viljelytoimilla maaperä sitoo hiiltä ja miten se pysyy siellä mahdollisimman pitkään.

Aikavälin huomioiminen on jutun juju. Julkisessa keskustelussa hiilinielu nimittäin sekoittuu helposti hiilivarastoon.

Hiilivarasto tarkoittaa sitä, kuinka paljon alueen kasveihin ja maaperään on varastoitunut hiiltä ajan saatossa yhteensä. Vanhoissa metsissä varasto on valtava, koska puut ja niiden juuristot ovat niin suuria.

Hieno suomalainen metsä haihtuu nopeasti hiilenä ilmaan.

Pelloilla varastoja ei puolestaan juurikaan kerry, koska kasvit ovat metsään verrattuna pieniä ja saavat vähemmän elinaikaa.

Etenkin yksivuotisten kasvien viljely on helposti päästölähde. Tavallisesti pelto lannoitetaan teollisilla täsmälannoitteilla, jotka eivät lisää hiiltä maaperään. Kun tähän maahan kylvetty vilja sitten kasvaa ja se korjataan ruoaksi, lähtee viljan sitoman hiilen lisäksi osa maaperän hiilestä pois.

”Täytyisi saada saman verran hiiltä sisään kuin sieltä viedään ulos”, Pihlatie sanoo.

Tällöin maaperä voisi olla edes hiilineutraali – vaikka se ei varsinainen nielu olisikaan.

Päästöjen lisäksi pellot köyhtyvät, Pihlatie muistuttaa:

”Hiilimäärä on suoraan yhteydessä siihen, kuinka ravinteikas pelto on ja kuinka hyvin se pidättää vettä.”

Jos pellossa ei ole orgaanista ainesta eli erilaisia hiiliyhdisteitä, maa ei sido vettä eikä ravinteita, jolloin ravinteet valuvat vesistöjä rehevöittämään. Jos pellossa on enemmän hiiltä, sen veden- ja ravinteidenpidätyskyky paranee.

Mikä voisi auttaa? Viherlannoitteiden tai lannan käyttö lannoituksessa lisäisi hiiltä maaperässä, Pihlatie luettelee. Aluskasvien, kuten apiloiden kylväminen viljan alle puolestaan pidentäisi aikaa, jonka pelto on vihreänä.

Osa viljelijöistä tekee näitä jo, mutta niiden leviäminen enemmistön käyttöön on pitkälti poliittisista ohjauskeinoista kiinni, Pihlatie painottaa.

Maatalouden ilmastopäästöt ovat tällä hetkellä ylipäätään merkittävät, sillä viljely pyörii yhä pitkälti fossiilisilla polttoaineilla.

Turvepellot ovat asia erikseen.

Niiden osuus Suomen pelloista on vain kymmenen prosenttia, mutta ne tuottavat yli puolet peltojen hiilipäästöistä. Turvepellot ovat siis alun perin soita, jotka on raivattu aikoinaan viljelykäyttöön.

Tilaajat pääsevät lukemaan tämän jutun kokonaan. Liity joukkoon: Tilaa Voima. Hinnat alkaen 5,90€ / kk, 59 € / vuosi.

Tilaajat mahdollistavat journalismimme!

Oletko jo tilaaja? Kirjaudu.
0
0
Ostoskorisi
Ostoskorisi on tyhjäPalaa kauppaan