Etkö käsittele koskaan mitään iloisia aiheita, teatterinjohtaja Riikka Oksanen?

1. Aloitit maineikkaan helsinkiläisen Ryhmäteatterin johtajana vuoden vaihteessa. Millaista ryhmäytymistä siellä nyt harjoitetaan?

Jatkossa Ryhmäteatteri pyrkii ryhmäytymään huomattavasti enemmän niin opiskelijoiden kuin vapaan kentänkin kanssa ja rakentamaan mahdollisuuksia yhteistyölle. Tätä varten meillä on suunnitteilla kokonaan uusi näyttämö Ryhmikselle, mutta siitä lisää vasta myöhemmin.

Itse Ryhmiksellä olemme kyllä varsin ryhmäytyneitä, joten mitään jokaperjantaista fiilispiiriä emme tarvitse. Tässä ajassa meidän on tärkeämpää kurkottaa ulos- kuin sisäänpäin.

2. Viimeiset ohjauksesi ovat käsitelleet sisällissotaa, Gulagia ja miesneromyyttiä. Etkö käsittele koskaan mitään iloisia aiheita?

Ilmeisesti en. Ja nyt kun Ryhmäteatterin johtajana pääsen vaikuttamaan ohjelmistoon laajemminkin, synkät mielenmaisemat valtaavat vain lisää tilaa. Hyvänä esimerkkinä tämän syksyn kantaesitys, Minna Lundin Äitisi, Klytaimestra. Se on inspiroitunut antiikin Kreikan Elektra-tragediasta, jossa Klytaimnestran tytär päättää yhdessä veljensä kanssa murhata äitinsä.

No ei. Itse asiassa kyseinen esitys on mielestäni kaikessa synkässä, trillerimäisessä virityksessään todella hauska kuvaus äitiydestä, vallasta ja väkivallasta. Minua kiinnostavat aiheet, joissa traaginen ja koominen ovat yhtä aikaa läsnä. En oikein usko siihen, että vakavista aiheista pitäisi tehdä vakavaa teatteria. Päinvastoin. Mitä synkempi aihe, sitä kevyemmällä pensselillä pitää maalata.

3. Millainen näytelmä voisi herättää nykyisen oikeistohallituksen ministeritkin kokemaan myötätuntoa kanssaihmisiä kohtaan?

Teatteri on hyvä lääke nyky-yhteiskunnassa vallitsevaan empatiavajeeseen. Esitystä katsoessaan ihminen pyrkii tuntemaan myötätuntoa ja ylipäänsä tunteita toisen ihmisen kohtaloon samaistuen. Teatteriin meneminen on valtavan tärkeä empatiaharjoitus. Joten suosittelisin yksinkertaisesti teatterissa käymistä, katsoipa siellä sitten mitä vaan.