Kauhtuneeseen vanhan ajan asuun pukeutunut kumarainen naishahmo katselee rantakalliolta merelle. Välillä hän istuu tuolillaan ja tekee triiviä, eli nyhtää köysistä laivalautojen saumoihin laitettavaa eristettä. Samalla hän kertoo edessään istuvalle yleisölle pitkän yksinäisyyden ankaroittamaa elämäntarinaansa. Siinä Jumalakin saa kuulla kyseenalaisen kunniansa. Kaunokirjallisesti uljaalla poljennolla etenevässä tekstissä seuraa sattumia sattumien perään. ”Muilla on miehensä, muilla on lapsensa, muilla on omiensa haudat, minulla vain tyhjä tupa tyhjät vuodet tyhjästi kuunneltavana, kulunut köysi kuluvat päivät kulunein sormin kirvoteltavana, vain kivistävän sydämen kivistävät ajatukset murheen multana haudan kummuksi haravoitavina!” Ja edelleen: ”Niin kuin karkaa parahdus kurkusta kuolevan linnun, niin rukous minun rinnastani, niinkuin huutaa tuskaansa kiehuvalla
Volter Kilpi Kustavissa -kirjallisuusviikko viettää koronan takia välivuotta etätapahtumana verkossa
Merimiehen leskeä esittävä Ella Mettänen on vaikuttunut erityisesti Kilven kielen ruumiillisuudesta
Tilaajat mahdollistavat journalismimme tekemisen. Liity sinäkin joukkoon, ja pääset lukemaan kaikki juttumme. Tilaa Voima.
