meriteatteri

Elämä on absurdi piina

Meriteatterin, Teater Mestolan ja Teatteri Takomon esityksissä koetellaan eksistentiaalisten valintojen rajoja.

Naantalin Rymättylästä tulevan Meriteatterin esitys Maailman meri – vesi on maailman muisti sijoittuu kotisatamaansa Röölään ja Kenian pohjoisrannikon Lamun saarelle. Anni Mikkelssonin kirjoittamassa ja ohjaamassa esityksessä käsitellään ihmisen luontosuhteen kriisiytymistä liikakalastuksen, merien saastumisen ja ilmastonmuutoksen höykyttämissä olosuhteissa.

Runollisen esityksen punaisena lankana kulkee elämäntavan muutosta eri aikatasoilla havannoivan Merin (Ella Mettänen) ja hänen isänsä ­Erkin (Hannes Mikkelsson) vuoropuhelu. Jälkimmäinen herää hiukan höperehtivällä tavalla etsimään yhteyttään ympäröivään luontoon ja vanhoihin kertomuksiin.

Esityksen tyylilajissa nojataan paljon vanhanaikaisen tarinankerronnan maneereihin, lauluihin ja yhteiseen musisointiin. Yhteisöllisyyttä vahvistetaan myös tarjoamalla yleisölle ruokaa ja kutsumalla katsojat nuotiopiiriin seuramaan kuolevan Erkin shamanistista siirtymää osaksi luonnon kiertokulkua.

Lopussa kuullaan Lamulla eläneen Mwana Kupona binti Mshamin (k. 1865) koskettava runo, jossa kertoja antaa tyttärelleen neuvoja, kuinka tämän tulisi elää.

Hiukan kotikutoisen oloisen esityksen kantaaottavuudessa on jotain urhoollista ja maailmankatsomuksellisessa vilpittömyydessä aidosti ihon alle luikertelevaa.

Keväällä Helsingin Korjaamolla vieraillut esitys onnistunee heinäkuun Röölän esityksissä välittämään vielä yhden lisäkerroksen ihmisen ympäristö­suhteen monitasoisuuteen.

Teater Mestolan Paradisdoktrinen-komediassa eksistentiaalista maailma-ahdistusta potee ihmisen sijaan Jumala. Esitys alkaa kauas tulevaisuuteen ja toiseen ulottuvuuteen sijoitetulla jaksolla, jossa rastatukkainen ja -partainen Jumala (Lidia Bäck) potee luomiskramppia ja käy hirtehistä dialogia luonnontieteellisistä paradigmoistaan kiinni pitävän ja vieläkin karvaisemman Charles Darwinin (Martin ­Bahne) kanssa.

Jumalan on vaikea hyväksyä post-apokalyptisessa tilassa olevan maapallon viimeisten kyborgiasukkaiden, Adamin (Bahne) ja Evan (Iida Kuningas), kadonnutta uskoa ja kyvyttömyyttä edes pyytää apua luojaltaan. Turhautumisestaan huolimatta Jumala päättää antaa ihmiselle vielä uuden mahdollisuuden.

Luomisen päivitetyssä versiossa jälleen lihaa ja verta olevat Adam ja Eva aloittavat yhteisen taipaleensa nettitreffeillä vuoden 2017 Suomessa ja muodostavat pian syntyvän poikansa Davidin (Bäck) kanssa hipsteriluokkaisen ydinperheen. Tätä paratiisia varjostaa tieto siitä, että maapallo on tuhoutumassa 16 vuoden päästä meteoritörmäyksessä.

Lähestyvästä maailmanlopusta huolimatta Adam juuttuu haaveeseensa breikata DJ:nä ja itkee mies­kriisiään Karl Ove Knausgårdin näköiselle baarimikolle. David puolestaan kasvaa kieroon Milton Friedmanin kummitellessa lastenhuoneessa ja sekoaa murrosiässä kehonrakennusnarsismiin. Eva sentään potee asiaan­kuuluvaa maailmantuskaa, mutta banalisoi tuntonsa tragikoomisissa video­blogeissaan.

On vähemmän yllättävää, että toive ihmisen kääntymisestä nöyremmäksi ja tiedostavammaksi etenee jälleen katastrofiin.

Fredrik Lundqvistin ja Joséphine Wistedtin osaava ohjaus, esityksen luova puvustus, lähinnä pahvilaatikoista koostuva lavastus ja silhuetteja taitavasti hyödyntävä valaistus luovat näytelmään persoonallisen maailman.

Fabian Silénin teksti on satiirissaan terävä ja viihdyttävä, mutta hiukan pitkä ja runsaudessaan vaikeasti yhteensopivia aineksia viljelevä.

Teatteri Takomon, Teatterikorkeakoulun ja Aalto ARTS:in yhteistuotantona toteutetun Miten kävi ja terveisiä -näytelmän näkökulma on edellistä maallisempi mutta ei vähääkään vähemmän absurdi.

Laura Valkaman kirjoittama ja ­Ilja Lehtisen ohjaama esitys jakaantuu eriskummallisiin episodeihin, joissa milloin mistäkin lainatut asetelmat, esitystilan fyysiset rajat ja sukupuoliroolit saavat kyytiä.

Dialogi on välillä niin kipeää ja meno lavalla villiä, että ainakin ensi-illassa näyttelijöillä oli itselläänkin pokassa pitämistä.

Esityksen tähtihetkiä on kohtaus, jossa poronsarvet päässä kaurismäkeläiseen baariin tuleva ja joulupukiksi esittäytyvä hahmo (Niina Hosiasluoma) ryhtyy tilaamaansa heinäpaalia hetken maisteltuaan jakamaan yleisölle joululahjoiksi käpyjä. Samalla hän vaatii lavalle tanssivia tonttuja, joita totta tosiaan ilmaantuu.

Vielä hilpeämpiin sfääreihin päästään, kun satukuningas (Verneri Lilja) antaa pirtsakalle alamaiselleen (­Janna Räsänen) viitan sekä miekan ja käskee tätä vartioimaan karkkivaasiaan. Virkaintoisen nuoren ritarin uskollisuutta koetellaan, kun muuten tyhjälle näyttämölle saapuu teatterin kiinteistöväkeä ja nämä eri maailmojen yhteismitattomat osapuolet päätyvät neuvottelemaan esitystilan jakamisesta eri tarkoituksiin. Hässäkän keskellä lavan halki juoksee ilkeästi hähätellen peikko (Juho Keränen), joka pöllii aarteen.

Kaikkien episodien takana kulkeva ajatus viittaa itsenäisten valintojen vaikeuteen ja siitä seuraaviin ristiriitoihin ja maailmantuskaan.

Esityksen vahvuuksia ovat tekstin oivaltavuus ja toimiva ensemblemeininki. Episodeja vaivaa kuitenkin tietty epätasaisuus. Koko draaman tasolla elämän piinan perimmäinen olemus ei sittenkään kiteydy ihan valmiiksi asti.

Anni Mikkelsson:

Maailman meri

Esitykset Röölässä 9.–23.7.

Fabian Silén, Fredrik Lundqvist
& Joséphine Wistedt:

Paradisdoktrinen

Esitykset Viiruksessa päättyivät 12.5. Lisäesityksiä mahdollisesti myöhemmin.

Laura Valkama:
Miten kävi ja terveisiä

Esitykset Teatteri Takomossa
päättyivät 23.5.

Sinua saattaa kiinnostaa myös tämä kirja:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *