0_IMG_5309

Sukupuoleton identiteetti

Viima Lampinen, 33, ei oleta kaikkien olevan sukupuolen moninaisuuden asiantuntijoita.

Kuvat Jenni Holma

”Olen aina ollut mää, jos niin kliseisesti saa sanoa. Kasvoin maailmassa, jossa tiesin olevan vain tyttöjä ja poikia. Tiesin, että mää en ole samanlainen kuin muut tytöt, mutta en tiennyt tasan tarkkaan miksi.

Minut luettiin tytöksi ja minua kasvatettiin tyttönä ja kuvittelin olevani tyttö, koska minulla ei ollut mitään nimeä omalle sukupuolikokemukselleni. Muistan sanoneeni jo ennen kouluikää, että haluan olla poika.

Poika ei joutunut pitämään hameita. Pojat sai mennä armeijaan.

Tykkäsin tehdä niin sanotusti poikamaisia juttuja, vaikka en tajua, miten joku puihin kiipeäminen on poikien
juttu. Leikin meidän takapihan pellolla ampumahiihtäjää. Hiihdin nallipyssy selässä ja ammuin kuviteltuja maalitauluja.

Minusta on kuvia, kun leikin Zorroa ja kuningasta. Eräässä kuvassa olen hiekkalaatikolla ja puolitoistavuotias. Serkkuni katsoo minua, kun leikin kaivinkuormaajalla. Minulla on kukkahattu päässä ja pieni mekko ja kippaan onnessani hiekkaa kuormuriin. Minusta on kuva myös juuri kävelemään oppineena, kun korjaan ruuvimeisselillä pihalla autonrengasta. Mulla on vaaleanpunainen kypärämyssy päässä ja päällä sininen keväthaalari.

Ne kuvat ovat minulle tärkeitä. Ne löytämällä olen ymmärtänyt paremmin itseäni. Olen aina ollut tällainen. Olen saanut toteuttaa itseäni aika vapaasti ja siitä olen todella kiitollinen varsinkin äidilleni ja isälle, joka otti minua mukaan aina pihapeleihin.

Sain määrätä hiuksistani teini-ikäisenä, eikä minulla tarvinnut olla pitkää tukkaa, vaan sain leikata sen lyhyeksi. Itsemääräämisoikeus on tärkeää. On saatava päättää, mitä omalle kropalle tehdään ja ollaan tekemättä.

Sukupuolettomuus on todella pitkän itsetutkiskelun tulos. Tiesin, etten ole tyttö enkä poika, en nainen enkä mies, mutta en ole transihminenkään.
Sukupuolettomuus on todella pitkän itsetutkiskelun tulos. Tiesin, etten ole tyttö enkä poika, en nainen enkä mies, mutta en ole transihminenkään.

En ole nainen. Voit nähdä minut naisena, mutta se ei ole totta.

Minusta on tullut erilaisten tuijotusten oman elämäni asiantuntija. Milloin tuijotetaan ihaillen, että minulla on siistit kimaltavat paljettikengät, ja milloin töllätään ja arvioidaan sitä, mikä olen. Tuijottamiseen voi liittyä vihamielistä sättimistä. Minulle voidaan esimerkiksi tiuskia, että olen väärässä vessassa, vaikka olen väärässä vessassa aina, kun ne on sukupuolitettu.

Jos kyse on vanhemmasta ihmisestä, en oletakaan heidän tietävän. He ovat kasvaneet vanhemmassa maailmassa, jossa on ollut vain miehiä ja naisia.

On lempeämpää suhtautua ihmisiin niin, ettei oleta kaikkien olevan sukupuolen moninaisuuden asiantuntijoita.

Opiskelen yhteisöpedagogiksi eli tulen tekemään töitä ihmisten kanssa. Olen myös Setassa varapuheenjohtaja ja muuten aktiivi ja toimin kouluttajana. Suhtautumiseni ihmisiin on vastaanottava, lempeä, kunnioittava ja ymmärtävä. Mutta välillä täytyy vetää rajoja. En minä kuitenkaan ole mikään kynnysmatto tai sylkykuppi. Silloin saatan olla kova myös takaisin.

Kaikkialta yhteiskunnasta ja kaikesta viestinnästä tulee läpi sukupuolinormatiivisuus, joka aiheuttaa angstia ja ahdistusta. Se koskee kaikkia vähemmistöjä, kun yhteiskuntaa ja viestintää tehdään niin normittuneesti sille ’perusihmiselle’, vaikka me kaikki olemme hirveän moninaisia. Vaikka sä olet hetero ja cis-sukupuolinen, ne ei varsinaisesti kerro susta mitään. Ne on vain kaksi helppoa tapaa heittää yleistyksiä, mutta ne eivät huomioi ihmisten tarpeita.

On lempeämpää suhtautua ihmisiin niin, ettei oleta kaikkien olevan sukupuolen moninaisuuden asiantuntijoita.
On lempeämpää suhtautua ihmisiin niin, ettei oleta kaikkien olevan sukupuolen moninaisuuden asiantuntijoita.

Olen syntynyt vuonna 1983, jolloin Suomessa elettiin aidsin ja HIV:n pelossa. Se on varmasti osaltaan vaikuttanut siihen, millaista minun lapsuuteni ja nuoruuteni oli, kuinka heteronormatiivinen maailmastamme tuli ja millaiset sukupuoliroolit ovat olleet. Jos aikaisemmin maailma oli muuttunut koko ajan sallivammaksi ja ymmärtäväisemmäksi, sen vuoden myötä kaikki taas sulkeutui. Puhuttiin esimerkiksi homorutosta.

Vietin lapsuuteni ja nuoruuteni Ylitorniolla pienessä lappilaisessa kunnassa. Sinänsä siellä oli todella hyvä pienellä ihmisellä kasvaa. Oli mahdollisuus liikkua, pyöräillä tai hiihtää käytännössä, joten mielelläni hiihdin joen rannalla.

Kävin meidän edessä olevassa saaressa istuskelemassa ja miettimässä maailman menoa tasan tarkkaan Suomen ja Ruotsin rajalla. Katsoin Suomea ja Ruotsia yhtä aikaa: Suomen puoli oli painostava ja Ruotsin puolelle toivoin joskus syntyneeni.

Tuntui, että siellä kaikki on paljon helpompaa myös nuorille. Ensimmäisen kerran, kun näin esimerkiksi joidenkin naisten pitävän toisiaan kädestä, se oli Övertorneån puolella.

Suomessa Ylitorniolla en sitä nähnyt.

Sukupuolettomuus on todella pitkän itsetutkiskelun tulos. Tiesin, etten ole tyttö enkä poika, en nainen enkä mies, mutta en ole transihminenkään.
Sukupuolettomuus on todella pitkän itsetutkiskelun tulos. Tiesin, etten ole tyttö enkä poika, en nainen enkä mies, mutta en ole transihminenkään.

Koska kasvoin maailmassa, jossa oli vain poikia ja tyttöjä, niin Yazka [Love, joka juonsi 1995–96 MTV3:lla Amatsonia-keskusteluohjelmaa, toim.huom.] oli minulle todella tärkeä esikuva. Kyse oli aikuisten ohjelmasta, ja olen todella kiitollinen perheelleni, ettei minua kielletty katsomasta sitä. Se että näin ihmisen, joka ei ollut mies eikä nainen, avasi minulle uutta näkökulmaa elämään. Ensimmäisenä ymmärsin, että on olemassa jotain muutakin. Mutta sukupuolettomuudesta en muista kuulleeni ennen kuin vasta joskus 2000-luvun puolella.

Sukupuolettomuus on todella pitkän itsetutkiskelun tulos. Tiesin, etten ole tyttö enkä poika, en nainen enkä mies, mutta en ole transihminenkään. Transgender oli sinnepäin, mutta en koe olevani muunsukupuolinenkaan.

Joskus 2010-luvun puolella tajusin, että en identifioi itseäni mihinkään sukupuoleen. Minulta puuttuu kokemus, että olisin mitään sukupuolta. Olen sukupuoleton.

Ylitornio on paikkana aika vanhoillinen. Alueella on paljon lestadiolaisia. Siellä on perinteiset arvot kunniassa.

Isäni on kotoisin maalaistalosta, jossa oli kolmetoista lasta. En käynyt päiväkodissa, vaan pihan toisella puolella mamman ja papan tykönä, kun äiti ja isä olivat töissä. Siellä mä lauloin virsiä niiden kanssa ja muistan, kun mamma antoi jotain lehtiä myytäväksi naapurustoon. Jälkikäteen tajusin, että lehdet olivat jotain Rauhan Sanaa.

Isäni saama kotikasvatus kulminoitui siinä, kun menin naimisiin jo nykyisin ex-puolisoni kanssa – tai siis rekisteriin, koska kyseessä ei ollut naimisiin meneminen vaan meidät rekisteröitiin kuin koirat. Meidän häissämme oli puolisoni puolelta hänen sukulaisensa, mutta minun puoleltani oli vain äitini ja kummitätini. Isäni ei tullut.

Isälleni oli ollut jotenkin liikaa se, että hän oli avannut kotiin tulleen hääkutsun. Äiti soitti sen jälkeen ja oli kovin pahoillaan. Hän pyysi minua ymmärtämään, koska isäni on kuitenkin vanha ihminen ja saanut vanhoillisen kotikasvatuksen. Silloin koin, että menetin vähäksi aikaa isäni. En ole käynyt kotona vuoden 2010 jälkeen.

Asia on sen jälkeen vähitellen edennyt. Saatan lähettää isälle vaikkapa ’hyvää isänpäivää’ -tekstiviestin, ja jos puhun äidin kanssa puhelimessa, isä saattaa huikata terveisiä. En kuitenkaan vielä koe mukavaksi ajatukseksi mennä kotiin.

Äitini on todella hyvä tyyppi, ja hän ymmärtää. Ensimmäinen homo, jonka ikinä tapasin, oli meillä kotona. Hän oli äidin opiskelukaveri. Äiti on ok asioiden kanssa, mutta siitä huolimatta hän käyttää minusta vanhaa nimeäni.

En syntynyt Viimana. Varmaan vuosikymmenen mietin sitä, mikä nimeni on, kunnes löysin sen. Kun vaihdoin nimeni, nimesin itseni, sen, kuka minä olen. Sen jälkeen minulle tuli paljon parempi olo.

Vanha nimeni oli sukupuolittunut, ja se aiheutti myös ristiriitaa. Heti vaihdon jälkeen tunsin, että olin tullut tavallaan kotiin ja olen enemmän sujut itseni kanssa.

Kun viimeksi tarkastin Viima-nimeä nimipalvelusta, niitä oli yhtä paljon kummassakin laarissa. Se on minulle vain helpottavaa.

En syntynyt Viimana. Varmaan vuosikymmenen mietin sitä, mikä nimeni on, kunnes löysin sen.
En syntynyt Viimana. Varmaan vuosikymmenen mietin sitä, mikä nimeni on, kunnes löysin sen.

Lähdin lukion jälkeen Ylitorniolta Ouluun, jossa oli jo helpompi hengittää. Siellä kävin ensimmäistä kertaa Setan bileissä ja koin olevani kaltaisteni parissa. Se on tärkeä kokemus.

Koko maailman pitäisi olla syrjinnästä vapaata aluetta, mutta niin ei valitettavasti vielä ole. Siksi on tärkeää, että on vertaisryhmiä.

Olen toiminut Setassa siitä asti, kun olin perustamassa Lahden Setaa 2011. Tänä kesänä siellä järjestetään jo toinen Lahti Pride.

Seta on minulle kuin koti. Paitsi, että minulla on Setassa luottamustehtävä, se on minulle myös oma yhteisö, jossa voin hengittää ja joka on yhtä turvallista tilaa.

Olen some-aktiivinen ja elän puolijulkisesti. Kerroin heti Facebookissa, kun olin käynyt vaihtamassa nimen. Ensimmäinen ihminen, joka siihen tarttui, oli Setan silloinen pääsihteeri Aija Salo. Hän oli, että mahtavaa. Vaikka varsinaista päätöstä ei ollut vielä tullut, kaikki minun infot vaihtuivat Setassa heti. Setassa kunnioitetaan ihmisten itsemäärittelyä.

Seta on synonyymi liikkeelle, kaikelle sukupuolen ja seksuaalisen moninaisuuden ajamiselle. Sekin kehittyy ajan myötä koko ajan inklusiivisemmaksi ihmisten myötä, koska ihmisistä Setakin koostuu.

Jopa vanhoillisimmilla paikkakunnilla on sateenkaarevia ihmisiä. Mitä tiukemmat normit yhteisössä on, sitä enemmän moninaisuus pysyy piilossa. Se on surullista ja vahingollista.

Suomessa tarvitaan sitä, että ihmisten moninaisuus tulee enemmän esiin varsinkin median kautta. Me kaikki emme asu Helsingin Kalliossa.

Ei ole oikeaa tai väärää tapaa olla sukupuoleton tai sukupuolinen. Se ei ole kiinni siitä, miltä näyttää ulkopuolelta, vaan kyse on omasta kokemuksesta. Kun kyse on sukupuoli-identiteetistä, siihen ei tarvitse muuta kuin itsensä. Siinä ei ole kyse mistään suorittamisesta tai siitä, miten sopii porukkaan. Jos koet olevasi sukupuoleton, olet. Kaikki on sinusta itsestäsi kiinni.

Suomi on jännä maa. Historiallisesti on oltu todella monessa asiassa eturintamassa. Nyt osassa Etelä-Amerikan maista on parempi tilanne joissain asioissa kuin meillä.
Suomi on jännä maa. Historiallisesti on oltu todella monessa asiassa eturintamassa. Nyt osassa Etelä-Amerikan maista on parempi tilanne joissain asioissa kuin meillä.

Välillä mielikuvittelen, että jos meillä olisi nyt nollapiste ja siirryttäisiin aivan uudelle planeetalle, millaisia lakeja ja yhteiskuntarakenteita siellä pitäisi olla, jotta kaikki voisivat toteuttaa itseään niin, ettei vahingoitettaisi toisiamme.

Suomessa kyse ei ole siitä, ettei meillä olisi tarpeeksi tietoa siitä, miten ihmisten elämiä mahdollistettaisiin.

Entä jos meillä ei olisikaan eduskunnassa poliitikkoja vaan asiantuntijoita? Esimerkiksi sukupuoleen liittyvissä asioissa edustettuina olisivat ihmisoikeusaktivistit ja erilaiset kansalaisjärjestöt, eivätkä niistä päättäisi poliitikot. Kuinka paljon mahdollistavampaa lainsäädäntö olisi?

Suomi on jännä maa. Historiallisesti on oltu todella monessa asiassa eturintamassa. Nyt osassa Etelä-Amerikan maista on parempi tilanne joissain asioissa kuin meillä.

Miksi me tahdomme olla taantumuksen puolella? Miksi emme halua pitää huolta oman maamme hyvinvoinnista? Miksi me emme arvosta kansalaisia ja kunnioiteta ihmisiä?

Tanskassa astuu vuoden vaihteessa voimaan uusi translaki, jossa transsukupuolisuutta ei lueta enää sairausluokitukseen. Pelkään, että WHO ehtii poistaa sen tautiluokituksesta ennen kuin Suomi. Haluaisin nähdä Suomen esimerkillisenä maana, mutta tällä hetkellä se ei sitä ole kuin negatiivisessa mielessä.

Jos meillä Suomessa olisi ollut iät ja ajat kolmas vaihtoehto passissa, mutta sen saaminen edellyttäisi diagnoosia sukupuoli-identiteetin häiriöstä, en hakisi sitä. Minulla ei ole mitään häiriötä, vaan voin hyvin.

Sukupuoli ei liity millään tavalla seksuaalisuuteen. Jos seurustelen ihmisen kanssa, joka määrittelee itsensä naiseksi ja homoseksuaaliksi, miten sukupuolettoman ihmisen kanssa seurustelu määrittää hänen seksuaalisuuttaan? Ei me kyllä olla silloin naisparikaan. Monessa minun suhteessani ei ole määritelty sitä, mitä me olemme, vaan olemme vain yhdessä.

Minulla on ollut FB:ssä taustakuva, jossa oli teksti ’vapauta itsesi olettamuksista’. Minun pitää olla itse olettamatta ja myös edistää sitä, ettei muut oleta. Kun ei oleta, on vapaampi.

Onko tarpeen aina tietää? Onko aina tarpeen kysyä? Miksi se on tärkeää?”

Sinua saattaa kiinnostaa myös tämä kirja:

Mitä sä täällä teet

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *