Taiteen paikka haastatteli kahta venäläistä queer-taiteilijaa maaliskuussa, kun Venäjän hyökkäys Ukrainaan oli kestänyt kuukauden. Lue juttusarjan toinen osa.

Dash Che on venäläis-amerikkalainen esitystaiteilija, tanssija ja opettaja, joka on asunut ja työskennellyt Suomessa vuodesta 2019. Dash vastaa videopuheluuni Outokummusta, missä hän on kuuden kuukauden mittaisessa ammattilaistanssijoiden jatkokoulutuksessa. Ukrainan sodan syttymisen jälkeen Dash on ollut aktiivisessa yhteydessä kollegoihinsa Ukrainassa ja Pietarissa sekä muualla Venäjän ja Valko-Venäjän alueella.

“Asuin Pietarissa kaksi vuotta ennen muuttoani Suomeen, vuosina 2017–19, käynnistääkseni LGBTQ-yhteisöjen jäsenille suunnatun Telelaboratoria-tanssikoulutuksen. Koulutuksen tarkoituksena oli luoda queer-yhteisöille turvallinen tila parantavaan ja luovaan ruumiin kanssa työskentelyyn. Kursseillani kävi paljon ihmisiä ja olin oppilaideni kautta hyvin sisällä paikallisessa queer-kulttuurissa. Pietarin lisäksi kiersin opettamassa eri kaupungeissa, mukaan lukien Ukrainan Kiovassa ja Valko-Venäjän Minskissä”, Dash kertoo.

Telelaboratoria-koulutuksen lisäksi Dash oli järjestämässä tapahtumia erilaisissa feministi- ja queer-ryhmittymissä sekä osallistui Chto Delat? -kollektiivin pyörittämän School of Engaged Artin toimintaan. Chto Delat? (suomeksi Mitä pitäisi tehdä?) on Pietarissa käynnistynyt taiteilijoiden, filosofien, kirjoittajien ja muiden kulttuurityöläisten yhteenliittymä, joka perustettiin vuonna 2003 vastustamaan Putinin hallinnon konservatiivista politiikkaa.

Queer-nykytanssija sorron kohteena

Dash kuvailee LGBTQ-aiheisen tanssikoulutuksen järjestämisen haasteita Venäjällä. Koulutusta ei voinut pyörittää avoimesti. Tiedotuskanavat valittiin tarkkaan ja tanssisaleja varattaessa salattiin tieto siitä, että kyseessä oli queer-kurssi, jotta koulutuksen järjestäminen ei vaarantuisi. Vuonna 2013 homoseksuaalisista suhteista kertovan materiaalin levittäminen lapsille ja nuorille kriminalisoitiin, minkä jälkeen kursseille ei voinut ottaa alaikäisiä.

“Ongelmat ja esimerkiksi pidätetyksi tuleminen riippui omasta agendasta, kulloinkin käytetyistä iskulauseista, siitä kuinka salaa pyrittiin kokoontumaan sekä silkasta tuurista. Kaikenlainen julkinen poliittinen kommentointi oli käytännössä kiellettyä. Esimerkiksi vappumielenosoituksessa pidätettiin kaikki, jotka avasivat sateenkaarilipun sekä muiden muassa taiteilija, jolla oli kyltissään kuva {rodina} art groupin teoksesta Nine Stages of the Decomposition of the Chieftain, Dash kertoo. Mainitussa teoksessa toistuu Putin maatuva valokuva, jonka läpi ruoho kuva kuvalta kasvaa.

”Nykytanssi on Venäjällä marginalisoitua verrattuna klassisiin tanssimuotoihin tai kansantanssiin. Pelkästään nykytanssijuus on iso kannanotto. Sitten jos olet queer-nykytanssija tai poliittisesti aktiivinen queer-nykytanssija, pelissä on jo niin monta tasoa, että tilanne kotimaani kaltaisessa totalitaarisessa ja fasistisessa järjestelmässä on hyvin vaikea.”

Ansassa Venäjällä

Kysyn Dashilta mikä hänen ystäviensä ja kollegoidensa tilanne on nyt, Ukrainan sodan sytyttyä. Miten jo ennalta ahtaalla olleet queer-aktivistit ja -taiteilijat selviävät, kun hallituksen politiikan arvostelijoita vainotaan yhä enemmän, propagandan määrä on kasvanut ja Euroopan ja Venäjän väliin on revennyt railo?

Hallinnon toimia ja Ukrainan sotaa vastustavat taiteilijat tuntevat olevansa ansassa, Dash kertoo. Sorto on viime viikkojen aikana voimistunut: ihmisiä pidätetään kaduilla, puhelimista tutkitaan viestikeskustelut sekä kuva-arkistot sotaa vastustavien sisältöjen varalta. Osa pakenee viisumivapaisiin maihin kuten Armeniaan, Georgiaan tai Turkkiin, mutta jää jumiin sinne. Entisestä Neuvostoliitosta eronneet valtiot, kuten Armenia ja Georgia, ovat erityisen ongelmallisia venäläisille, koska tilanne nostaa esiin Venäjän imperiumin kolonialistisen historian aiheuttamia jännitteitä maiden välillä.

Länsi-Eurooppaan päästäkseen monet tarvitsevat ensin passin, sitten viisumin. Viisumien saaminen on entistä vaikeampaa uusien lakien ja byrokratian hitauden takia sekä johtuen länsimaiden haluttomuudesta ottaa venäläisiä vastaan. Myös koronavirukseen liittyvät rajoitukset ja eurooppalaisten rokotteiden puute hankaloittaa tilannetta. Viisumiin tarvitaan kutsu, jonka voi lähettää esimerkiksi yritys tai yhdistys, matkustamiseen puolestaan rahaa.

Dash on pyrkinyt auttamaan queer- ja trans-aktivisteja ja -taiteilijoita poistumaan Venäjältä esimerkiksi lähestymällä taideorganisaatiota, jotka voisivat kutsua taiteilijoita Suomeen, sekä auttamalla rahankeräyksessä.

“Lähteminen on joskus välttämättömyys, kuten nyt vastarintataiteilijoille jotka ovat hengenvaarassa, mutta se on myös etuoikeus, johon suurimmalla osalla ei ole varaa. Jotta pystyisi lähtemään, täytyy olla jonkinlaiset lähtökohdat: taloudellinen perusta, kielitaitoa sekä ehkä myös muita taitoja. Lisäksi osa ihmisistä tarvitsee vain ilmaa, sillä Venäjällä on nyt vaikea hengittää.”

”Menetinkö kotimaani?”

Dashin mukaan Venäjän kansalaisten vastuu sodasta on monimutkainen kysymys. Sodasta ei voi syyttää vain Venäjän hallitusta, sillä myös suuri osa kansalaisista kannattaa sitä. Samaan aikaan venäläisessä mediassa sota esitetään sankarillisena operaationa, jolla venäläiset ja ukrainalaiset vapautetaan uusnatsien hallinnasta ja lännen ideologisesta hallinnasta. Maassa puhutaan paluusta ”alkuperäisiin venäläisiin tapoihin” ja erottautumisesta lännen ”mädistä vaikutteista”. Tiedon etsiminen virallisten tietolähteiden ulkopuolelta ei ole välttämättä kansalaisille mahdollista.

Dash arvelee, että Putin pyrkiikin eristämään Venäjän lännestä omalle erityiselle polulleen.

”Minusta se kuulostaa fasismilta”, Dash toteaa. Talous on romahtamassa, ihmiset köyhtyvät, länsimaiset yhtiöt poistuvat maasta ja Venäjä on monella tapaa taantumassa 1990-luvulle.

“Ihmisillä ei ole jäljellä muuta kuin mahdollisuus tuntea ylpeyttä jostain, kuvitella, että he eivät ole kolonisoijia vaan sankareita ja vapaustaistelijoita. Myös nämä ovat etuoikeuksia: että on aikaa ottaa selvää asioista, hankkia vaihtoehtoisia tietolähteitä, kouluttautua ja opiskella kieliä. Suurin osa ihmisistä ei koskaan pääse sellaiseen tilanteeseen. Elämä on vaikeaa ja pitää hankkia elanto itselleen ja perheelleen.”

”Yritän olla vihaamatta ihmisiä, joilla ei ole pääsyä tietoon. Mutta kuinka voin enää palata Venäjälle? Menetinkö kotimaani? Miten olla venäläinen tämän kauheuden keskellä? Venäjä tuntuu nyt yhtä kaukaiselta kuin Yhdysvallat. Niin kuin sinne matkustaminen kestäisi päiviä, kuukausia tai vuosia, vaikka se on tuossa sadan kilometrin päässä.”

Mitä suomalaiset voivat tehdä?

Mediassa on käsitelty paljon sitä, kuinka suomalaiset ovat aktivoituneet sodan myötä auttamaan ukrainalaisia ja lahjoittamaan hyväntekeväisyysjärjestöille. Myös taidealan organisaatiot ovat järjestäneet residenssitoimintaa ukrainalaistaiteilijoille ja rahankeräystapahtumia.

Dash korostaa, että ukrainalaisia on autettava kaikin tavoin, mutta hänellä ei mielestään ole oikeutta puhua heidän puolestaan. Vaikka hän ei ole osallistunut istuvan hallituksen valintaan Venäjällä, hän kokee syyllisyyttä ja ymmärtää, että voi näyttäytyä hyökkääjänä vain kansalaisuutensa takia. Sen sijaan, koska hän tuntee Venäjän queer-kenttää, joka myös on vaarassa, hän voi toimia sen hyväksi ja puhua sen toimijoiden puolesta.

Kun kysyn, mitä suomalaiset tai Suomen taidekenttä voisivat tehdä, Dash palaa tilanteen monimutkaisuuden ymmärtämiseen. Hän kehottaa tutustumaan venäläisiin naapureihin, Venäjän ja Ukrainan historiaan, sodan taustoihin ja niiden myötä tilanteen kompleksisuuteen sekä perehtymään neuvostoajan ja nykyajan vastarintataiteeseen.

Suomalaisen taidekentän vaikutuspiiristä voi olla vaikea hahmottaa kuinka poliittista ja akuuttia taiteen tekeminen on Venäjällä ja joissain muissa Itä-Euroopan maissa. Se, mikä on taiteen tekijöille akuuttia, on hyvin erilaista Suomessa ja Venäjällä. Esimerkiksi ympäristökatastrofi näyttäytyy aivan erilaisesta kulmasta Suomessa kasvaneelle ja toimivalle taiteilijalle kuin taiteilijalle, joka on tottunut operoimaan häntä kohtaan vihamielisen hallituksen alaisuudessa.

Ymmärryksen kasvattamisen lisäksi Dash näkee akuutin tarpeen auttaa poliittisten mielipiteidensä takia vaarassa olevia venäläisiä taiteilijoita ja LGBTQ-aktivisteja lähtemään maasta, edes tilapäisesti. On tärkeää auttaa heitä puhumaan tilanteesta omassa maassaan, mutta myös kutsua taiteilijoita työskentelemään ja keskustelemaan Suomeen ja muualle. Venäläisten taiteilijoiden boikotointi ei auta ketään.

Sukupolvien mittainen parantumisprosessi

Outokummussa Dash on kokenut olonsa vaikeaksi sodan syttymisen jälkeen. Paikalliset venäläiset, joita hän on kohdannut, ovat olleet Putinin hallinnon kannalla, eivätkä kohtaamiset ole siksi olleet helppoja. Hän ihmettelee myös sitä, ettei sota näy paikallisten käyttäytymisessä. Ihmiset eivät esimerkiksi keräänny julkisesti asian vuoksi. Ehkä ihmiset pelkäävät, mutta pelon ilmaisemisen tai sen kollektiivisen käsittelyn kulttuuria ei ole, Dash miettii.

”Tanssijana ja esitystaiteilijana olen työskennellyt isänmaallisuuden teeman kanssa, isänmaallisten tunteiden ja isänmaallisuuden rakentaman kehollisuuden kanssa. Haluaisinkin työskennellä aiheen parissa myös suomalaisten taiteilijoiden kanssa. Suomalaiset ovat kasvaneet niin erilaisessa ympäristössä, ilman jatkuvaa tunnetta munankuorien päällä kävelemisestä ja pelosta, uskoen demokratiaan ja hallintoon. Miten elää yhdessä ja tehdä taiteellista yhteistyötä näiden ristiriitaisten maailmankuvien ja kokemusten vaikuttaessa meihin? Miten voimme olla niin lähekkäin ja niin erilaisia? Olen miettinyt uudenlaisia taiteen tekemisen tapoja, mutta on vaikea hahmottaa niitä nyt, kun tilanne on niin järkyttävä.”

Dash korostaa sitä, kuinka hän on ylpeä Venäjällä asuvista kollegoistaan, jotka ovat julkisesti vastustaneet sotaa. Taiteilijat keksivät uusia luovia tapoja ilmaista vastarintaa. Feministirunoilija Daria Serenkon vuosia sitten käynnistämiä hiljaisia protesteja on toteutettu liikkumalla julkisissa kulkuvälineissä sodanvastaisia julisteita reppuihin kiinnitettyinä. Niin Pietarin kuin Dashin kotikaupunkikin Izhevskin kaduilla on tanssittu sotaa vastaan. Protestigraffiteja on maalattu, ruplan seteleihin kirjoitettu ”No War”, pieniä mielenosoituskylttejä kantavia leluhahmoja on aseteltu kaupunkitilaan.

”He asettavat henkensä ja turvallisuutensa alttiiksi vastustaessaan sotaa, tietäen, että samaan aikaan taiteilijakollegat Ukrainassa ovat hengenvaarassa. Monilla meistä venäläisistä on ystäviä, sukulaisia, perheenjäseniä ja rakkaita Ukrainassa. Minunkin isäni on puoliksi ukrainalainen. Nyt en tiedä voinko enää koskaan vierailla siellä. Tuntuu siltä kuin kaikki tuo olisi menetetty ja että vaatii sukupolvien työn rakentaa jonkinlaista luottamusta ja parantua kollektiivisesti. En ymmärrä, mitä kaikkea se tulee vaatimaan.”

Jutun pääkuvassa Dash Che Lapsody-festivaaleilla Helsingin Kauppatorilla 18.9.2020.

Linkkejä:

Dash Che: https://dashche.com

School of Engaged Art: http://schoolengagedart.org/en/

{rodina} art group: https://www.facebook.com/rodina.group

Mieltä osoittavat leluhahmot: https://www.instagram.com/malenkiy_piket/