Yhteiskunnassa korostetaan luovuutta, mutta aikaa sekoiluun on yhä vähemmän.
Suomentaja ja podcastin läheinen kuuntelija Tarja Roinila kuoli onnettomuudessa Herttoniemessä. Minneapoliksessa poliisi tappoi George Floydin risteyksessä, jonka taloissa asuminen oli pitkään kielletty mustilta.
Kadut ovat tyhjät ja ulkona ei laula lintu vaan poliisi.
Koronavirusta seuranneesta poikkeustilasta ja karanteenista on muodostumassa elämämme toistaiseksi suurin mullistus.
Juhlajakson kunniaksi Veikalla ja Pontuksella menee pata jumiin vaikeiden kysymysten kanssa.
Päästöjen kompensoimisesta puhutaan paljon. Kompensointihankkeista on kuitenkin seurannut alkuperäiskansojen häätöjä, poliisin ja yksityisten turvafirmojen väkivaltaa ja omaisuuden riistämistä.
Onko kannettava sisäistä haavaa, jotta olisi kiinnostava ihminen? Dramaturgit sanovat, että juuri trauma tai halkeama tekee henkilöhahmosta kiinnostavan. Ihmiset myös saavat tunnustusta esittelemällä omia haavojaan.
Muutama suuryritys hallitsee planeettaa, jolla murtuvan kapitalismin säröissä seikkailevat internet-päissään kyborgit, freelancerit ja dronet.
Ilmassa on tuhlauksen tuntua, eikä kyse ole vain joulunalusshoppailusta, vaikka siitäkin jaksossa puhutaan. Kapitalismi on nimittäin suuri tuhlauksen järjestelmä.
Pontus ja Veikka molemmat ovat kyllästyneet yksilöön: somessa, kaupassa, töissä, politiikassa, joka paikassa pitäisi olla valintoja tekevä yksilö, vaikka ilmastonmuutos ei ratkea yksilön vaan joukon voimalla.
Sitä luulee olevansa ruokakaupassa tai festareilla, kunnes huomaa olevansa raa’assa riistosuhteessa.
Poliittisesti lamaantuneen 2010-luvun jälkeen koettaa iloinen 20-luku, jossa romutetaan kapitalismia ja tanssitaan pöydällä mielenosoitusten ja podcastien tahdissa.
Nyt kun kaiken pitäisi muuttua, normaali elämänmeno tuntuu aavemaiselta.
Elämme sellaisen tuhon, riiston ja ahdistuksen keskellä, että ainoa tapa kestää sitä tuntuu olevan itsen suojaaminen psyykkisillä mekanismeilla. Ironinen ihminen suojautuu yrittämällä nousta tilanteen ulkopuolelle.
