Suunnaton (kuunnelma)

Lukuaika: 2 minuuttia

Suunnaton (kuunnelma)

Lue Voiman kuunnelmaan liittyvä artikkeli tästä.

TEOKSEN ESITETIEDOT

Q-teatteri Nuorten Teatterin ja Vaskivuoren luokiolaisten Suunnaton-yhteisproduktion oli tarkoitus saada ensi-iltansa 20.4.2020 teatterin muodossa. Ryhmä aloitti teoksen valmistamisen syyskuussa 2019 pohtien elämänmenoa ja aiheita, jotka puhuttelevat. Improvisaatioteatterin ja luovan kirjoittamisen menetelmien avulla on syntyi suunnaton määrä hauskoja, itkettäviä ja ihmetyttäviä kohtauksia. Sattuneesta syystä teatteriesitys muuttui keväällä lennosta kuunnelmaksi, joka valmistettiin videopuheluiden, sähköpostien ja whatsapp-viestien välityksellä.

Nuorten ideoiden pohjalta muotoutui mosaiikkimainen teos, jossa riittää värisävyjä ja kuvioita. Suunnaton tutkii hukassa olemista, oman paikan etsimistä ja rajojen piirtämistä, tragedioita, jotka kääntyvät komiikaksi ja päinvastoin.

Lapsuuden kesämökin portaat, Lintsin hattarat ja laitteiden pituusrajat ovat vaihtuneet tunteeseen siitä, että pitäisi olla kahdessa tai kolmessa paikassa samaan aikaan ja täyttää niin omat kuin toistenkin odotukset. Tulevaisuudessa siintää – niin mitä siellä siintää? Ainoa tieto on, että tulevaisuus alkaa tänään ja kaikki tuntuu sekavalta ja suunnattomalta.


Käsikirjoittajat ja esiintyjät:                              

Auris Autti     
Maureen Danquah     
Nelly Drachman  
Viola Eskola      
Veera Heikkinen     
Sini Hopponen                              
Viivi Häyrynen                    
Milla Koistinen     
Noriko Onodera                                  
Aaro Perämaa    
Jenni Saarinen  
Silja Siekkinen   
Rosa Skippari                                               
Aino Sorsa                                    
Alma Tamminen    
Juliana Valkama                                                  
                                 
Mukana tekstejä tai laulua myös seuraavilta nuorilta: 

Tiia Fredriksson  
Ava Malmelin                                                 
Sohvi Manninen                                            
Meeri Mäenpää
Marea Lehto  
Ahti Ojala                                           
Onni Vesikallio         

Dramaturgia ja ohjaus:
Jenni Bergius ja Anu Puska

Äänisuunnittelu ja sävellys:
Juha Kujanpää

Tuotanto: 
Jaana Taskinen ja Esa Kylmälä (Q-teatteri) sekä Susanna Metsälä (Vaskivuoren lukio)  

Ylimääräiset äänitehosteet:
Yleisradio (Freesound/YleArkisto)

  • 25.6.2020