Viime aikojen maailman meno antoi yöunille omaan mausteseoksen, silmäni näyttävät siltä kun joku kokkitonttu olisi ripotellut chilliä meitsin naamaan. Olen kerran onnistunut ruiskuttamaan jalapenomehua silmääni. Olin kolme päivä lähes sokea.
Tuntuu kuin olisin muukalainen omassa päässäni. Olen tottunut ainoastaan henkiseen kipuun. Fyysinen kipu ei ole ikinä tuntunut yhtä mukavalta ja turvalliselta kun sisäinen tuska.
Kun meitsin sielua kuristetaan, haluan nukahtaa. Jos saan unesta kiinni, alkaa tapahtua kummallisia. Yleensä olen jonkin näköistä hätää kärsimässä. Muuttokuorma on hajoamassa, olen eksynyt, jätetty tai ihan pirun sekaisin. Joskus himani sisustus näyttää toiselta planeetalta tulleelta.
Joskus kuulen huutoja, eläinten tai lasten öistä tuskan ulvontaa. En saa heitä pelastettua, olen oman tuskani vanki. Olen yleensä etsimässä pikaratkaisua ja koko paketti hajoaa käsissäni. Näen asiat objektiivisina ja valitsen subjektiivisen vaihtoehdon.
Yleensä se osoittautuu huonoksi valinnaksi, vaihtoehtoja on runsaasti tarjolla ja minä en yletä niihin. Valitsen väärin ja koko mesta palaa pohjaan . Ei kun uusiksi, ja heti perään.
Herään aina ennen kuin näen unta omasta kuolemastani. Lapsuuden rakkauden menetykset pyörivät vielä tuntikaupalla päässäni.
Olen monena aamuna miettinyt, miksi minua halutaan rangaista siitä, että minut pakotettiin hylkäämään ihmisiä. Ne ovat ihania unia. Vastaus on minun mielestäni: Koska koin jo lapsena syyllisyyttä siitä, että minun piti karata. Suru on tämän sopan päämauste.
Omakehu-hanke kerää tarinoita yhteiskunnan laidoilla eläviltä miehiltä, etupäässä Uudenmaan alueella. Niitä työstetään ammattilaisten avulla julkaistaviksi. Runouden ja räpin lisäksi luvassa on myös spoken wordia, proosaa ja esseistiikkaa.
Voit lukea lisää Omakehu-julkaisusarjasta ja tekijästä täältä!
Kaikki julkaisut osoitteessa voima.fi/omakehu