KirjallisuusKirjoittanut Tuomas Rantanen

Viiden nuoren matka kohti vakiintuneen elämän vankilaa – Sen pituinen se -kirja ei kuitenkaan sorru fatalismiin

Lukuaika: < 1 minuutti

Viiden nuoren matka kohti vakiintuneen elämän vankilaa – Sen pituinen se -kirja ei kuitenkaan sorru fatalismiin

Esitystaiteilija ja teatteriohjaaja Janne Saarakkalan (s. 1972) tutkailee esikoisromaanissaan oman ikäluokkansa minuuden etsintää seksuaalisuuden, taiteellisuuden ja eksistentialismin tasoilla. Sen pituinen se kuvaa pienen ystäväpiirin matkaa nuoruuden etsikkoajasta vakiintumisen eriasteisiin vankiloihin.

Kirjan päähahmoista Erika on tulisieluinen kommunistitaiteilija ja feministi, joka kaikkien pettymistensä jälkeen hyväksyy vastahakoisesti porvarillisen perheideaalin suojasatamakseen. Tomi on parantumaton viettelijä ja maailmanmatkoille sitoutumiskammoaan pakeneva oman elämänsä nuuskamuikkunen. Valtteri taas on itseään eri tavoin etsivä teatterintekijä, joka näyttää aikuistuvan ammatillisen asemansa vakiintumisen myötä.  Ystävyksistä Tomi on ollut julkihomo jo koulusta asti ja Erika häneen aina rakastunut. Omia mieltymyksiään pitempään puntaroivalla Valtterilla ehtii olla vetoa kumpaankin suuntaan.

Kirjassa kuvataan niin homo- kuin heteroseksiä naturalistisen yksityiskohtaisesti ja suorastaan kamasutramaisen pedagogisella otteella. Tämän rinnalla kirja onnistuu aidon tuntuisesti välittämään myös henkilöidensä epävarmuutta ja epäonnistumisia kaiken muun elämisen ohella juuri seksuaalisten pyrkimysten ja tunteiden hallinnan äärellä.

Vaikka romaanissa ajankulku näyttäytyy vääjäämättömän itseohjautuvana ja ihmisten pyristely onnensa eteen melko toivottomana, teoksen eetos ei silti ole pessimistinen tai fatalistinen. Identiteetin etsinnässä kukin sukupolvi käy oman taistelunsa. Ehkä lopulta valitsematta jättäminen on valinnoista se vaikein ja raskain tie.

Janne Saarakkala: Sen pituinen se

mainos

Like 2020, 405 sivua