Tiede ja taide saavat toisistaan voimaa eläimenä olemista käsittelevässä näyttelyssä Seinäjoen taidehallissa

Maalattu lokki mustaa taustaa vasten. Lokki seisoo kahden pilarin päällä.
Lokki edustaa monelle yhtä arkisimmista eläinkohtaamisista. Heitä riittää ja he kuuluvat, harva kuitenkaan pysähtyy miettimään heidän ajatuksiaan ja toimiaan. Elina Ruohonen on lähtenyt Eilinen äkkilähtö -teoksessaan liikkeelle pelon kohtaamisesta, ja teoksessa lokki poseeraakin uljaan rohkeana.

Eläinten kokemusmaailmaa ja tunteita käsittelevä Helena Telkänrannan Millaista on olla eläin? -tietokirja on toiminut innoittajana ja oppaana samannimiselle näyttelylle Seinäjoen taidehallissa. Kirjan teemojen ympärille rakennettu kokonaisuus yhdistää tieteen ja taiteen. Näyttelyn teokset eivät yritä toisintaa yhdistäjänä toimivan kirjan sisältöä, vaan ne tuovat aiheeseen oman lisänsä ja täydentävät samalla alkuperäistä teosta tavalla, joka ei tietokirjallisin keinoin onnistuisi.

Näyttely sai alkunsa halusta tutkia, kuinka tietokirja voi toimia pohjana näyttelylle. Mukaan kutsuttiin kahdeksan taiteilijaa, joista jokainen sai valita käsiteltäväkseen Telkänrannan kirjan kahdeksasta luvusta yhden. Vaikka teosten teemat olivat näin viitoitetut, taiteilijoille annettiin vapaat kädet toteuttaa teoksensa, ja kukin onkin lähtenyt ilahduttavan omille teilleen.

Mari Keski-Korsu, Toni Lehtola, Teemu Lehmusruusu, Lotta Mattila, Minna Herrala, Mia Mäkelä, Kati Roover ja Elina Ruohonen ovat tuottaneet keskenään hyvin eriäänisiä teoksia, mutta yhteinen teema kokoaa ne hyvin ja teoksista muodostuu jouhevasti soljuva ketju. Valitut toteutustavat vaihtelevat videoteoksista valokuviin, maalauksiin, keramiikkaveistoksiin ja installaatioihin.

Telkänrannan vuonna 2015 ilmestynyt Millaista on olla eläin? ja seuraavana vuonna ilmestynyt Eläin ja ihminen – Mikä meitä yhdistää? -teokset esittävät monelle lukijalle mahdollisesti radikaaleja huomioita siitä, että muun lajiset eläimet eivät olekaan tiedottomia ja tahdottomia olentoja, jotka taipuvat ongelmitta esimerkiksi ihmisten tuotantokoneiston osasiksi. Tekstit eläinten erilaisista ymmärtämisen, kokemisen, viestinnän ja tiedostamisen tavoista kuitenkin nojaavat tieteelliseen tutkimukseen.

Kirjoissa esitetyt huomiot ja näyttelyn teokset täyttävät sydämen ihastuksella elämän loputtomasta hienoudesta ja moninaisuudesta, mutta samalla ne myös ahdistavat – olisi kenties helpompaa kieltää menneiden ja koko ajan jatkuvien vääryyksien olemassaolo kuin kohdata ne. Tämä kieltäminen ei tietenkään millään tavoin poistaisi näitä vääryyksiä.

Eläinten kokemukset ja samalla eläinten oikeudet esiin nostava näyttely linkittyy myös ajankohtaiseen keskusteluun siitä, kuinka yhteiskunnallisiin aiheisiin tarttuvaan taiteeseen tulisi suhtautua. Siinä missä taiteella voi olla arvo puhtaasti esteettisenä kokemuksena, on se arvokasta myös tapana välittää tietoa ja ymmärrystä. Näyttelyn teokset kantavat itsensä taiteellisesti, samalla teosten taiteellinen arvo vahvistaa niiden viestiä.

Selkäranka ja kylkiluut seinälle heijastetussa videoinstallaatiossa. Tyhjä huone.
Kati Rooverin video käy keskustelua kauan sitten omille teilleen lähteneiden sukulaisten suhteesta. Vaikka olemme päätyneet elämään hyvin erilaisissa olosuhteissa, jaamme saman maailman.

Seinäjoen taidehalli avasi alkuvuodesta uudet tilat 1800-luvun loppupuolella navetaksi rakennettuun kiinteistöön. Teollisuuskäytössä ja puolustusvoimien varastonakin toimineisiin tiloihin on jätetty paljon vanhaa.

Millaista on olla eläin? -näyttelyn täyttämässä näyttelytila Hallissa, entisessä navettahallissa, raa’at betoniseinät ja katossa näkyviin jätetyt robustit betonivalut korostavat ihmisen ja muun lajisten eläinten suhteen luonnetta. Ne kertovat siitä, mitä on olla eläin maailmassa, jossa on mahdotonta välttyä ihmiskäden kosketuksen vaikutuksilta. Tiukan industrialisitinen miljöö muistuttaa, kuinka olemme tottuneet kohtaamaan toiset.

Millaista on olla eläin? Seinäjoen taidehallissa 9.1.2021 saakka.
Helena Telkänranta: Millaista on olla eläin? SKS 2015, 293 s.
Helena Telkänranta: Eläin ja ihminen – Mikä meitä yhdistää? SKS 2016, 181 s.

Kommentoi Facebookissa
Jari Tamminen

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos loppuu