Vuoden suurinta huiputusta hakemassa

Jo vuodesta 1980 Vuoden Huiput -kilpailussa on palkittu vuoden parhaiksi arvioidut mainokset. Kilpailussa on perinteisesti arvostettu enemmän kekseliäisyyttä, nokkeluutta ja teknistä taituruutta, ei niinkään rehellisyyttä tai vastuullisuutta.

H&M kerää asiakkaidensa vanhoja (kenties edellisen malliston) vaatteita kierrätyslupauksin. Oikeasti kerättyjä vaatteita on päätynyt yksistään Ruotsista vuonna 2023 yksistään Ghanaan yli 300 000 kiloa.
Metsä Group kertoo, ettei meillä ole varaa olla ostamatta kotimaista. Yhtiö myös suunnitteli viime vuonna hakkuita muun muassa ikimetsässä Sallassa eikä osaa kertoa, ostaako se luonnonmetsistä hakattua puuta.

Keväällä 2022 Greenpeacen Olli Tiainen nousi lavalle kesken Vuoden Huiput -juhlagaalan ja julisti historian ensimmäisen Vuoden Huiputus -kilpailun voittajan. Vuoden Huiputus -äänestyksessä haettiin vuoden pahinta, röyhkeintä tai muuten vaan ärsyttävintä viherpesuyritystä. Ehdolla olleiden BMW:n, Finnairin, Fortumin ja ST1:n joukosta Fortum nousi voittajaksi.

Huhtikuussa 2024 Greenpeace avaa järjestyksessä kolmannen Vuoden Huiputus -kilpailun. Tällä kertaa kilpailun voittajan valitsee yhdessä yleisön kanssa ammattilaisten muodostama jury. Voittaja julistetaan 15.5.

Pakkauksen valmistamisen osuus ruuan tuottamisesta syntyneistä kokonaispäästöistä on häviävän pieni. Tämä ei estä Atriaa rakentamasta mainontaa, jossa pakkauksen muovin vähentäminen korostuu ja lihan tuottamisen päästöt jäävät tyystin huomiotta.
Metsien Suomi on metsäalan toimijoiden yhteinen kampanja, jossa korostetaan metsien merkitystä Suomelle. Tutkijoiden mukaan metsien käyttö on Suomessa kestämättömällä tasolla ja niiden hiilinielut ovat romahtaneet.

Aikaisempien Vuoden Huiputus -kilpailujen yhteydessä on käynyt selväksi, että ehdokkaiden edustajat eivät ole kiinnostuneita osallistumaan keskusteluun tai voittajat palkintojenjakoon. Tämä ei ole yllättävää, mutta harmillista. Avoin keskustelu ja läpinäkyvyys yritysten toiminnassa on ennakkoedellytys sille, että kuluttajat kykenevät tekemään perusteltuja ja tietoon perustuvia valintoja. Ilman kuluttajien tiedostavia valintoja markkinat eivät voi toimia hyvin. Toivottavasti tällä kertaa myös kilpailijoiden edustajat osallistuvat keskusteluun. Lupaavana merkkinä muutoksen mahdollisuudesta voisi pitää sitä, että ensimmäisen Huiputus-voittajan, Fortumin, edustaja osallistui Vuoden Huiputus -gallerian avajaisissa järjestettyyn keskusteluun.

Kemianteollisuuden vuosia jatkunut Kinkkutemppu kannustaa kuluttajia kierrättämään joulun aikaan kinkunpaistorasvat keräyssäiliöihin, joista ne noudetaan ja kierrätetään biopolttoaineeksi. Vaikka kierrätys onkin hieno ja kannatettava asia, vääristää tämä kuluttajien käsitystä mittaluokista: rasvan kierrättämisen edut ovat häviävän pienet verrattuna kinkun tuottamisen päästöihin ja rasvan keräämisen vaatima energia on suuri verrattuna tempauksen myötä kerätyn rasvan hyödyistä (ja rasva päätyisi energiajakeen kautta muutenkin poltettavaksi).
Öljy-yhtiö ST1 mainostaa itseään ”puhtaan energian tekijäksi”. Yhtiön toiminta perustuu fossiilisten polttoaineiden myymiselle.

Katse alaan

Yksittäisten viherpesu- ja kaunisteluyritysten ohella Vuoden Huiputus pyrkii kiinnittämään huomiota myös mainosalan vastuuseen laajemminkin.

Mainokset määrittävät sitä, miten elämme elämäämme, millaisia kulutuspäätöksiä teemme ja osaltaan sitä, millaista maailmaa kohti olemme matkalla. Vaikutusvallastaan huolimatta mainosala on toistuvasti osittanut, ettei se kykene itsekriittiseen keskusteluun tai kantamaan vastuuta. Siinä, missä menestyksiä juhlitaan ja palkintoja ihaillaan, mokat ja mainosten kiiltävän pinnan taakse piiloutuvat ikävät asian lakaistaan mieluiten maton alle piiloon. 

Lihatalo HK-Scanin omistaman Kariniemen kotitilan kananpoikien kerrotaan saaneen ”hyvää kasvatusta” muun muassa sillä perusteella, että heille ei ole antibiootteja ja että he ”saavat nokkia oman lähipellon viljaa”. Mainos antaa ymmärtää, että broilerit voisivat hyvin. Kyseessä on kuitenkin äärimmilleen muokattu laji, jonka yksilöiden elämät ovat lyhyitä ja viheliäisiä.

Tämä mainosalan toimintaan liittyvä ongelma on rakenteellinen. Mainoksia tekevät toimistot eivät oikein voi puhua asiakkaidensa ohi ja lystin maksavat asiakkaat eivät tietenkään välitä puhua itsensä kannalta ikävistä asioista. Näin vastuu välttelee kantajaansa ja alan itsesäätelystä vastaava, Keskuskauppakamarin alainen Mainonnan eettinen neuvostokin on näyttäytynyt melko hampaattomana.

Keskustelua kuitenkin tarvitaan ja alan itse vaietessa, joutuvat muut kantamaan taakkaa. Vuoden 2024 Vuoden Huiputus -kilpailun voittaja valitaan sekä ammattilaistuomariston, sekä yleisön antamien äänten avulla. Äänestää voi 8.5. saakka ja voittaja julkistetaan 16.4. Vuoden Huiputus -galleria puolestaan on avoinna 17.5. asti.

Vuoden Huiputus -galleria
Hämeentie 27, Helsinki

vuodenhuiputus.fi

Kirjoittaja on Vuoden Huiputus -kilpailun juryssä.