Jalkapallon arvokisat ovat kesän parasta aikaa. Jalkapalloa pelaavana lapsena  kisoissa kiinnosti nähdä idoleidensa pelaavan ja aikuisemmalla iällä valmentajana toimiessa on ollut mahtavaa päästä vertailemaan eri maiden pelityylejä. 

Nyt Qatarin MM-lopputurnaus puhututtaa. Ei kuitenkaan itse peliin liittyen, vaan siirtotyöntekijöiden huonojen olosuhteiden vuoksi. Syyskuussa Suomen maa­joukkueen pitkäaikainen kapteeni Tim Sparv julkaisi The Players’ Tribune -verkko­mediassa kannanoton aiheesta. Muutama vuosi sitten Riku Riski nousi otsikoihin boikotoidessaan maajoukkueleiriä Qatarissa. Näiden välissä Jari Litmanen taas hämmensi keskustelua myönteisillä lausunnoillaan paikan päältä. Jälkeenpäin Litmanen selitti, että otti vain kantaa pelaajille pelin kannalta relevantteihin ”jalkapallo-olosuhteisiin”.

Kuten usein kuulee sanottavan, ei urheilua ja politiikkaa tule sekoittaa.

Voiko urheilua ja politiikkaa erottaa toisistaan?

Viime vuosina pelikenttien ulkopuolella on tapahtunut politikointia, mikä on antanut syyn kyseenalaistaa koko kisojen idean.

Kannattiko EM-kisat järjestää ympäri Eurooppaa keskellä pandemiaa? Pietarin kisaturistit olivat kohun aihe vielä pitkään sen jälkeen, kun Suomi oli tippunut pois ensimmäisistä miesten arvokisoistaan. Oli pandemiaa tai ei,  ympäri maanosaa reissaaminen pelien välillä ole ei ilmastonmuutoksen kannalta kovin kestävää.  

Toisaalta verrattuna MM-kisoihin, voivat EM-kisat vaikuttaa lähes demokraattisilta. Viime MM-kisat pelattiin Venäjällä, sitä ennen Brasiliassa ja Etelä-Afrikassa. Kun mukaan lisätään vielä Qatar, ei mikään edellä mainituista erotu edukseen erityisen hyvin toteutuneista ihmisoikeuksistaan.

Lajin kattojärjestöä, Kansainvälistä jalkapalloliitto FIFAa on myös syytetty korruptiosta kisapaikkojen valintojen yhteydessä.

Onko mikään hinta liikaa?

Turnaukset vaativat infrastruktuuria, jota harvalla kehittyvällä maalla on ennestään.

Sekä Etelä-Afrikan että Brasilian kisoja leimasi köyhien asuinalueiden päälle rakentaminen, joka tarkoitti asukkaiden häätöä stadionien tai parkkipaikkojen tieltä. Qatarissa ihmisoikeusloukkaukset ovat näyttäytyneet maksamattomina palkkoina, hirveinä asuinoloina sekä lukemattomina kuolemina. Venäjän MM-turnaus muistetaan autoritaarisen johtajansa PR-kampanjana. Avausottelussa hymyilevien Putinin ja Saudi-Arabian kruununprinssi Mohammed bin Salmanin kättely sai lähes yhtä paljon ruutuaikaa kuin isäntäjoukkueen viisi maalia.

Hyvän PR:n ohella, kisojen järjestämistä perustellaan usein niiden tuomalla taloudellisella hyödyllä. Mutta kuka kerää voitot lisääntyneestä turismista? Etelä-Afrikan kisojen aikana paikallisten kauppiaiden piti maksaa 60000 randin, eli reilun 6000 euron, rekisteröintimaksu luvasta toimia 1,5 kilometrin säteellä kisapaikoista. Summa vastaa melkein kahta mediaanivuosituloa. Etelä-Afrikalle palautui vain noin kymmenesosa sijoitetusta 3,6 miljardista eurosta, kun taas jalkapallon kattojärjestö FIFA nappasi 2 miljardin tuotot. Näiden lukujen valossa, ei liene epäselvää, miksi FIFA on ehdottanut MM-lopputurnausten järjestämistiheyden kaventamista neljästä vuodesta kahteen.

Kun vertaa kisojen järjestämisen tuomia hyötyjä sen kustannuksiin, voi perustellusti kysyä, miksi yksikään valtio suostuu siihen? Ainakaan sellainen, jota kiinnostaa oman kansakunnan etu.

Fair World Cup vastamainoksessa käytetty osia muista teoksista. CC-BY-SA 4.0. Patsaan hartiat ja kädet Meathead Movers ja pokaalin jalusta Revon Web.