Robotisaation ja digitalisaation yleistyminen hoivatyössä eivät lähtökohtaisesti ole huono asia. Ne voivat mennä kuitenkin pahasti pieleen,  mikäli näitä asioita ajetaan samalla kaupallisella pöhinä-hypellä, joka näkyy halussa kehittää ja ottaa käyttöön uusia teknologioita.

Kaikki kunnia hoitohenkilökunnalle, joka on vaikeiden pandemiavuosien aikana pitänyt maata pystyssä painaen pitkää päivää. Ongelmia oli jo ennen kriisivuosia, ja moni on lopen uupunut työhönsä. Krooninen työvoimapula, alipalkkaus ja jatkuvat ylityöt ovat saaneet monet vaihtamaan alaa tai vähintäänkin harkitsemaan sitä. Hoitajien lakon ei olisi pitänyt tulla kenellekään yllätyksenä.

Palkittu dokumenttielokuva Armotonta menoa kuvaa vaikuttavalla tavalla vanhusten hoivan. Kiire ja paine määrittävät sitä todellisuutta, jossa vanhuksia hoivataan jatkuvassa kuntatalouden niukkuuden ja yksityisen voitontavoittelun ristipaineessa. Tehostus näkyy esimerkiksi siinä, että kotihoidossa olevien vanhusten ruokailua valvotaan sermien rajaamissa avokonttoreissa videoyhteyksien avustuksella.

Kontrastia dokumenttiin tuo helsinkiläinen hoivakoti, jossa tehdään kunnolla digiloikkaa. Käytävällä pyörii uudenkarhea palvelurobotti, jonka kanssa voi pelata muistipeliä tai kuunnella musiikkia. Osa vanhuksista suhtautuu hyvin varauksellisesti robotteihin, jotka puhuvat heille kuin lapsille: ”Jos tämä on se ajanviete, mitä on tarjolla, me ollaan kaikki dillejä.”

Elinkeinoelämän valtuuskunnan EVA:n mukaan robotit voisivat tehdä jo viidenneksen sairaanhoitajien ja vanhusten pitkäaikaishoidon lähihoitajien työstä. Robotiikkaa olisi mahdollista käyttää esimerkiksi potilaiden ja tarvikkeiden kuljettamisessa, lääkkeiden annostelussa tai elintoimintojen seurantatietojen tallentamisessa. Yksitoikkoisen, mekaanisen ja raskaan työn vähentyessä vapautuvaa työaikaa voisi kohdistaa enemmän asiantuntijuutta vaativaan potilastyöhön ja ihmisten aitoon ja kiireettömään kohtaamiseen.

Hoivan digitalisaatio ei tapahdu vain laitoksissa, vaan myös osana kotihoitoa. Kotona olevat robotit pystyisivät avustamaan arkisissa asioissa ja mahdollistamaan kotona asumisen pidempään. Lattiaan liitettävät paineanturit voisivat kertoa liikkumisesta ja älyvessa puolestaan analysoida virtsan wc-käynnin yhteydessä. Automaattinen tarkkailu mahdollistaisi sen, että asioihin olisi mahdollista puuttua aiemmin, jolloin myös hoito olisi helpompaa.

Pelkän digitalisoitumisen varaan ei voida kuitenkaan tulevaisuuden hoivatyötä laskea. Altistamme järjestelmiämme sitä enemmän potentiaalisille häiriöille, mitä suuremman osan digitalisoimme yhteiskuntamme infrastruktuurista. Ukrainan sota on näyttänyt, miten kohdistetuilla kyberhyökkäyksillä voidaan aiheuttaa laajoja haittoja aina sähkö- ja tietoverkkojen kaatamisesta erilaisten toimintojen häiritsemiseen.

Digitalisaatiota ei pitäisi tehdä vain puhtaasta digitalisoinnin ilosta. Investoinnit maksavat kunnille ja samaan aikaan ne voivat luoda harhan siitä, että hoivaan on panostettu, vaikka todellisuudessa rahaa on käytetty korvaamaan jokin toimiva asia digitaalisella ratkaisulla.