Teksti Maria Haanpää

Ilmastouutisia syys–lokakuussa 2012.

Tämän vuoden syyskuusta tuli yksi lämpimimmistä mitä on koettu vuoden 1880 jälkeen. Yhdysvaltain Noaan mukaan viime kuu oli mittaushistorian lämpimin syyskuu, yhdessä vuoden 2005 syyskuun kanssa. Nasan mukaan syyskuu oli mittaushistorian neljänneksi lämpimin.

Syyskuun 2012 keskilämpötilan poikkeama vuosien 1981–2010 keskiarvosta. Keskiarvoa kylmemmät lämpötilat on merkitty sinisellä värillä, lämpimämmät punaisella. Mitä tummempi sävy, sitä suurempi poikkeama keskilämpötilasta. (Kartta &copy: Noaa)

Ennätyksellisen äärevää säiden vaihtelua on koettu tänä vuonna ainakin Britanniassa ja Yhdysvalloissa. Britanniassa kevät alkoi vuosisadan kuivimpana, mutta kuivuus päättyi äkisti mittaushistorian sateisimpaan huhti–kesäkuuhun, ja sateiden aiheuttamista tulvista on kärsitty vielä sen jälkeenkin. Englannin ja Walesin alueella rikkoutui huhti–heinäkuun sade-ennätys; tämä kadehdittavan pitkä havaintosarja ulottuu vuoteen 1766. Olosuhteiden vaihdos kuivasta märkään oli epätavallinen myös vuodenaikansa puolesta.

Yhdysvalloissa tammi–syyskuun sääoloista laskettu ilmaston ääripäiden indeksi USCEI (U.S. Climate Extremes Index) nousi historiansa korkeimpaan arvoon, 45 prosenttiin. Se tarkoittaa käytännössä, ja hieman yksinkertaistaen, että melkein puolella Yhdysvaltojen pääalueesta lämpötila, kuivuus tai sateisuus saavutti lukemat, jotka olivat niin harvinaisia että sijoittuivat jakauman ylimpään tai alimpaan desiiliin.

Arktista merijäätä on edelleenkin ajankohtaan nähden keskimääräistä vähemmän. Koillisväylä oli vielä kaksi viikkoa sitten suurelta osin jäätön. Väylän kautta oli kuljetettu siihen mennessä tällä purjehduskaudella jo yli miljoona tonnia rahtia. Se on Koillisväylän rahtiennätys, uutisoi Barents Observer.

Koillisväylällä on rahdattu tällä kaudella muun muassa rautamalmia Murmanskista Kiinaan ja lentopolttoainetta Etelä-Koreasta Suomeen. Purjehduskauden odotetaan venyvän tänä vuonna marraskuulle asti.

Jääkadosta on ollut myös epätavallista haittaa venäläisille. Heidän arktiseen tutkimukseensa on kuulunut jo 1930-luvulta lähtien sarja merijäälle pystytettyjä tutkimusasemia. Sarjan viimeisimmän aseman, ”Pohjoisnapa 40:n” pystyttäjät joutuivat huomaamaan, että alustaksi sopivan jäälautan löytäminen oli nyt työläämpää kuin koskaan. Sarjan edellinen asema, ”Pohjoisnapa 39”, jouduttiin aiemmin tänä vuonna siirtämään jäälautalta toiselle, kun ensimmäinen lautta rupesi hajoamaan kesken kaiken.

Grönlannissa sijaitsevasta Petermannin jäätiköstä irtosi heinäkuussa noin 120 neliökilometrin kokoinen jäävuori PII-2012 (ks. Sääasema 29.8.2012). Se on ehtinyt ajelehtia noin yhden kilometrin päivänopeudella hyvän matkaa kohti Baffininlahtea. Satelliittikuvista koottu animaatio näyttää, miten jäävuori on alkanut hiljalleen hajota pari kuukautta jatkuneella merimatkallaan:

Maapallon vastakkaiselta napa-alueelta kuuluu onneksi iloisempia uutisia. Etelänavan otsoniaukko oli tänä vuonna toiseksi pienin kahteenkymmeneen vuoteen. Aukon keskimääräinen pinta-ala jäi 17,9 miljoonaan neliökilometriin. Syyskuun 22. päivänä mitattu tämänvuotinen maksimikin oli vain 21,2 miljoonaa neliökilometriä.

Historian tähän asti laajin otsoniaukko mitattiin eteläisen napa-alueen yllä 6.9.2000. Silloin aukko oli pinta-alaltaan 29,9 miljoonaa neliökilometriä eli melkein puolet suurempi kuin nykyään.

Otsoniaukko ei ole itse asiassa täysin vailla otsonia, vaan kyseessä on vain stratosfäärin otsonikerroksen ohentuma. Tänä vuonna aukko ei ollut pystysuunnassakaan mitattuna pahimmasta päästä. Otsonia oli ”aukossa” toiseksi eniten kahteenkymmeneen vuoteen.

Otsonikerroksen toipuminen on hidasta, koska ihmisen tuottamat otsonikerrosta tuhoavat yhdisteet hajoavat ilmakehässä hitaasti. Antarktinen otsonikerros palautunee entiselleen eli 1980-luvun alun vahvuuteen vasta vuoden 2065 paikkeilla. Tämä on kuitenkin toimiva esimerkki siitä, että ympäristöä voidaan suojella kansainvälisin sopimuksin. Otsonikerrosta turvaava Montrealin pöytäkirja on ensimmäinen kansainvälinen ympäristösopimus, jonka kaikki maailman maat ovat ratifioineet.

Kemikaalien lisäksi myös stratosfäärin lämpötila vaikuttaa otsonin määrään. Tänä vuonna siellä oli suhteellisen lämmintä, mikä oli hyväksi otsonille.

Etelämantereella työskentelevät tutkijat valmistelevat kaasupalloa, joka nostaa otsoninmittauslaitteen ylös ilmakehään 30 kilometrin korkeuteen asti. (Kuva © NOAA)