Teksti Maria Haanpää

Ilmastouutisia 8.5.-14.5.

Viikko sitten julkistettiin raportti ilmastonmuutoksen vaikutuksesta Brittein saarten merialueiden kaloihin, sikäläiseen kalastuselinkeinoon ja akvakulttuuriin. Raporttiin on koottu aiemmin julkaistua tutkimustietoa, jota on ehkä yllättävänkin vähän, jos ajatellaan kalojen suurta ravitsemuksellista ja taloudellista merkitystä ihmisille. Toisaalta tietoa on niin paljon, että poimimme raportista tähän vain joitakin yksinkertaisia pääkohtia ja esimerkkejä.

Britannian ja Irlannin ympärillä merivesi on lämmennyt noin 0,2-0,6 celsiusastetta vuosikymmenessä viimeisen kolmenkymmenen vuoden ajan. Brittein saarten meriveden pintalämpötilat ovat nousseet jopa kuusinkertaisella nopeudella verrattuna maailman merien keskiarvoon.

Joidenkin kalalajien esiintymissyvyydessä ja esiintymisalueissa on havaittu muutoksia, jotka selittyvät yksinkertaisimmin meriveden lämpenemisellä. Esimerkiksi kylmässä viihtyvät pohjakalat ovat siirtyneet 1980-luvulta lähtien noin kymmenen metriä syvemmälle vuosikymmentä kohti.

Britanniassa taloudellisesti tärkeän saaliskalan, turskan (Gadus morhua) levinneisyys on siirtynyt kohti koillista Pohjanmeren syvempiin, vielä vilpoisiin vesiin. Runsaimmat turskasaaliit on täytynyt käydä pyytämässä yhä kauempaa ja kauempaa jo 1910-luvulta alkaen. Turska tarvitsee kuteakseen todennäköisesti 4-8 celsiusasteen lämpötilan.

Lämpimässä viihtyvä meribassi (Dicentrarchus labrax) on levinnyt pohjoisemmaksi. Sen määrä on kasvanut Englannin kanaalissa, Pohjanmeressä ja Irlanninmeressä. Vuotuiset meribassisaaliit olivat Britanniassa 1980-luvun puolivälissä 460 tonnin luokkaa, mutta vuonna 2009 sitä saatiin jo 7000 tonnia. Meribassista on havaittu esimerkiksi, että naaraiden on oleiltava tietty ajanjakso yli 10-asteisessa vedessä, jotta ne kehittyisivät lisääntymiskykyisiksi.

Niinikään lämpimissä vesissä viihtyvä sardelli (Engraulis encrasicolus) on nykyisellään vähissä Biskajanlahdella, mutta Britannian rannikkovesissä se on runsastunut dramaattisesti. Viimeisen kymmenen vuoden aikana se on levinnyt vähitellen Englannin kanaaliin, Pohjanmereen ja Irlanninmereen. Niitä edeltäneiden 70 vuoden ajan sardelli käytännössä puuttui Brittein saarten vesistä. Vuonna 2007 sitä saatiin saaliiksi Britanniassa jo 939 tonnia.

Britanniassa ja Irlannissa lohi (Salmo salar) ja sinisimpukka (Mytilus edulis) ovat yleisimmät merivedessä viljellyt lajit. Lohen kasvatus on keskittynyt Skotlantiin, missä veden lämpötila on 6–15 celsiusastetta. Aika näyttää miten tämä toiminta sopeutuu meriveden lämpenemiseen. Sinisimpukoiden osalta eräs ennuste arvioi, että yhden celsiusasteen lämpeneminen aiheuttaisi tuotantoon 50 prosentin romahduksen ja neljän asteen lämpeneminen jopa 70-prosenttisen kadon. Mahdollisena ratkaisuna pidetään kasvatettavan lajin vaihtamista esimerkiksi tyynenmerenosteriin (Crassostrea gigas), joka kestää lämmintä selvästi paremmin. Ostereihin liittyy sama riski kuin lohiin: ne voivat päästä leviämään luontoon viljelylaitosten ulkopuolelle.

Tuulenkaloja (Ammodytidae) lunnin nokassa. Merituulenkala on meriekosysteemin avainlajeja, tärkeä linkki ravintoketjussa planktonin ja huippupetojen välillä. Tuulenkalat ovat kelvanneet ihmisenkin saaliiksi aina ylikalastukseen asti. (Kuva: Steve Garvie/Creative Commons)

Kaikkien kalalajien levinneisyysalueet eivät muutu, vaikka lämpötilat muuttuvatkin epäsuotuisiksi. Britannian vesillä suurin tällainen huoli kohdistuu merituulenkalaan (Ammodytes marinus). Merituulenkalalla on kovin vähäiset mahdollisuudet siirtyä syvempiin ja viileämpiin vesiin, koska se tarvitsee elinympäristökseen hiekkapohjan, jollainen on yleensä vain matalissa vesissä. Pohjanmeren kohonneet talvilämpötilat ovat ilmeisesti jo heikentäneet merituulenkalan menestymistä siellä.

Britannian eteläisiltä merialueilta on alkanut kertyä havaintoja lajeista, joita siellä ei ole tavattu ennen tai ei ole tavattu pitkään aikaan. Tonnikala (Thunnus thynnus), porsassäppikala (Balistes capriscus), kettuhai (Alopias vulpinus), sinihai (Prionace glauca), rauskulaji Pteroplatytrygon violacea ja möhkäkala (Mola mola) ovat lounaisilla rannikkovesillä yhä tavallisempi näky.

On selvää, että ilmastonmuutoksella on ollut ja tulee jatkossakin olemaan vaikutusta kalakantoihin. Meriveden lämpötila on niin keskeinen kalojen elintoimintoihin vaikuttava tekijä. Kaloille tärkeitä ympäristötekijöitä ovat myös meriveden happamuus (pH), johon ilmakehän hiilidioksidipitoisuus vaikuttaa, ja veden happipitoisuus, johon veden lämpötila vaikuttaa. Lämpötilan merkitys voi vaihdella samallakin kalalajilla yksilön eri elämänvaiheiden välillä. Vaikutusten monivivahteisissa yksityiskohdissa riittää vielä tutkittavaa, ennen kuin Brittein saarten mannerjalustan kalakannoista kyetään laatimaan tarkkoja kvantitatiivisia ennusteita.

Kalojen kannanvaihteluista voi myös olla vaikeaa päätellä, mikä on ympäristönmuutoksen ja mikä kalastuksen vaikutusta. Ammattikalastuksen vaikutus kalakantoihin on ollut huomattavaa jo 1800-luvun lopulta lähtien, ja esimerkiksi 2000-luvulla ylikalastus on ollut Britanniassa vielä hyvin yleistä.

Kalaraportin julkistanut brittiläinen Marine Climate Change Impacts Partnership on meriluonnon tutkimusta tuottava yhteenliittymä, jossa on mukana sekä tutkimuslaitosten että hallituksen, kanslaisjärjestöjen ja teollisuuden edustajia. Raportista uutisoivat Edie.net, Yale Environment 360, Climate Progress ja perusteellisimmin The Guardian.

Nuo uutiskirjoitukset näyttävät perustuvan lähinnä raportin yleistajuiseen tiivistelmään (pdf), joka on luonteeltaan esitemäisen suppea. Kaloista intohimoisesti kiinnostuneille suosittelemme syventymistä raportin tieteellisiin artikkeleihin, jotka ovat kaikki täysin vapaasti luettavissa Aquatic Conservation: Marine and Freshwater Ecosystems -lehden nettisivuilla. Kyseisten neljän ilmastonmuutosartikkelin painopisteinä ovat merikalojen menestyminen ja kannanvaihtelut, merikalastus, merellinen akvakulttuuri, ja johdantona edellisiin ilmastonmuutoksen vaikutukset fysikaaliseen meriympäristöön.