YleinenKirjoittanut Maria Haanpää

Kauhua kahvipöytään?

Lukuaika: 2 minuuttia

Kauhua kahvipöytään?

SääasemaSääasema

Sääasema tarjoaa ilmastouutisia ja ympäristöanalyysiä Fifin asiantuntijoilta.

Teksti Maria Haanpää

Ilmastouutisia 3.8.-9.8.

Hypothenemus hampei on maailmanlaajuisesti merkittävin kahvintuholainen. Tämä kovakuoriainen pilaa kahvisadon munimalla kahvipensaiden marjoihin, missä uusi tuholaissukupolvi sitten kehittyy. ICIPE:n (International Center of Insect Physiology and Ecology) ja kumppaneiden tutkimuksessa havaittiin lämpötilan nousun suosivan hampeita. Esimerkiksi Jimman seudulla Etiopiassa on käynyt niin, että 1980-luvun puolivälin jälkeen tämä kovakuoriainen on pystynyt tuottamaan yhdestä kahteen sukupolvea vuodessa. Aiemmin siellä oli sen verran viileämpää, että yksi vuosi ei riittänyt edes yhden tuholaissukupolven täyteen kehittymiseen.

Tutkijat ennustavat, että hampei tulee runsastumaan kahviviljelmillä siellä, missä päivän keskilämpötila ei vielä toistaiseksi yllä 26,7 celsiusasteeseen. He varoittavat myös, että tämä kahvintuholainen voi laajentaa levinneisyyttään etenkin siellä missä kahvipensaat tuottavat satoa ympäri vuoden, kuten esimerkiksi Kolumbiassa.

MAINOS. Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.

Tästä ei kuitenkaan seuraa suoraan, että ”ilmastonmuutos vie aamukahvin kädestäsi”, vaikka Vihreä Lanka näin sensaatiohakuisesti otsikoikin. Heidän tiedonlähteensä Reuters sentään rohkeni uutisoida aiheesta asiallisemmin.

Lämpötila ja sen vaihtelu vaikuttaa myös esimerkiksi malarialoision elinkiertoon. Sitä on tutkittu nyt Pennsylvania State Universityssä, ja tulosten mukaan pelkkä kuukausikeskilämpötila ei riitä malariaennusteiden perustaksi. Lämpötilan yleisestä tasosta riippuen päivittäiset lämpötilavaihtelut voivat joko edistää tai haitata malarialoisioiden kehittymistä isäntähyönteisissä.

Sitten taas rypäs uutisia kohonneiden lämpötilojen sulattavasta vaikutuksesta:

Arktinen merijää on sulanut tämän vuoden heinäkuussa kolmanneksi pienimpään heinäkuiseen satelliiteilla mitattuun pinta-alaansa. Jäätä oli erityisen niukasti Baffininlahdella, Karanmerellä ja Venäjän rannikolla.

Boliviassa sijaitseva (tai kohta sijainnut) Chacaltayan jäätikkö on sulanut käytännössä olemattomiin, vain ”tenniskentän kokoiseksi”. Sulaminen tapahtui kuusi vuotta nopeammin kuin ennustettiin. Siinä meni maan pääkaupungilta La Pazilta paitsi talviurheilukohde myös tärkeä juomaveden ja vesivoiman lähde.

Pohjois-Amerikan tuhansista jäätiköistä yli 99 prosenttia menettää massaansa. Viime viikon uutisissa nousivat esiin kolme muutosindikaattorina pidettyä, viisikymmenvuotisen seurannan kohteena ollutta jäätikköä, joita ilmastonmuutos on kutistanut ”dramaattisesti”: Washingtonin osavaltiossa sijaitseva South Cascade Glacier sekä Alaskan Wolverine ja Gulkana -jäätiköt. U.S. Geological Surveyn julkistama yhteenveto kertoo jäätiköiden massan hupenemisen kiihtyneen viidentoista viime vuoden aikana. Seurannan tuloksista kirjoittivat Anchorage Daily News, The Oregonian, Los Angeles Times, Climate Progress, Reuters, The Great Beyond ja The Guardian.

Samankaltainen jäätase on havaittu myös ”Ranskan suurimmalla jäätiköllä”, joka sijaitsee Kerguelensaarilla eteläisellä Intian valtamerellä. Pääsaarta peittävä Cookin jäätikkö sulaa, ja se sulaa kiihtyvällä vauhdilla. Tutkijoilla ei ole epäilystäkään, etteikö tällä sulamisen kiihtymisellä olisi yhteys niihin kohonneisiin lämpötiloihin ja matalaan sademäärään, jotka ovat vallinneet kyseisillä saarilla 1980-luvun alusta lähtien. Tutkimus julkaistiin Journal of Geophysical Research – Earth Surface – lehdessä.

Lopuksi potentiaalisesti hyvä uutinen. Eräs kiinalainen yritys on käynyt vapaaehtoista päästökauppaa ja on nyt sen ansiosta kaikkien aikojen ensimmäinen hiilineutraali kiinalaisfirma. Lämpimät terveiset Tianping Autolle Shanghaihin!