Sääasema
Sääasema tarjoaa ilmastouutisia ja ympäristöanalyysiä Fifin asiantuntijoilta.
Teksti Meri Pukarinen
Välittömiä ratkaisuja ilmastoangstiin.
Kööpenhaminan neuvottelujen lähestyessä ja läpimurtojen antaessa edelleen odottaa itseään tekee aika ajoin mieli kääntyä rakenteisiin vaikuttamisesta ja kansallisen ilmastolain vaatimisesta välittömämpiin ratkaisuihin.
Keplottelisinko koko taloyhtiömme lämmityksen pois päältä pikku attentaatilla? Lurauttaisinko vastaantulevien katumaastureitten tuulilaseille purkillisen soijapiimää protestiksi? Kävisinkö Helsinki-Vantaalla huutelemassa rivouksia kaikille lentokoneisiin nousijoille: ”täällä me ilmastotyöläiset painetaan pitkää päivää, jotta te voisitte lentää palmujen alle kivalle ja virkistävälle pikku kaamoslomalle”?
Ehken sittenkään.
Ilmastopoliisina saisi käyttää aikamoisen määrän energiaa moraaliseen paheksuntaan saamatta kuitenkaan aikaan merkittävää muutosta. Sitä yrittää näyttää itse edes jonkinlaista esimerkkiä ilmastoystävällisestä elämästä yksilönä syömällä kasvisruokaa, polkemalla pyörää pakkasessakin, junailemalla lomamatkat ja asumalla tiiviisti tuulisähköistetyssä kaksiossa. Ilmastohaaste tuntuisi kuitenkin aivan musertavalta ilman rakenteisiin vaikuttamista: minun ja muiden yksilöiden omat teot eivät yksinkertaisesti saa maailman päästöjä kääntymään laskuun seuraavien kuuden vuoden kuluessa, vaikka muuttaisimme kaikki igluihin ja eläisimme kaskinauriilla. Yhteiskuntamme rakenne on niin hiili-intensiivinen, että siihen on saatava merkittävä muutos.
Dramaattisten ilmastotoimien aikana ei ole varaa luottaa vapaaehtoisiin toimiin tai ei-sitoviin strategioihin. Siksi työskentelen ilmastolain aikaansaamiseksi. Ilmastolaki olisi järein mahdollinen poliittinen sitoumus, joka velvoittaisi ilmastotieteen edellyttämiin päästövähennyksiin joka vuosi. Tavoitetason on oltava sitä, mitä ilmastotiede pitää ehdottomana miniminä – tarvitaan siis vähintään 40 prosentin päästövähennys vuoteen 2020 mennessä vuoden 1990 tasosta. Luokkaa viiden prosentin vuosittaiset päästövähennykset on aloitettava heti, ei ensi hallituskaudella.
Minusta valtioneuvoston ilmastopoliittinen tulevaisuusselonteko linjaa mallikkaasti pitkän aikavälin ilmastohaasteeseen vastaamista, mutta jää merkityksettömäksi asiakirjaksi ilman toimeenpanon välitöntä aloittamista. Riittävien päästövähennysten toteutuminen on varmistettava ilmastolailla – tähänastiset hallituksen strategiapaperit eivät ole tarvittavia päästövähennyksiä onnistuneet tuottamaan. Miksi ihmeessä ilmastokatastrofin torjuminen saisi olla vapaaehtoista?
On selvää, ettei Suomen ilmastolaki ratkaise ilmasto-ongelmaa yksin. Tarvitaan kansainvälistä yhteistyötä, ja siitähän Kööpenhaminaa kohti tässä väännetäänkin. Minua ei kuitenkaan lakkaa ihmetyttämästä tiettyjen tahojen analyysi siitä, ettei Suomen ja muiden teollisuusmaiden pitäisi sitoutua saman tien joka tapauksessa edessämme oleviin päästövähennyksiin. Meidän on sitouduttava ilmastotieteen edellyttämiin päästövähennyksiin sekä kehitysmaitten ilmastotoimien rahoitukseen, koska me olemme aiheuttaneet ilmasto-ongelman. Valinta voidaan tehdä toki siinä, sitoudutaanko kohtuullisin kustannuksin nyt vai itkulla ja isolla rahalla myöhemmin.
Kiinan ja Intian kaltaisia maita ei yksinkertaisesti saada mukaan sopimukseen, jos teollisuusmaiden päästövähennys- ja rahoitustarjoukset eivät ole riittäviä. Nopeasti kehittyvien maiden jääminen ilmastosopimuksen ulkopuolelle tarkoittaisi heihein vilkuttamista nykysivilisaation perustalle. Minä heiluttaisin kuitenkin mieluummin pitsinenäliinaani hyvästiksi ilmastovastuun pakoilulle neuvottelutaktiikan nimissä kuin aika hyvälle – ja muistaakseni ainoalle – kotiplaneetalle.
