Pihtiputaan vaari
Blogissa kokenut viestinnän professori Janne Seppänen kommentoi veneensä tuhdolta ohivirtaavaa julkisuutta, journalismia ja politiikkaa.
Media näki taannoin kovasti vaivaa selvitellessään edellisen hallituksen ministerin mahdollista alkoholiongelmaa. Nyt julkisuudessa liikkuvien tietojen perusteella on syytä epäillä, että yksi uusista ministereistämme kärsii pahasta natsiongelmasta.
Epäilylle lienee perusteita, koska riippuvuuden tunnusmerkistö täyttyy selvästi.
Kun ministeriltä tiedustellaan asiasta, hän kiistää koko ongelman ja vierittää syyn muiden niskoille. Ministeri kertoo, että on tietämättään eksynyt puhujaksi tilaisuuteen, jonka järjestäjätaho on vahvasti päihtynyt natsiaatteesta. Hän sanoo, ettei ylipäätään tiennyt, että tilaisuuteen osallistui natsiongelmaisia.
Selvä riippuvuuden tunnusmerkki on sekin, että ministeri kuittaa koko asian huumorilla. Kun hän jää kiinni natsivitsien kertomisesta selvästi ideologisen vaikutuksen alaisena, hän laittaa toimintansa huumorin piikkiin. Näin ministerin ongelmaan vakavasti suhtautuvat saadaan näyttämään tosikoilta, jotka ovat valmiit kitkemään sekä omastaan että muiden elämästä kaikki ilon aiheet.
Kiistämisen, muiden syyttämisen ja vitsiksi kuittaamisen ohella natsi- ja alkoholiongelmalla on muutakin yhteistä. Kumpikin riippuvuuden muoto haittaa niin sosiaalista vuorovaikutusta kuin työtehtävien hoitoa. Erityisen vaikeaa natsiongelmaisen ministerin on tehdä yhteistyötä organisaatioiden, päättäjien tai muiden tahojen kanssa, joilla on nollatoleranssi juutalaisvihalle ja rasismille.
Tästä syystä natsiongelmainen ministeri muodostaa Suomelle myös selvän imagohaitan. Ongelman jatkuessa pääministeriltä voidaan koska tahansa tiedustella, että millaisiin toimenpiteisiin hän aikoo ryhtyä ministerinsä addiktion vuoksi.
Politiikan journalistille ministerin natsiongelma on ilmeinen haaste. Jos journalisti pureutuisi siihen yhtä voimaperäisesti kuin alkoholiongelmaan, hän olisi pian vaikeuksissa. Koko ministerin puolue tiivistyisi perheeksi, joka mesimäyrän raivolla puolustaisi jäsentään. Journalistia ja hänen mediaansa syytettäisiin valheellisen tiedon levittämisestä ja puolueen maineen tahraamisesta. Trollit lähtisivät liikkeelle.
Ministerin saama tuki hänen riippuvuutensa kiistämiselle on kuitenkin huono asia hänen itsensä kannalta. Tuen vuoksi hänen on entistä vaikeampi myöntää ongelmaansa.
Varsinainen toipuminen voikin alkaa vasta silloin, kun kaikki tajuavat, ettei natsismiin ole sairastunut vain yksi perheen jäsen. Se on koko perheen yhteinen asia. Kaikki natsiongelmaa läpi sormiensa katsovat vain pahentavat sitä ja samalla koko maan tilannetta.
