Pääkirjoitus
Voima on vuodesta 1999 ilmestynyt kulttuurilehti. Puoluepoliittisesti sitoutumaton lehti nostaa esiin yhteiskunnallisia aiheita niin maailmalta kuin kotimaasta. Pääkirjoitukset ottavat kantaa ja johdattavat lukijat numeron pariin.
Hallituksen leikkaus taiteen ja kulttuurin määrärahoihin tämän vuoden budjetissa oli 20 miljoonaa euroa. Tämä lovi näkyy niin kulttuurilehtien kuin kulttuurialan järjestöjen ja tapahtumien rahoituksessa.
Päätökset lehtien tuista julkaistiin helmikuussa. Tukea sai enää 20 lehteä. Esimerkiksi Blues News, Tiedonantaja ja Mustekala jäivät tänä vuonna kokonaan ilman tukea.
Kulttuurijärjestöjen ja -tapahtumien tuista ilmoitettiin maaliskuun puolivälissä. Esimerkiksi dokumenttielokuvantekijöiden järjestö Dokumenttikilta menetti kaiken tukensa opetus- ja kulttuuriministeriöltä ja Kuvittajat ry yli 40 prosenttia. Pori Jazz menetti Taiteen edistämiskeskukselta eli Taikelta kaiken tukensa.
Tuleville vuosille suunnitelmissa on lisää leikkauksia.
VAIKKA JULKISESSA KESKUSTELUSSA kulttuuri näyttää yksioikoiselta talouskurin uhrilta, se ei tietenkään ole kuolemassa. Kulttuuria tehtiin jo luolissa.
Leikkaukset iskevät kuitenkin suomalaisen kulttuurin rakenteisiin. Ne purkavat verkostoa, joka luo uutta, pitää yllä vanhaa ja tallentaa nykyistä. Samalla osa kulttuurityöläisistä menettää työnsä tai joutuu tulemaan toimeen entistä pienemmällä.
Ehkä kulttuurileikkaukset vaikuttavat samoin kuin sosiaalitoimeen ja terveydenhuoltoon kohdistuneet leikkaukset. 1990-luvulta alkaen kurjistettu järjestelmä vuotaa ja kärsii kroonisesta aliresursoinnista. Työntekijät jättävät kulttuurialan samoin kuin terveydenhuollon ammattilaiset omansa. Lopputuloksena on vähemmän ja yksipuolisempaa kulttuuria, ja siitäkin joudutaan maksamaan enemmän.
Pienellä kielialueella, kuten Suomessa, monimuotoinen kulttuurielämä ei ole yksin kaupallisin ehdoin mahdollista. Esimerkiksi lastenkulttuuri tarvitsee aktiivista tukea. Leikkaukset kaventavat yleisön oikeutta kulttuuriin. Kriisiaikoina tarvitsemme taidetta jopa enemmän kuin silloin kun asiat ovat helpommin.
”Yhteiskunnallinen muutos edellyttää yhteiskunnallista unelmointia”
Leikkauksia puolustetaan usein vaihtoehdottomuudella. Brittifilosofi Mark Fisher on kutsunut tätä kapitalistiseksi realismiksi. Se tarkoittaa, että nykyistä systeemiä kasvun ja kulutuksen vaatimuksineen ei pidetä ainoastaan ainoana järkevänä talousjärjestelmänä vaan että sille ei osata edes kuvitella vaihtoehtoja.
Siksi ”vaikeita päätöksiä on tehtävä”. Jostain on leikattava, kunhan se ei ole Turun tunnin juna tai haitalliset yritystuet. Ehkä sentään bensiinin ja oluen verotusta voi keventää.
HAASTATTELIN TÄHÄN LEHTEEN apulaisprofessori Hanna Ylöstaloa, joka on tutkinut taloutta. ”Yhteiskunnallinen muutos edellyttää yhteiskunnallista unelmointia” kuului yksi Ylöstalon tokaisu, joka ei päätynyt juttuun asti.
Kulttuuri on aina ollut myös yhteiskunnallista unelmointia. Se on tarjonnut analyysiä, ymmärrystä ja kyseenalaistamista. Jos meiltä puuttuvat edellytykset yhteiskunnalliseen unelmointiin, onko meillä edellytyksiä yhteiskunnalliseen muutokseen?
