Suomalaisten merkittävin riippuvuuden aiheuttaja on alkoholi. Yhteiskuntana suhteemme siihen onkin riippuvaiselle tyypillisen herkkänahkainen. Perustelemme tätä yhä kieltolakitraumalla ja sillä, että yhteiskunnassa on pyritty aina suitsimaan nimenomaan alempien luokkien rilluttelua.

Juotiin sitten samppanjaa tai Sorbusta (jonnet ei muista), suomalaisittain tavanomainen juominen on kiistatta terveysriski ilman riippuvuuttakin. Yli puoli miljoonaa suomalaista dokaa vaarallisen paljon, ja suurin osa heistä on myös alkoholisteja. Riippuvuus taas tuo mukanaan joukon muita ongelmia.

Yhtä kaikki alkoholismi on sairaus eikä sairauden pitäisi viedä kenenkään ihmisoikeuksia. Näin kuitenkin käy, koska luokka näkyy myös sairauksissa. Yksi voi ostaa maailman parasta hoitoa, toinen on nopeasti kadulla.

Päihdesairauden paradoksi on siinä, että vaikka sitä ei valita, toipuminen on nimenomaan valittava. Se on vaikeaa, koska sairauden luonteeseen kuuluu sen kieltäminen. Jos ajatuskin elämästä ilman riippuvuuden aiheuttajaa kauhistuttaa, hiiviskellään vähintään rajan tuntumassa.

Riippuvuuden ytimessä on pakko ja sietokyvyn kasvaminen aiheuttajasta riippumatta. Mikä enää riittää? Mitä tapahtuu, jos riippuvuuden aiheuttajaa ei ole saatavilla? Sosiaaliset haitat leimataan muiden pikkumaisuudeksi, elämä järjestetään riippuvuuden ympärille. Jos yhdestä riippuvuudesta päästäänkin, usein tilalle syntyy toinen.

Riippuvuus voi syntyä moneen eri tarpeeseen. Se voi olla tunteiden turruttamista tai niiden säätelyä, todellisuuspakoa tai tyhjyyden täyttämistä, joskus pelkkää jännityksen hakemista. Usein se on psyyken puolustusmekanismi sietämättömässä tilanteeseessa ja siinä mielessä lyhytaikaisesti elämää säilyttävä, vaikka pidemmän päälle tuhoava. Riippuvuus tekee elämästä kaoottista, mutta sen takana on paradoksaalisesti yritys kontrolloida tunteita ja todellisuutta.

Toinen vaihtoehto olisi kohdata ne.

Riippuvaiseksi voi tulla melkein mistä vain. Työriippuvuuteen yhteiskunnassa suorastaan kannustetaan, tunnustusten ja huomion jano nähdään tavoiteltavana kunnianhimona.

Kurikapitalismin ihmisellä on velvollisuus pitää itsensä ennen kaikkea työkuntoisena, harrastaa mieluummin maratoneja kuin perskännejä. Tähän peilaten on helppo nähdä alkoholin suurkulutuksen (näennäisen) vapauttava puoli.

Mutta eivät riippuvuudet ole kuria ja kontrollia painottavan yhteiskuntamme vastakohta, vaan kolikon kääntöpuoli, varaventtiili. Tämä todellisuus näkyy myös sanonnassa rankka työ vaatii rankat huvit. Moni kynttilää molemmista päistä polttanut ei pääse koskaan terveenä eläkkeelle.

Millaista arkea ja elämää ei tarvitsisi paeta?

---

Tämä on viimeinen päätoimittamani Voima. Vuoden aikana ilmestyneiden teemanumeroidemme aiheita ovat olleet muun muassa hoiva, pyhä ja kuolema. Vuoteni ruorissa on ollut antoisa, innostava ja opettavainen. Kiitos siitä kuuluu hienolle työyhteisöllemme, mutta ennen kaikkea sitoutuneille lukijoillemme. Teidän kanssanne ja teille on ollut ilo tehdä journalismia! Jatkan kohti uusia haasteita, mutta uskon, että Voiman hyvä linja pitää jatkossakin. Lehdellä on tärkeä paikka suomalaisen journalismin kentällä.