Lukuaika: 2 minuuttia

Pääkirjoitus: Kun tärkeimmästä työstä ei haluta maksaa

PääkirjoitusPääkirjoitus

Voima on vuodesta 1999 ilmestynyt kulttuurilehti. Puoluepoliittisesti sitoutumaton lehti nostaa esiin yhteiskunnallisia aiheita niin maailmalta kuin kotimaasta.

Kun kirjoitan tätä, meneillään on historiallisen laaja kunta-alan lakko. Lakossa on 80 000 ammattilaista, kouluja ja päiväkoteja on kiinni ympäri maata. Myös kevään mittaan käydyt terveydenhuollon henkilöstön työtaistelut ovat yhä kesken.

Lakossa ovat parhaillaan myös varhaiskasvatuksen työntekijät, joten työn ja lapsenhoidon yhteensovittaminen on aiheuttanut meilläkin aikamoista päänvaivaa. Ja se on tarkoituskin: kun yhteiskunta ei ole muuten valmis näkemään korvaamattoman hoiva-, hoito- ja kasvatustyön arvoa tai ainakaan maksamaan siitä, on se sille kädestä pitäen näytettävä. Tämä on pelkästään oikein ja kohtuullista.

Me olemme pärjänneet tämän viikon ystävien auliilla avulla sekä työnantajan – ja työkavereiden – lapsiystävällisyyden ja joustavuuden ansiosta. Kaikilla ei ole yhtä onnekas tilanne. Jokaisella vanhemmalla ja perheellä ei ole saatavilla epävirallista hoiva-apua eikä työ jousta yhtään. Viime aikoina puhuttaneista tukiverkoista todettakoon, etteivät ne ole kenenkään omaa ansiota eikä niiden puutteesta pidä ketään syyllistää.

Vaan eipä voi varhaiskasvatuksen työntekijäkään ottaa omaa lastaan työpaikalleen edes poikkeustilanteessa eikä tehdä työtään etänä. Silti he ovat niitä, jotka ovat vuosikausia venyneet ylitöihin ja vuoronvaihtoihin, että me muut pääsemme rauhassa töillemme. Lakko tekee tämän kaiken uudella tavalla näkyväksi. Eikä vain tee näkyväksi, vaan tuo konkreettisesti eteemme: missä olisimmekaan ilman toimivaa varhaiskasvatusta. Itse en pidemmän päälle ainakaan töissä.

Varhaiskasvatuksen ongelmat ovat samankaltaisia ympäri maata, mutta kenties kärjistyneimpiä pääkaupunkiseudulla. Ehkä matala palkkataso on vähentänyt alan houkuttelevuutta entisestään korkeiden asumiskustannusten alueella, mutta noloa se yhtä kaikki rakkaalta kotikaupungiltani on – ettei nyt Helsinki saa lapsiaan hoidettua. Takana on vuosikausia aliresursointia. Loppuvuoden budjettineuvotteluiden jälkeen lupailtiin kovasti tilanteen korjaantuvan, nähtäväksi jää.

mainos

Ilman valtion apua on kuntien liikkumavara kuitenkin rajallinen. Aivan pienistä summista ei ole kyse, mutta eipä ole pieni asiakaan. Joustot on joustettu ja kysymyksessä on varhaiskasvatuksen tulevaisuus, aivan kuten on julkisen terveydenhuollonkin. Elinkeinoelämälle maksetut koronatuet ovat parin viime vuoden ajalta kolmatta miljardia. Karkeasti laskien hoito- ja hoiva-alojen vaatimia palkankorotuksia olisi maksettu samalla summalla kymmenkunta vuotta eikä senttiäkään hukkaan. Iso osa olisi myös palautunut verojen kautta takaisin valtion kirstuun ja voidellut kulutuksen kautta myös elinkeinoelämän rattaita.

Hoitajien palkkavaatimusten on moitittu poikkeavan yleisestä linjasta. Harva kuitenkaan kiistää naisvaltaisten alojen olevan palkkakuopassa. Miten sieltä kuopasta sitten on tarkoitus nousta, jos ei palkkoja reilusti korottamalla? Varsinkaan työn vaativuuteen ja tärkeyteen nähden en kuuna päivänä ilkeäisi väittää palkkavaatimuksia ylimitoitetuksi.

Kysymys ei ole vain hoitajien työoloista ja palkoista. Tässä lakkoillaan myös lasten turvallisen ja virikkeellisen arjen puolesta, ja mitä opettajiin tulee, koulutuksen ja sivistyksen puolesta. Hoivan ja opetuksen laadulla on väliä, kuten on terveydenhuollonkin. Ei tässä vähemmästä ole kysymys kuin turvasta, terveydestä ja tulevaisuudesta.

Tämä Voima on hoivan teemanumero. Kysymme, miksi markkinat ovat epäloogisia hinnoitellessaan hoivaa ja miten hoivatyön ilmaisuutta ja puoli-ilmaisuutta on historian saatossa perusteltu. Haastatteluissa ääneen pääsevät muun muassa HUS:n kätilöt ja varhaiskasvatuksen muutoksen vuosikymmenten saatossa nähnyt lastenhoitaja. Asiakkaan ääntä kuullaan lastensuojelun ongelmia käsittelevässä jutussa, entiset lapset saavat äänen Iida Rauman kouluväkivaltaa koskevassa kirjailijahaastattelussa. Haastattelemme myös Hoivatyön lauluja -dokumentin tekijöitä ja hurraamme Tyttökultien utopialle.

Kukaan meistä ei selviä elolle eikä elämänsä loppuun ilman hoivaa. Hoiva on kaikkien asia. Olisi korkea aika asettaa hoiva ja hoivan tekijät sille paikalle, jolle ne kuuluvatkin: yhteiskunnan keskiöön ja lähtökohdaksi, jolle kaikki muu rakentuu.

Kommentoi Facebookissa