YleinenKirjoittanut Maria Michelsson

Biojätteelle koti yhteisöpuutarhasta

Lukuaika: 3 minuuttia

Biojätteelle koti yhteisöpuutarhasta

KirjeenvaihtajatKirjeenvaihtajat

Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.

Teksti Maria Michelsson

Rojua täynnä oleva alue muuttui Bronxissa yhteisöpuutarhaksi, jossa biojätteen voi syöttää marsuille.

Valitin Kulutuskulttuuria ja biojätedilemma -postauksessa, että taloyhtiössämme ei voi kierrättää biojätettä. Muutimme sen jälkeen vaihtamatta kaupunginosaa eli Bronxin Riverdalea, mutta nykyisessä kerrostalossa on sama ongelma. Viime kesänä huomasimme iltakävelyllä, että kotimme lähellä on komposti. Oletimme sen kuuluvan läheisille asuintaloille.

Huhtikuussa autotien ja jalkakäytävän kupeessa sijaitsevalle kompostitontille ilmestyi kaksi kylttiä, joissa luki Pure Love Organic Farms (puhtaan rakkauden luomumaatilat), oli Facebookin logo ja kerrottiin, että ruoantähteitä otetaan vastaan kolmena päivänä viikossa. Säntäsin nettiin, jossa selvisi, että entisestä rojualueesta tulee kaikille tarkoitettu yhteisöpuutarha ja kompostointipaikka. Mahtavaa!

MAINOS. Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.

Kuvat: Maria Michelsson.

Paikallislehti The Riverdale Press valotti, että 30-vuotiaat Michael Forman ja Ian Kirby alkoivat siivota Formanin löytämää puolen hehtaarin kokoista maaplänttiä ja viljellä sillä toukokuussa 2012. Heillä ei ollut aluksi lupaa toimintaan kaupungilta, joka omistaa tontin.

Asfaltin alta löytyi lähes kokonainen auto ja kiviä, jotka reunustavat nyt viljelyksiä. Maatilalla siemenet ovat luomua, komposti auttaa kasveja kukoistamaan ja maan peittävät pienet puunpalat pitävät maaperän kosteana. Kirby uskoi vihanneksia saatavan ensi vuonna.

Miehet ovat lopettelemassa työpäivää rinteessä sijaitsevassa puutarhassa, kun saavun paikalle biojätepussini kanssa tuulisena sunnuntai-iltapäivänä. Bambusta rakennetussa kompostissa odottaa yllätys: kolme marsua! Kuvittajana työskentelevä Ian Kirby kertoo omistavansa seitsemän marsua ja tuovansa niitä välillä kompostiin. Lemmikit saavat syödäkseen, ja niiden kakka nopeuttaa maatumista. Kun miehet eivät ole paikalla, biojäte laitetaan kannelliseen pönttöön.

Luomuruokakauppaketju Whole Foodsissa työskennellyt Michael Forman sanoo, että suurin osa työstä maatilalla on tehty. Hän esittelee tulppaaneja ja krookuksia ja kertoo auringonkukkia istutetun. Niiden seurana on omena- ja viikunapuu. Maatilalla on hyödynnetty siltä löytyneitä asioita, kuten kiviä ja puunrunkoja, ja yritetty olla ostamatta mitään.

Riverdalessa 29 vuotta asunut Michael kertoo myöhemmin sähköpostitse perustaneensa maatilan parhaan ystävänsä Pedron [Perez-Cabezas] kanssa. He halusivat piristää terveysongelmista kärsivää ystäväänsä tekemällä jotakin hyvää.

Maatilatiimiin kuuluu Michaelin mukaan kaksi henkilöä, jotka ovat suorittaneet kompostointikurssin New Yorkin kasvitieteellisessä puutarhassa. Tänä keväänä suunnitellaan uusi komposti, istutetaan lisää kukkia ja rakennetaan tukiristikko osalle kukista.

Entä mistä nimi Pure Love Organic Farms tulee ja miksi puhutaan maatiloista, ei maatilasta? Michaelin mukaan inspiraationa toimi KT Tunstallin kappale Alchemy ja erityisesti osa kertosäkeestä, jossa sanotaan ”I am earth, I am earth” (olen maa). Monikkomuoto taas johtuu siitä, että Michael ja Pedro tiimeineen haluavat kannustaa muitakin perustamaan maatilan ja aikovat myös laajentaa toimintaansa. Facebook-sivulla puhutaan kukkien myymisestä paikallisilla markkinoilla ja kompostien rakentamisesta yksityishenkilöille ja muille yhteisöpuutarhoille.

New Yorkissa on satoja yhteisöpuutarhoja ja monta järjestöä, jotka auttavat asukkaita viherkeitaiden perustamisessa ja ylläpidossa. USA:n suurin yhteisöpuutarhaohjelma on New Yorkin kaupungin puisto-osaston GreenThumb, joka alkoi vuonna 1995.

Kaupungin viidellä hallintoalueella (Manhattan, Brooklyn, Queens, Bronx ja Staten Island) on yhteensä yli 600 yhteisöpuutarhaa. Osa niistä on rentoutumiseen ja muiden asukkaiden tapaamiseen tarkoitettuja viheralueita, osassa keskitytään viljelyyn. GreenThumbin mukaan puutarhat parantavat ilmanlaatua, eliökunnan monimuotoisuutta (biodiversiteetti) ja asukkaiden hyvinvointia.

Manhattanin Upper West Sidella olevassa West Side Community Gardenissa pidettiin tulppaanifestivaali huhtikuussa, ja Target Community Garden – Brooklyn järjestää tässä kuussa iltapäivätapahtuman lapsille. Kyllä: vähittäiskauppias Target sponsoroi yhteisöpuutarhoja.

New Yorkin ensimmäinen yhteisöpuutarha on vuonna 1973 perustettu Liz Christy Community Garden, joka sijaitsee Boweryn kaupunginosassa Manhattanilla. Christy oli perustamassa Green Guerillas -ympäristöryhmää, joka toimii yhä ja auttaa yhteisöpuutarhoja.

Laulaja-näyttelijä Bette Midler palasi puolestaan New Yorkiin vuonna 1995 ja löysi roskaisen kaupungin. Hän päätti tehdä jotakin ja alkoi raivata Manhattanilla kahta puistoa, Fort Tryon Parkia ja lähellä olevaa Fort Washington Parkia, ystäviensä ja perheensä kanssa.

Midler päätyi perustamaan New York Restoration Project (NYRP) -järjestön, joka on pelastanut puistoja ja yhteisöpuutarhoja. Järjestöllä on 52 yhteisöpuutarhaa, ja hallituksessa istuu Midlerin lisäksi muun muassa muotisuunnittelija Michael Kors. Fort Tryon Parkissa on NYRP:n New Leaf -ravintola.