Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Fanny Malinen
Minä olen tiennyt jo vuosia, etteivät poliittiset pidätykset ja isoveljen valvonta ole jees.
Olen usein sitä mieltä, että mielenosoitusoikeuden puolesta taisteleminen vie helposti liikaa fokusta aktivismin laajemmista poliittista tavoitteista. Mutta kun on elämässään viettänyt tuntikausia poliisien saartamana kun on vaikkapa halunnut vain kotiin syömään tai yrittänyt järjestää mielenosoituksia ihmisten kanssa, joilta on pääsy kielletty tiettyihin osiin kaupunkia, ei YK-tason kritiikki poliisin toimintaa kohtaan voi olla tuntumatta hyvältä.
YK:n erityisraportoija kävi Britanniassa tammikuun lopulla selvittämässä kokoontumisvapauden toteutumista ja poliisin toimintaa. Vierailtuaan Lontoossa, Belfastissa ja Edinburghissa ja kuultuaan poliisin, ihmisoikeusjärjestöjen sekä lainsäädäntöviranomaisten edustajia ja aktivisteja, raportoija kertoi löydöksistään julkisuuteen. Lopullinen raportti julkaistaan kesällä, mutta yllättävää ainakin alustavassa julkilausumassa on sen kriittisyys.
Lyhyiden onnittelujen siitä, että kuningattaren jubilee ja olympialaiset sujuivat rauhallisesti, julkaisu alkaa ladata poliisin ihmisoikeusrikkomuksista: “Olen syvästi huolissani väkivallattomiin ja demokraattisia oikeuksiaan käyttäviin ryhmiin istutetuista undercover-poliiseista. Mark Kennedyn ja muiden soluttautujien tapaus on järkyttävä, sillä [aktivisti]ryhmät eivät osallistuneet rikolliseen toimintaan. Soluttautumisen kesto sekä sen aiheuttama trauma ja epäluulo ovat mahdottomia hyväksyä demokratiassa.”
Mark Kennedy, joka vietti seitsemän vuotta Britannian ympäristöliikkeessä ja oli suhteissa aktivistien kanssa, kunnes jäi kiinni kaksi vuotta sitten, on kuuluisin soluttautujatapaus. Kuten ihmisoikeusjuristi Mike Schwartz kuitenkin huomautti toissaviikonloppuisella poliittisella festivaalilla, Kennedyn koodi oli UO33 – mikä viittaisi siihen, että soluttautujia oli jo 2000-luvun alussa kymmeniä, eikä kiinni ole jäänyt kuin kahdeksan tai yhdeksän. YK-raportoija ei siis ole ainut, joka vaatii julkista selvitystä undercover-poliisien toiminnasta.
Julkilausuma arvostelee myös poliisin taktiikkaa nimeltä kettling: mielenosoittajien saartamista poliisirenkaan sisään. Se on raportoijan mielestä “suhteettomuudellaan ja umpimähkäisyydellään haitallinen kokoontumisvapauden harjoittamiselle”, sillä sekä rauhanomaisia mielenosoittajia että turisteja on jäänyt tuntikausiksi ilman vettä tai pääsyä esimerkiksi vessaan.
Taktiikasta on käyty useita oikeusjuttuja niin Britanniassa kuin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessakin, ja tuomarit ovat määränneet sen lailliseksi. Jos katsoo saartorenkaiden psykologisia vaikutuksia, ne on kuitenkin helppo nähdä enemmän pelotteena, joilla estetään ihmisiä lähtemästä kaduille kuin väkivallan torjumisena. Etenkin vuoden 2010 opiskelijaliikkeen aikaan demoon kannatti aina lähteä repussa ylimääräinen vaatekerta ja lukemista: itse muistan hytisseeni marraskuisessa ilmassa parlamentin edustalla pahimmillaan kymmenen tuntia. Muutama tuttu ei sen päivän – ja illan – jälkeen enää lähtenytkään mielenosoituksiin. Tätäkin YK-julkilausuma pitää demokratian kannalta vaarallisena.
Toinen keino, jolla ihmisiä voidaan estää osallistumasta mielenosoituksiin, ovat pidätetyille ennen oikeudenkäyntiä langetetut ehdot (bail conditions). Raportoija kutsuu ehtoja yleisesti ottaen hyvin tiukoiksi, ja huomauttaa että vaikka niiden kumoamista voidaan hakea oikeudessa, on tämä kallis prosessi – etenkin, kun oikeusapua leikataan.
Tuomioistuinten riippumattomuutta onkin etenkin viimeisen vuoden mittaan saanut ihmetellä, kun vaikkapa toukokuussa pidätettyjen aktivistien oikeudenkäyntejä on lykätty syyskuulle asti ja syytteet lopulta kumottu. Järjestely on kuitenkin pitänyt aktivistit kätevästi poissa milloin Itä-Lontoosta, milloin finanssikaupunginosa Citystä riippuen siitä, missä nämä on pidätetty. Ja tarvitseeko edes mainita aktivistioikeudenkäyntien sumaa – juuri niitä, joissa ihmisiä lopulta todettiin syyttömiksi – viikkojen sisään olympiasirkuksen poistuttua Lontoosta.
Moitteita brittipoliisi saa myös nimikkeen domestic extremists käytöstä, sillä se stigmatisoi rauhanomaisia mielenosoittajia, etenkin jos poliisi ei aina osaa erottaa näitä todellisista ääriliikkeistä. Lisäksi tiedonkeruu, sekä salaa harjoitettava että yhteistyöksi naamioitu, mainitaan alustavassa raportissa epäkohtina. Vaikka julkilausuma ei kata sellaisia asioita kuin poliisiväkivaltaa, rasismia tai valtausten laittomia häätöjä, tekee se silti mieli printata taskuun seuraavaa isoa mielenosoitusta odotellessa.
Julkaisu kokonaisuudessaan löytyy YK:n ihmisoikeusvaltuutetun sivuilta.
