YleinenKirjoittanut Sonja Hyppänen

Valonpilkahduksia Kimberleystä

Lukuaika: 2 minuuttia

Valonpilkahduksia Kimberleystä

KirjeenvaihtajatKirjeenvaihtajat

Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.

Teksti Sonja Hyppänen

Kritiikki kaasunjalostamo Woodsiden toimia ja suunnitelmia kohtaan kasvaa.

Matkalla Australian länsirannikolta Kimberleystä Melbourneen Steve Irwin pysähtyi kuun vaihteessa viikonlopuksi Sydneyhin. Vaikka vietimme osan Kimberley Miinimbi -kampanjasta tiiviisti James Price Pointin rannikon ja siellä lisääntyvien valaiden seurassa, oli Sydney ensimmäinen kunnon kosketus maihin aikoihin.

On hupaisaa, miten erilaisia asioita ihmiset kaipaavat oltuaan kuukauden merillä. Aikoinaan Etelämantereelta palatessamme ykkösenä listalla oli vegaaninen roskaruoka Lord of the Friesistä. Sydneyn oopperatalon häämöttäessä laivan keulalla alkoi kansimiehistön keskuudessa haaveilu erikoiskahveista; vegaanisesta mochasta ja cappuccinosta. Kiireettömästä ja leppoisesta istuskelusta kahvilassa ja ihmisten tarkkailusta. Merenkulku ei ole leppoisaa, eikä noin pariakymmentä miehistön jäsentä jaksa tarkkailla ihan loputtomiin liian vaaleapaahtoisen peruskahvin ääressä.

mainos

Kastliinan lennettyä maihin alkoi hässäkkä. Viikonlopun aikana Sydneyssä laivalla vieraili noin 5 000 ihmistä. Laivakierrokset pyörivät aamusta iltaan. Kiireestä huolimatta miehistö varasti itselleen aikaa pienten merellisten mielihalujen toteuttamiseen. Yksi tuli takaisin kaupungilta reppu pullollaan suolakurkkuja, toisen ostoslistalla oli kombinaatio oliiveja ja mansikoita.

Yövahtini takasi minulle makeat puoli päivää vapaata, jonka kulutin tuhlaillen nukkumiseen ja oopperatalon portaiden juoksemiseen. Puolentoista kuukauden juoksutauon jälkeenkin liian helppo nakki. Kimberleyn henkeäsalpaavien punaisten kallioiden jälkeen mahtavaksi hehkutettu oopperatalo oli kovin pieni ja ruskea ja valaita liian vähän.

Taistelu kaasunjalostuslaitosta vastaan jatkuu Kimberleyssä. Seilasimme pois alueelta reilut kaksi viikkoa sitten. Välittömästi lähtömme jälkeen Woodside rupesi vyöryttämään kalustoaan alkuperäiskansojen maille. Aktivistit taistelivat urheasti laitonta siirtoa vastaan paikallisen poliisin tukiessa perinteisesti jättiyhtiöiden toimia. Alkuperäiskansojen edustajia poistettiin mailtaan ja porauskalusto pääsi valitettavasti perille.

Kritiikki Woodsiden toimia ja suunnitelmia kohtaan kuitenkin kasvaa mediassa. Ennen Steve Irwinin vierailua alueella jutut keskittyivät lähinnä ylistämään EPAn ympäristövaikutusraporttia, joka nyttemmin on todettu varsin puutteelliseksi ja sen hyväksynyt hallitus hyvinkin jääviksi. Nyt media uutisoi myös laitoksen vaihtoehtoisista sijoituspaikoista. Kaikki alkavat olla sitä mieltä, että James Price Point on taloudellisesti typerä ratkaisu Woodsideltä ja hyvinkin mahdollinen ympäristökatastrofi.

Chevron, Woodsiden hankekumppani, ilmoitti vetäytyvänsä hankkeesta vaihtamalla osakkaita toisen suuren osakkaan Shellin kanssa. Tämä on nähty rohkaisevana merkkinä, sillä ympäristökatastrofien täyteisen historian omaava Shell on kehittelemässä kelluvia kaasunjalostuslaitoslaivoja. Satojen kilometrien päässä avomerellä, lähellä kaasuesiintymää kelluva laitos tarkoittaisi rauhaa uhanalaisille ryhävalaille ja Kimberleyn rannikolle.

Sydneystä matkamme jatkui kohti viimeaikojen kotisatamaamme Melbournea. Vastassa meitä olivat kovimmat tuulet alueella 35 vuoteen. Vastaanottokomiteamme värjötellessä kotilaiturillamme jouduimme ankkuroimaan satamaan noin 50 solmun tuulien puhaltaessa kaijasta poispäin. Säätiedotus lupasi kovia tuulia ainakin kolmeksi päiväksi, joten toiveet riemukkaista jälleennäkemisistä alkoivat hiipua. Ällistykseksemme ennen auringonlaskua tuulet hiljenivät kuin taikaiskusta. Nostimme ankkurin salamana ja hurautimme turvallisesti kotilaituriin, tuulten taas yltyessä.

Meitä vastassa laiturilla oli muun muassa Rodney Augustine, Nyul-Nyul sekä Jabir-Jabir kansojen heimonvanhin. Hän oli kutsunut mielessään laivaa satamaan myrskytuulten raivotessa ympärillä. Rodney siunasi laivan eukalyptuksen tuoksuisella savuseremonialla ennen lähtöämme ja siunasi meidät nyt uudestaan. Taianomainen kotiinpaluu taianomaisesta Kimberleystä.