Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Kadri Taperson
Pelkään autoilua, mutta ehkä se on vain ihan hyvä.
En pidä autoista, ja opettelin ajamaan autoa vasta aikuisena. On muitakin mahdollisuuksia liikkua: voin kävellä, ajaa polkupyörällä tai liftata. Liftaamista olen harrastanut Viron teillä jo kauemmin kuin 30 vuoden ajan ja sitä aion varmasti jatkaa. Pidän pyöräilyä ja liftausta luonnollisina liikkumistapoina. Hiidenmaalla varmasti ajatellaan, että teen niin koska olen köyhä tai en osaa ajaa autoa.
Viimeinen on totta, pelkään ajamista monesta syystä: en ole siinä lahjakas. Uskon, että minulla on ajohäiriö, niin kuin ihmisillä on monia erilaisia oppimishäiriöitä, minulla on tämmöinen, enkä usko että olen ainoa.
Ja välillä ajan sittenkin, sillä kun pitää eläinkotia ja kun kauppa on kuuden kilometrin päässä kodista ja kissanhiekka painaa paljon, kun polkupyöriä ei riitä vieraille ja niin edelleen. Jos asuisin kaupungissa, en ajaisi ikinä. Ja nykyäänkin, en aja kun menen isoon kaupunkiin. Ja silloinkin kun ajan Hiidenmaalla, mietin tarkkaan ennen kuin lähden. Valitsen ajat, jolloin tiet ovat tyhjät ja sää on hyvä – jos valinta vaan on mahdollista.
Maalla on niin paljon ihmisiä, joille on ihan uusi idea, että liftaaminen on muun muassa ympäristöystävällisen elämäntavan osa, tai että ihmisiä ei pitäisi määritellä sen kautta kenellä on parempi ja kauniimpi auto.
En haluaisi mainita, mutta Virossa tapahtuu kauheita liikenneonnettomuuksia melkein joka viikko, monet ajavat ylinopeutta, monet ovat kännissä. Aina on niitäkin on, jotka ajavat varovaisesti ja vain sattuvat olemaan väärään aikaan väärässä paikassa ja kokevat kauhean kuoleman. Eläimille tapahtuu onnettomuuksia useamminkin. Minullekin on sattunut kymmeniä kertoja, että esimerkiksi hirvi on hypännyt kovin lähelle autoani. Ihminen on unohtanut, että tiet on oikeastaan rakennettu metsän keskelle. Hiidenmaan suorat tiet on rakennettu vasta 1970-luvulla, ennen sitä ei ollut niin paljoa autoja ja tiet olivat pienet ja mutkikkaat eikä niillä saanut ajaa kovaa.
Vuosien ajan olin onneton, kun minulla on tämmöinen häiriö, että oikeastaan pelkään ajaa. Mutta ajan kuluessa olen alkanut miettiä, että jos tämä taas on niitä asioita, joissa minä oikeastaan olen normaali ja muut ihmiset eivät. 90 kilometriä tunnissa ei ole luonnollinen liikkumisnopeus, miksi ihmisen – luonnon osana – pitäisi osata käyttäytyä sellaisissa olosuhteissa? Jospa asuminen eläinten ja luonnon keskellä on muistattanut minulle sisäisesti luonnollisesta. Vai etsinkö taas puolustuksia?
Näiden ajatusten takia rikon lakia vähintään kerran viikossa. Ajan ylpeänä liian hitaasti, jos on huonot olosuhteet, ajan 30 kilometriä tunnissa, tavallisesti kuuttakymppiä. Jos näen, että taakseni tulee jonoa (mikä on kyllä Hiidenmaalla harvinaista), pysähdyn tien viereen ja päästään muut ohi. Olen miettinyt, että autooni pitäisi laittaa kyltti ”Hidas ajaja” tai jotain. Jos tämä ajotapani on häiriö – minulla kuitenkin on oikeus ajaa kauppaan ja eläinlääkärille. Jos tämä on luonnollista – sitten tämä on minun pieni protestini epäluonnollista käyttäytymistä vastaan.
