Teksti Antti Rautiainen

Putinin virkaanastujaiset eivät lopettaneet protestiliikettä.

7. toukokuuta, Putinin virkaanastujaisten päivänä turvallisuusjärjestelyt olivat ennennäkemättömiä – keskustan metroasemia suljettiin ja valkoisia nauhoja vaatteisiinsa kiinnittäneitä opposition jäseniä otettiin kiinni riippumatta siitä, kulkivatko he yksin vai ryhmissä.

Suunnitelma oli jo selvillä – tarkoitus oli vallata puisto ja perustaa sinne pysyvä protesti, Occupy Wall Streetin ja Tahrir-aukion protestien tyyliin. Valtausprotestin suunnittelusta kertoo esimerkiksi Masha Gessen blogissaan New York Timesissa, mutta sama idea oli varmasti monilla muillakin. Yritys jäädä vaalipäivänä 7.3. Pushkinin aukiolle oli päätynyt surkeaan fiaskoon, nyt oli tarkoitus ottaa revanssi.

Kahden päivän ajan poliisi hätyytteli protestoijia puistosta toiseen, mutta keskiviikkona 9. päivä virkavalta antoi mielenosoittajien jäädä kazakkirunoilija Abai Kunanbajevin patsaan luokse lähelle Tšistie Prudyn metroasemaa. Ehkä poliisi kaipasi taukoa – kahden päivän aikana se oli tehnyt yli 500 kiinniottoa. Esimerkiksi Novaja Gazeta kuitenkin aloitti aktion ajanlaskun jo 7. päivästä.

Muun maailman leireistä ”Okupai Abai” erosi sikäli, että telttoja ei paikalla ollut – niihin virkavallan olisi ollut helppo puuttua. Näin ollen bulevardilla leiriydyttiin paljaan taivaan alla, mutta Moskovan kesät ovat kuumia ja kuivia.

Viikon ajan virkavalta pyöritteli peukaloitaan ja teki kiusaa – esimerkiksi häiritsi nukkumista, lähetti paikalle puisto-osaston ja vei puiston julkiset käymälät pois maanantaina 14. päivä. Aktivistit järjestivät paikalle uudet bajamajat omalla kustannuksellaan, mutta poliisit veivät nekin pois – eivätkä vaivautuneet kertomaan mihin.

Lopulta virkavalta järjesti näytösoikeudenkäynnin, jossa ”häiriöstä ja ruohikon tallaamisesta valittaneiden asukkaiden pyynnöstä” leiri häädettiin.

Leiriytyjät siirtyivät välittömästi Kudrinskajan puistoon lähelle Barrikadnajan metroasemaa. Jo samana iltana poliisit ottivat kiinni mielenosoittajia ruokkineita Ruokaa, ei aseita -aktiiveja, minkä vuoksi leiriytyjät lyhyesti saarsivat poliisiautoja ja myös hetkeksi sulkivat liikenteen Sadovajan kehätiellä. Poliisi kuitenkin voitti yhteenoton.

Lopulta myöhään illalla lauantaina 19. päivä poliisi hajotti leirin myös Kudrinskajan aukiolla, nyt väittäen että ”kello 23 jälkeen kokoontuminen ei ole sallittua”.

Mielenosoittajat siirtyivät kuitenkin Arbatille Bulat Okudžavan patsaan luokse, ja jatkavat siellä protestia vielä tälläkin hetkellä, huolimatta jatkuvista kiinniotoista ja poliisin häirinnästä. Osa mielenosoittajista on myös yrittänyt palata Kudrinskajan aukiolle.

Lauantaina tapahtui myös Moskovan läänissä – moottoritien rakentamista Moskovan esikaupungissa Žukovskissa vastustava kansanliike yritti perustaa uudestaan protestileirin, jonka poliisi oli hajottanut 14. toukokuuta. Yritys päätyi yhteenottoon metsässä, poliisin väitettyä että leiriytyminen on kielletty metsäpalon uhan vuoksi:

Edellinen suurempi yhteenotto metsässä tapahtui 22. huhtikuuta.

Valtausmielenosoitusten mittakaava on pienempi kuin talven vaalivilpin vastaisten mielenosoitusten – siinä missä tuolloin osallistui kymmeniätuhansia, päivisin Abain patsaalla oli enimmillään ehkä kolmetuhatta ihmistä, öisin vain satakunta. Nyt Arbatilla yöpyy ehkä vain muutamia kymmeniä mielenosoittajia. Mutta vaikka poliisit varmasti ennemmin tai myöhemmin väsyttävät mielenosoittajat ja pääsevät niskan päälle, kehitys on minusta iso askel eteenpäin – kolmestakin syystä.

Ensinäkin, suuret mielenosoitukset eivät vielä sinänsä voi muuttaa mitään. On äärimmäisen epätodennäköistä, että jonkun vallanpitäjän omatunto alkaisi kolkuttamaan yleisen paheksunnan vuoksi – väkivallattoman toiminnan menestys vaatii lähes aina vihjausta myös voimankäytön mahdollisuudesta.

Moskovan viranomaiset asettavat laillisille mielenosoituksille hyvin tiukkoja puitteita – mielenosoittajat ajetaan aidattuun karsinaan ja marssimista ei sallita juuri koskaan muille paitsi Kremliä tukeville järjestöille. Seuraukset ”luvattomasta” mielenosoituksesta ovat kuitenkin mitättömiä – muille paitsi ”poliisin vanhoille tutuille” se tarkoittaa lähes aina muutamaa tuntia poliisiasemalla, ja kutsua oikeudenkäyntiin, johon ei kuitenkaan juuri koskaan tarvitse saapua paikalle – ja parissa kuukaudessa järjestysrikkomus jo vanhenee. Ja vaikka poliisi veisi sinut suoraan putkasta oikeuteen, siltikin seuraamus on yleensä 500 ruplan eli noin 12 euron sakot.

Jos kukaan kymmenistä tuhansista mielenosoittajista ei ole valmiita edes tähän, koko liike on yhtä tyhjän kanssa. Valtausmielenosoituksiin on valikoitunut vain pieni osa joulukuun massaliikkeen osanottajista, mutta tämä joukko tulee varmasti olemaan konfliktin ydinjoukko lähivuosien aikana.

Ja ehkä vielä merkittävämpi edistysaskel on se, että ensikertaa vaalivilpin vastainen liike on joutunut aidosti demokratisoitumaan. Tammikuussa mielenosoituksia koordinoimaan muodostettiin kansalaisliike nimeltään Kansalaisliike, jonka neuvosto järjesti avoimia, myös internetiin välitettyjä kokouksia Andrei Saharovin keskuksessa. Todellinen päätösvalta oli kuitenkin ”Järjestelykomitealla”, jonka jäsenet valitsivat itse itsensä – siihen kuului Aleksei Navalnin, Sergei Udaltsovin, Jevgenia Tširikovan, Lev Ponomarevin ja Boris Nemtsovin kaltaisia tunnettuja opposition valtavirran toimijoita.

Yritykset järjestää netissä äänestyksiä suurmielenosoitusten puhujista antoivat ristiriitaisia tuloksia ja olivat ajoittain trollaajien juhlaa – lopulta kaikki päätökset teki Järjestelykomitea. Järjestelykomitean ansiota olivat monet kompromissit virkavallan kanssa (esimerkiksi joulukuun 10. päivän ja helmikuun 4. päivän mielenosoituksen siirtymisestä Bolotnajan aukiolle), ja päätös hyväksyä äärioikeisto osaksi protestiliikettä.

Mutta torikokous ei mahdollista hierarkkisia rakenteita. Toki kokouksessa joitain kuunnellaan enemmän kuin toisia, mutta päätöksenteko suljettujen ovien takana ei ole mahdollista. Monet opposition valtavirran toimijat ovat joutuneet oppimaan tämän kantapään kautta.

6. päivän mielenosoituksesta asti putkassa istunut Vasemmistorintaman johtaja Sergei Udaltsov nimitti protestileirin johtajaksi Solidaarisuus-liikkeen Ilja Jašinin, mutta tämän saapuessa leiriin 13. toukokuuta hänelle ojennettiin leirin yhteisesti päätetyt säännöt, ja hänestä tuli vain yksi osanottaja muiden joukossa.

Oikeudenmukainen Venäjä-puolueen duumaedustaja Dmitri Gudkov saapui viime viikolla paikalle ja odotti erityiskohtelua, mutta häntä kehotettiin odottamaan vuoroaan. Siihen hän ei ollut valmis, ja päätti poistua paikalta. Viikonloppuna Gudkov tarjoutui neuvottelemaan mielenosoittajille luvan kokoontua jossain puistossa, mutta ehdotus hylättiin yleiskokouksessa, koska poliisit ovat rikkoneet kaikki aikaisemmatkin sopimukset yksipuolisesti.

Demokraattisuutta on varmasti myös edistänyt opposition valovoimaisimpien toimijoiden, Udaltsovin ja Navalnin päätyminen 15. päiväksi vankilaan 6. päivän mielenosoituksien jälkeen. Monilla rivimielenosoittajallakin on ollut demokratiaan totuttelemista – yksi esimerkiksi antoi tuhansien eurojen kokoisen lahjoituskassan suoraan Sergei Udaltsovin vaimolle. Tämä päätös saatiin kuitenkin peruttua, ja nyt leirillä on useampi rahastovastaava.

Toisin kuin monen muun maan valtausliikkeet, Moskovan yleiskokouksessa päätökset tehdään enemmistöpäätöksin. Arvatenkin siksi, että osanottajien mielipiteet ja toimintakulttuurit ovat niin heterogeenisiä, että muu olisi mahdotonta. En itsekään ole konsensuspäätöksenteon kritiikitön kannattaja, eikä se mielestäni ole ratkaisu aina ja kaikkialla. Joka tapauksessa enemmistödemokratiakin on Venäjällä tämänkaltaisissa liikkeissä jotain, mitä ei olla nähty sitten 1920-luvun.

Kolmas edistysaskel on, että nyt mielenosoittajille vihdoinkin valkenee mitä yhteistyö äärioikeiston kanssa käytännössä tarkoittaa. Kansallismielisiä on osallistunut protestileirin toimintaan alusta asti, mutta demokraattiseen päätöksentekoon he eivät ole sopeutuneet. He ovat uhkailleet leiriin kuuluvia anarkistisia ja antifasisteja, ja lähinnä äärioikeistolaisista koostuva ”turvallisuusryhmä” on kieltäytynyt noudattamasta yleiskokouksen päätöksiä ja käyttänyt leirin yhteisiä rahoja tekemättä rahankäytöstä minkäänlaista tiliä.

Opposition rivijäsenten enemmistö on tähän asti ollut sitä mieltä, että kaikkien nykyisten vallanpitäjien vastustajien on toimittava yhdessä, mutta käytäntö on osoittanut että joillekin toimitsijoille vain voimaan ja auktoriteettiin perustuvat päätöksentekojärjestelmät ovat ymmärrettäviä. Ehkä hekin sosialisoituisivat, jos liike saisi kehittyä rauhassa, mutta jatkuva konflikti, nopeasti muuttuva tilanne ja poliisin häirintä eivät juuri anna mahdollisuuksia ”sisäiseen kasvuun”.

Leirien lopullinen hajottaminen on lähipäivien todennäköisin skenaario, mutta jos ne jatkavat jossain muodossa, äärioikeisto ei varmaankaan ole niihin enää tervetullutta.