Teksti Sonja Hyppänen

Energiayhtiö yrittää upottaa likaiset kouransa Länsi-Australian koskemattomaan paratiisiin.

”Sinulla on kymmenen minuuttia aikaa pakata kamppeesi, ennen kuin venekyyti lähtee. Nyt vauhtia!” perämiehemme hoputtaa ja miltei tönäisee minut alas komentosillan portaita.

Riemullani ei ole rajoja. Olen juuri saanut luvan astua maihin Australian Kimberleyssä, James Price Pointissa. Steve Irwin on täällä kampanjoimassa alueelle suunniteltua nestemäisen maakaasun jalostuslaitosta vastaan. Maissa leiriä pitävät aktivistit ja paikalliset aboriginaalit ovat järjestäneet juhlat.

Kuvat: Tim Watters & Eliza Muirhead / Sea Shepherd Conservation Society.

Länsi-Australiassa sijaitseva Kimberley ja varsinkin James Price Point ovat vielä koskemattomia. Alueen rannikko on tärkeä uhanalaisten ryhävalaiden lisääntymispaikka. Energiayhtiö Woodside Petroleum yhdessä muun muassa Shellin ja BP:n kanssa haluaa rakentaa alueelle maailman suurimman kaasunjalostuslaitoksen. Laitos loisi noin 52 neliökilometrin kuolleen alueen merenpohjaan ja toisi vesille 1500 jättitankkeria vuodessa.

Operation Kimberley Miinimbi -niminen kampanja on ollut hyvin erilainen verrattuna normaaleihin Sea Shepherdin suoran toiminnan kampanjoihin. Pienen Broomen kaupungin ympäristössä käytävässä taistelussa vahvin ase on ollut media.

Woodside ja tehtaasta ympäristövaikutustutkimuksen tehnyt Australian hallituksen Enviromental Protection Agency kyseenalaistavat alueen merkityksen ryhävalaiden lisääntymiselle, muuttamiselle ja hyvinvoinnille. Niiden mukaan alueella ei juurikaan ole valaita, tai jos onkin, ne eivät ainakaan synny täällä ja ovat niin kaukana rannikosta, että jättimäinen teollisuuskompleksi ei juurikaan vaikuta niihin.

Sea Shepherd on asiasta eri mieltä. Steve Irwin on tuonut alueelle päivittäin laivalastillisen poliitikkoja, mediaa ja julkkiksia laskemaan valaita kanssamme. Päivittäisen seilauksen aikana olemme laskeneet noin sata valasta vain muutamien mailien päästä rannikosta. Aikamoinen joukkohallusinaatio.

Olen istunut hiljaa kumiveneessämme, kun kolme jättimäistä ryhävalasta on lipunut vain metrien päästä ohi meistä. Olemme nähneet lukemattomia äiti- ja poikaspareja. Valastutkijamme on kiinnittänyt huomioni poikasen selkäevään, joka ei ole vielä noussut pystyyn. Tämä tarkoittaa, että poikanen on vain muutamien päivien ikäinen ja syntynyt tehtaan rakennuspaikalla. Nämä ovat samoja valaita, joita Japanin valaanpyyntilaivasto jahtaa, kun ne siirtyvät ruokailemaan Etelämantereen vesille.

Laskeudun makuupussi kainalossa köysitikkaat alas kumiveneeseen ja suuntaan kohti unohtumatonta iltaa, yötä ja aamua. James Price Pointin punaiset kalliot, kultainen hiekka ja turkoosi vesi vievät sydämeni. Alueen goolarabooloo-aktivistit esittävät Pelican Corroboree -seremonian. He kiittävät meidän tuoneen taisteluun uutta toivoa ja mediahuomiota. Tunnen olevani keskellä muinaista maata ja kulttuuria, enkä osaa käsitellä saamaamme sankarivastaanottoa.

Illaan mittaan tapaamme muita alueella toimivia aktivistiryhmiä, jotka ovat estäneet laittomia rakennustoimia jo reilun vuoden ajan. Woodsiden hankkeelle ei ole myönnetty rakennuslupaa, mutta raivaustyöt on silti aloitettu. Juttelen tätien kanssa, jotka ovat tulleet pidätetyiksi rakennusrekkoja blokateessaan.

Dyyneillä nukutun yön jälkeen huristamme autolla pitkin alueen ainoaa tietä. Todistamme Woodsiden rakennusaluetta eristävän portin, joka seisoo keskellä puskaa ilman aitaa. Vierailemme Kimberleyn yhteisön valaidentutkimusasemalla, jossa vapaaehtoiset ovat laskeneet noin 1500 valasta kuukaudessa. Woodsiden mukaan alueella liikkuu neljän kuukauden aikana alle 300 valasta.

Liian pian on aika suunnatta kumiveneellä takaisin ankkurissa odottavaan Steve Irwiniin. Ilta maissa on osoittanut minulle, että kamppailua James Price Pointin koskemattomuudesta käydään monella rintamalla. Vaikka laiva suuntaa jo kohti uusia haasteita, taistelu Kimberleyssä jatkuu.