YleinenKirjoittanut Kristiina Koivunen

Koulusurma hämmentää kurdeja

Lukuaika: 2 minuuttia

Koulusurma hämmentää kurdeja

KirjeenvaihtajatKirjeenvaihtajat

Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.

Teksti Kristiina Koivunen

Ampujan vanhemmat hyväksyvät teon.

Kurdistanissa oli helmikuun loppuun saakka yksi asia, jossa se oli Suomea rauhallisempi: koulujen käytävillä ei liikuskellut koulumurhaajia. Maaliskuun ensimmäisenä päivänä tilanne muuttui, kun täällä Sulaymaniassa tapahtui Kurdistanin historian ensimmäinen koulumurha. 18-vuotias lukiolainen Bayar Sarwat ampui amerikkalaisen opettajansa Jeremiah Smallin luokan edessä. Sen jälkeen hän ampui itseään päähän. Small kuoli heti, Bayar Sarwat kuoli sairaalassa.

Tragedian taustat ovat erilaiset kuin Suomessa tapahtuneiden koulumurhien, mutta myös Bayarilla oli sanoma, jonka hän halusi julkisuuteen. (Käytän Bayar Sarwatista etunimeä, koska irakilaisilla ei ole sukunimeä. Etunimen perässä oleva nimi on isän etunimi.)

MAINOS. Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.

Tärkein ero Suomen ja Kurdistanin koulumurhien välillä on, että vaikka Bayarin tekoa ei hyväksytä, monet tuntuvat ymmärtävän siihen johtaneet syyt. Tapahtumapaikka oli eliittikoulu Classical School of Medes, jota ylläpitää Yhdysvaltojen Tenneseessä päämajaansa pitävä kristillinen järjestö Servant Group. Järjestö ilmoitti koulun olevan kristillinen koulu, mutta monet yläluokan muslimiperheet laittoivat sinne lapsensa, koska opetuksen taso on parempi kuin paikallisten koulujen.

Oppilaita käännytettiin koulussa avoimesti kristinuskoon. Vaikka lähes kaikki oppilaat ovat muslimeja, oppitunnit aloitettiin joskus kristillisellä rukouksella. Erityisesti Jeremiah Small kertoi oppilailleen ilosanomaa Jeesuksesta. Viisi vuotta koulussa opettanut Small oli suosittu oppilaiden keskuudessa, mutta Bayar Sarwatin kanssa hän joutui kahnauksiin jo ennen kohtalokasta aamua. Bayar väitti Smallin yrittävän aivopestä häntä.

Monista uskonsodista huolimatta kristinusko ja islam ovat lähellä toisiaan. Niitä sanotaan Kirjan uskonnoiksi. Keskeiset käsitykset ovat lähellä toisiaan, ja Jeesus eli Isa on yksi islamin profeetoista. Kurdistan on lähellä kummankin uskonnon syntyaluetta, ja se on joidenkin Vanhan Testamentin kertomusten tapahtumapaikka. Kristityt ja muslimit ovat eläneet täällä naapureina vuosisatoja, pääasiassa rauhanomaisen rinnakkaiselon merkeissä. Viime vuosina Lähi-idässä tapahtunut uskonnollisuuden nousu – joka on nostanut Muslimiveljeskunnan valtaan esimerkiksi Egyptissä – on menossa myös Irakin Kurdistanissa. Paljon kärsineet irakilaiset hakevat turvaa uskonnosta.

Koulumurhan pelättiin kiristävän Kurdistanin muslimienemmistön ja kristityn vähemmistön välejä, kuten Baghdadissa on käynyt. Monet kristityt ovat paenneet sieltä ulkomaille. Sulaymanian kristityt ovat vakuuttaneet, ettei heillä ole ongelmia muslimien kanssa. Toisaalta jotkut muslimit kritisoivat Medes-koulua ja sanovat, että koulun päätavoite oli käännyttää muslimilapset kristityiksi.

Bayarin vanhemmat kertoivat televisiohaastattelussa ymmärtävänsä poikansa teon syyt. Heidän mielipiteensä painoarvoa lisää se, että he ovat Irakin presidentin Jalal Talabanin sukulaisia: Bayarin äidin isä on presidentin veli. Jotkut muut sanovat, että teinipojan mieli oli sekaisin, mutta vastuu hänen sekoittamisestaan oli hänen opettajallaan Jeremiah Smallilla.

Ulkomaalaiset järjestöt voivat perustaa Kurdistaniin kouluja vapaasti, eikä Kurdistanin opetusministeriö valvo niiden toimintaa. Täällä toimii useita Fetullah Gülenin islamilaisia kouluja, joissa kurdilapsia kasvatetaan suurturkkilaisuuden hengessä.

Jeremiah Smallin murhan jälkeen muut koulun amerikkalaiset opettajat palasivat kotimaahansa.

Jeremiah Small oli kuollessaan 33-vuotias. Hänet on haudattu Sulaymaniassa sijaitsevaan kristittyjen hautausmaahan. Hänen perheensä saapui Yhdysvalloista hautajaisiin. Small on ensimmäinen ulkomaalainen, joka on surmattu Kurdistanin autonomisella alueella vuoden 2003 jälkeen, jolloin Irakin sota alkoi ja Saddam Husseinin hallinto kaatui. Tämä on Irakin Kurdistanissa ensimmäinen kerta, kun oppilas murhaa opettajansa. Koulumurhia ei tietääkseni ole ollut Kurdistanin turkkilaisessa, iranilaisessa tai syyrialaisessa osassa.

Yliopisto-opettajana olen joutunut usein vastaamaan opiskelijoideni uskontoa koskeviin kysymyksiin, varsinkin ollessani töissä Kalarin pikku kaupungissa. Siellä lähes kaikki asukkaat paastoavat ramadanin aikana ja lähes kaikki tytöt peittävät hiuksensa huivilla. Tosin muodikkaan värisellä huivilla, ei mustalla kaavulla. Profeetta Mohammedin syntymäpäivää vietetään kuten ystävänpäivää Euroopassa.

Kun opiskelijat kysyvät uskonnostani, sanon olevani kristitty. Täällä on turha selittää, että ei kuulu kirkkoon – eihän moskeijaankaan kuuluta tai siitä erota. Olen ottanut kohteliaasti vastaan minulle lahjaksi annetut islamia käsittelevät kirjat, ja kun opiskelijat kysyvät mielipidettäni islamista, korostan aina islamin ja kristinuskon yhtäläisyyksiä.