YleinenKirjoittanut Kadri Taperson

Anonymous herättelee Viroa

Lukuaika: 2 minuuttia

Anonymous herättelee Viroa

KirjeenvaihtajatKirjeenvaihtajat

Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.

Teksti Kadri Taperson

Viron kansalaiset voivat huonommin kuin kreikkalaiset.

Luulen, että Virossa on odotettavissa muutoksia. En yllättynyt, kun Youtubeen ilmestynyt Anonymouksen video herätti kiinnostusta, sitä levitettiin sosiaalisessa mediassa ja sitä arvosteltiin monella nettisivulla.

Pääasia, mitä Anonymous sanoi oli, että Viron hallitus ei välitä kansasta. Anonymous ihmettelee, että kreikkalaisia tuetaan siitä huolimatta, että Virossa ihmisten tulot ovat paljon pienemmät. Koko yhteiskunnan tilanne on Virossa huonompi kuin Kreikassa. Joku viisaampi sanoi, että Youtubessa esiintyi yksityisyrittäjä, ei todellinen Anonymous ja ettei tilanteessa ole mitään ihmeellistä.

mainos

Samaan aikaan Virossa esimerkiksi lääkärit ovat olleet kymmenen päivää lakossa. Lakossa ovat ne lääkärit, jotka eivät ole lähteneet työskentelemään Suomeen. Nuoret ihmiset muuttavat Virosta – ei pelkästään pienten tulojen takia vaan siksi, että ihmiset ovat ilkeitä ja kateellisia.

Tänään nettiavaruudesta hävisi hetkeksi yksi Viron suurimmista uutissivuista Delfi.ee. Myös useille valtion sivuille tehtiin hyökkäyksiä, mutta ne eivät onnistuneet. Kaikki muistivat heti Anonymouksen. Delfin sivut saatiin nopeasti takaisin pystyyn, ja omistaja oli heti vakuuttamassa, että kyse oli teknisestä viasta. Onni oli, että kaikki kommentit olivat hävinneet artikkeleiden lopuista. Olen nimittäin onnellinen, ettei kommentteja näe vähään aikaan. Viro on nimetty nettivapauden ykkösmaaksi, mutta en ole enää varma, onko se hyvä asia. Ilkeys on päässyt irti, ja niin kauan kun sen suhdetta itsemurhiin ja psyykkisiin oireisiin ei ymmärretä, ilkeily jatkuu.

Tiedän, ettei kukaan halua olla haukuttu anonyymien kommentoijien toimesta Virossa. Pari viikkoa sitten koin, mitä nettivapaus ja vapaa mediakin tekee yhdelle avustusyhdistykselle: nettiin laitettiin pinnallisilla tiedoilla tehty juttu, kansa haukkui ja yhdistyksen työ halvaantui moneksi päiväksi, yksi ihminen sairastui. En halua tässä mainita, mikä yhdistys oli kyseessä, sillä en halua repiä haavaa uudelleen auki.

Ikään kuin Virossa olisi kaksi puolta: osa ihmisistä osaa vielä ajatella, toiset eivät osaa ollenkaan. Laitan näiden jälkimmäisten joukkoon suuren osan Viron poliitikoista. En enää edes muista, kuka on tehnyt ja mitä, kuinka paljon on lainrikkomisia ja korruptiota. Lisää juttuja aiheesta tulee melkein joka päivä. Kansan kunnioitus poliitikkoja kohtaan on ihan olematonta, en muista että näin olisi ollut ennen. Tietenkin on helppo yleistää ja pitää kaikkia poliitikkoja vastuuntunnottomina, vaikka ei se varmaan niin mustavalkoista ole.

Mutta kun katson esimerkiksi televisiosta poliitikkojen haastatteluja, mietin, missä nämä ihmiset asuvat, he eivät voi asua Virossa. Niin tuntevat varmaan tänään lääkäritkin, opettajat ja muut henkilöt, jotka ovat nyt lakossa tai ovat aiemmin olleet.

Tarton yliopiston professori Marju Lauritsin sanoi syyskuun lopussa, että Viro on kuin Ranska ennen vallankumousta: ihmisistä tuntuu, ettei heillä ole mitään mahdollisuutta vaikuttaa asioihin. Olen samaa mieltä Lauritsinin kanssa. Toivon, että jos ihmiset sittenkin lopulta alkavat muuttaa asioita Virossa, heillä silloin olisi nimetkin eikä asialla olisi vain anonyymit nettihuutelijat.