Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Elina Aintila
Kolumbialainen elokuva tuo maaseudun konfliktin katsojan silmien eteen.
Olen kuullut ensimmäiset pomminräjähdykseni Kolumbian maaseudun yössä. Jyrähdykset vuorilla kuulostavat erehdyttävän paljon ukkoselta.
Liikun ensimmäistä kertaa alueilla, joilla FARC:n joukot saivat alkunsa. Aiemmin olen matkustanut joko neutraaleilla tai paramilitaarien hallitsemilla alueilla. Huilan maakunnassa ero näkyy selvästi katukuvassa järeästi aseistautuneiden poliisien partioina. Riippumatta aseellisten joukkojen ajamasta politiikasta elämä on asemiesten valtaamilla alueilla ongelmallista tavalliselle väestölle. Maalaisille aiheuttaa harmia leimautuminen sissimieliseksi armeijan ja paramilitaarien silmissä, vaikka ainoa todellinen taistelu, jota talonpojat käyvät on taistelu elannosta.
Tätä teemaa käsittelee myös ajankohtainen kolumbialainen elokuva, viime vuoden lopussa valmistunut Carlos Cesar Arbeláezin esikoisohjaus Los colores de la montaña (eng. The Colors of the Mountain), joka on saanut sekä kansallisissa että kansainvälisissä elokuva-alan julkaisuissa kiitettävän vastaanoton. Los colores de la montaña piirtää katsojan silmien eteen aidon kolumbialaismaiseman maanviljelijäkylineen ja -yhteisöineen 9-vuotiaan Manuelin elämän kautta. Vaikean konfliktin tarkasteleminen viattoman lapsuuden kautta ei toki ole uusi keksintö elokuvakerronnan maailmassa, mutta näkökulma tuo Los colores de la montañan tapauksessa elokuvaan kaivattua etäisyyttä nähdä asiat siten kuin ne paikallisen yhteisön sisältä näyttäytyvät.
Kolumbialainen lapsuus ei tietenkään olisi kolumbialainen lapsuus ilman seikkailuja ja jalkapallokenttiä, joten myös Los colores de la montañassa jalkapallo näyttelee keskeistä roolia. Manuel saa 9-vuotissyntymäpäivänään isältään lahjaksi uuden jalkapallon, joka heti seuraavassa leikissä harhautuukin kentän ulkopuolelle miinoitetuksi osoittautuvalle alueelle. Pallo jää heinikkoon ja tapahtumasta eteenpäin kylän lapsia kielletään leikkimästä jalkapallokentällä. Kielto käy koville etenkin pallonsa menettäneelle Manuelille, ja hukatun pallon ympärille muodostuukin pian kolmen kaveruksen sinnikäs pelastusoperaatio.
Juonen sivussa seurataan kylässä vaivihkaa voimistuvaa konfliktitilannetta, ja jalkapallokentän miinoittaminen on vain ensimmäisiä merkkejä kylää uhkaavista vaaroista. Manuelin isä piileskelee hänen peräänsä kyseleviltä oudoilta miehiltä ja koulun seinään ilmestyy uhkaavia kirjoituksia. Kylä ei välty myöskään kuoleman kosketuksilta.
Vaikka toisissa medioissa unohdetaan välillä elokuvaa käsiteltäessä Kolumbian konfliktin monitahoinen luonne, joka muodostuu kolmen tekijän, guerrilla-, paramilitaari- ja armeijan joukkojen, taistelusta (tai useampienkin, kuten uusimpana lisänä paramilitaarijoukkojen hajottamisesta syntyneet uudet rikollisryhmät) – näkyvät kaikki nämä tekijät selvinä mainintoina viimeistään elokuvan lopputeksteissä, ellei niiden osuutta elokuvassa osaa suoraan nähdä.
Konfliktin taustoihin perehtymättömälle El Planin kyläyhteisöön salakavalasti hiipivä vaara näyttäytyy helposti kasvottomana pahana, mikä heijastelee vain Kolumbian maaseudun tilanteen ongelmallisuutta: uhkia tulee joka suunnalta. Lapselle pelon kohde on kasvoton ja tuntematon, oli se guerillasissi, paramilitaari tai armeijan sotilas, silloinkin ja etenkin kun se tunkeutuu pihalle keskellä yötä heitinvaloin varustettuine helikoptereineen säikyttämään talon asukkaita.
Vaikka Los colores de la montaña on kerronnallisesti vahvasti viitteellinen ja tunnelmointiin painottuva elokuva, antaa se todistajien mukaan realistisen kuvan Kolumbian toisesta todellisuudesta. Älä anna kullatun ulkokuoren hämätä.
Elokuvan traileri
Los colores de la montaña IMDb:ssä.
