Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Tuuli Hakulinen
On downshiftingin aika, kun viikonloput muuttuvat levon suorittamiseksi.
Arkisina talvisina kuukausina olen jumittunut oravanpyörään, joka pyörii yhä kiihtyvällä vauhdilla. Pikkuhiljaa myös viikonloput on muuttuneet loman ja levon suorittamiseksi. Heti perjantaina on kiirehdittävä mökille, jotta viikonloppu tuntuisi pidemmältä. Vapaa-aikana on hiihdettävä, jotta kunto kohenisi ja mieli piristyisi – jotta jaksaisi taas koko viikon tehdä hommia. Ja jos ulkona sattuu paistamaan aurinko, on sännättävä ulos, ettei kallisarvoiset auringonsäteet mene hukkaan. Ja viikonloppuaamunakin on herättävä aikaisin, ettei ala masennus, tai ettei rytmi mene sekaisin ja työaamuna herääminen vaikeudu entisestään.
Kuulostaako tutulta? Onkohan aika aloittaa downshifting? Ystäväni Stasia sai viimevuonna tarpeekseen äärimmilleen optimoidusta ajankäytöstä ja hektisestä rytmistä. Tuli aika tehdä rohkeita ja radikaaleja muutoksia. Stasia otti lopputilin vakituisesta ja hyvin palkatusta työstään graafisena suunnittelijana. Hän pakkasi kaiken omaisuutensa pahvilaatikkoihin ja roudasi laatikot minun ullakolleni varastoon. Hän osti menolipun Kiinaan ja suunnitteli elämäänsä siitä eteenpäin vain päivän kerrallaan.
Kuukausien päästä Stasia palasi Pietariin. ”No nyt viimeistään hän kyllä katuu, mitä kaikkea hän menetti”, ihmettelivät useat tuttavat. Mutta toisin kävi. Pienet freelancerin tulot pakottivat säästämään, mutta myös keskittymään olennaisimpaan. Arkipäiväiset tapahtumatkin saivat uuden merkityksen, kun niihin ehti kiireen väistyttyä kiinnittää huomiota. Kaksio vaihtui huoneeseen kommunalkassa, taksiajelut vaihtuivat öisiin kävelyihin Pietarin halki kotia kohden. Terveellinen kotiruoka korvasi bisneslunchit. Työltä ja työmatkoilta vapautunut aika täyttyi uusilla harrastuksilla ja mielenkiinnonkohteilla tiibetin kielen opiskelusta maalaamiseen. ”Elämässä tärkeintä on sen laatu, ei niinkään suoritettujen asioiden määrä”, tiivisti Stasia minulle uutta elämänfilosofiaansa.
Downshifting on vielä uusi käsite Venäjällä. Käsitteen tuntemattomuudesta huolimatta itse ilmiö on jo aika yleinen. Yksi jos toinen menestyvään keskiluokkaan kuuluva pietarilainen laittaa asuntonsa vuodeksi vuokralle ja lähtee haistelemaan uusia tuulia Intiaan, Kiinaan tai Thaimaahan. Toiset suuntaavat kaupungeista ekokyliin, uskonnollisiin yhteisöihin tai muuten vaan maalle. Elämänarvot uudelleen laittaneiden perään katsellaan kaupungeissa kateuden ja ihailun sekaisin katsein.
Stasian piti tulla minun kylään jo viime viikolla, mutta jouduin työmatkan takia perumaan tapaamisen – jo kolmatta kertaa. Entinen työnarkomaani Stasia ymmärtää minua täysin: aikoinaan tapaamisen sopiminen oli tuplasti hankalampaa, kun aika piti sovittaa kahteen täyteen kalenteriin. Tänään vihdoinkin tapasimme, ja borssia keitellen vaihdoimme kuulumisia.
Stasian olemus huokuu rauhallisuutta, mutta samalla villiä vapautta – asioita, jotka olen itse jo aikoja sitten haudannut jonnekin kauas nuoruuteen ja vaihtanut kunnianhimoisiin tavoitteisiin. Stasia määrittelee itse elämänsä rytmin ja suunnan ja muutokset. Elämänmuutos toi mukanaan innostuksen matkustelemiseen. Tänään Stasia on Pietarissa, huomenna ehkä jo jossain aivan muualla. Katselemme valokuvia viimeisiltä matkoilta Tiibetiin ja Tuvaan. Tuulahdus downshiftingiä arkisen rutiinin keskellä on vaarallisen houkuttelevaa…
