Teksti Asso Zand

Naapurimaat tuhosivat luonnon voidakseen jakaa Kurdistanin.

Kansanmurhia käsitellään ihmisiin kohdistuvina kauheuksina. Mutta ne kohdistuvat myös luontoon ja eläimiin. Koko ekosysteemi voi olla ympäristön murhan eli ecological genociden kohteena. Kurdistan on tästä yksi esimerkki.

Ennen ottomaanien valtaa Kurdistanissa oli tehokas maataloustuotanto, joka oli erittäin ympäristöystävällinen. Ottomaanit ottivat suurimman osan Kurdistania hallintaansa 1500-luvulla. He alkoivat muuttaa Kurdistanin ekologista ja autonomista järjestelmää sotakoneistoksi. Ottomaaniarmeija tarvitsi jatkuvasti sotilaita, koska jossain päin imperiumia oli aina sota menossa.

Pala palalta ottomaanit pystyivat 1800-luvun puoleen väliin mennessä hajottamaan Kurdistanin autonomiset emiraatit. Vallan jakaminen oli suurin kiista Ottomaanien valtakunnassa. Vahvaa armeijaa ei voi pystyttää maassa, jossa on valta on hajautettu paikallistasolle. Se onnistuu vain systeemissä, jossa valta on keskitetty.

Myös muut naapurikansat, eli persialaiset ja arabit, halusivat tuhota Kurdistanin ekosysteemin voidakseen jakaa sen keskenään. Vuoristokylät olivat vahvoja. Ankara luonto suojeli kurdeja, miehittäjävaltioiden armeijoiden oli vaikea päästä kyliin. Naapurivaltiot halusivat muuttaa Kurdistanin autiomaaksi ja tappaa kurdit sukupuuttoon, että kapinointi loppuisi.

Mutta jylhät vuoret suojelivat kurdeja. Monen maan armeijat ovat tuhonneet kurdikyliä, mutta mikään niistä ei ole pystynyt tuhoamaan kaikkia kyliä. Kurdeja on edelleen olemassa. Luonto on suojellut samalla tavalla myös muita vuoristokansoja kuten tiibetiläisiä Kiinan miehityksen jälkeen ja baskeja Espanjassa. Sen sijaan monet Amerikan alkuperäiskansat katosivat lähes kokonaan kansanmurhaprosessissa, joka alkoi sen jälkeen kun Kolumbus ”löysi” mantereen. Useimmat kansoista elivät tasangoilla, eivät vuoristossa.

Perinteiset kivestä rakennetut talot ovat hyviä sekä ympäristölle että ihmisille.

Aikaisemmin Kurdistanissa oli paljon metsiä. Viheralueet tarjosivat suojan, jossa oppositioliikkeet pystyivät piileskelemään. Siksi maata miehittävien armeijoiden sotilaat  ovat polttaneet metsiä varsinkin viime vuosikymmeninä. Armeijat haluavat nähdä kaiken voidakseen kontrolloida sitä.

Tuhoamalla tuotantosysteemit voidaan tuhota myös ihmisten mielenlaatu. Kun ihmiset menettävät yhteyden maahansa, he voivat huonosti. He menettävät identiteettinsä. Kurdistania miehittävät maat tappavat ympäristön voidakseen kontrolloida asukkaita. Kurdistanin ympäristön tuhoaminen on jatkunut meidän päiviimme asti. Irakin armeija tuhosi lähes kaikki kylät Etelä-Kurdistanissa 1980-luvulla ja Turkin armeija Pohjois-Kurdistanissa seuraavana vuosikymmenenä.

Kurdistanin vauraus on vähentynyt jokaisen hyökkäyksen ja jokaisen miehityksen aikana. Samalla paikallistason autonomia on vähentynyt ja keskushallituksen valta lisääntynyt. Kurdit ovat menettäneet idean itsenäisyydestä samassa tahdissa kuin talonpojat ovat menettäneet peltojaan.

Tuhottujen kylien tilalle rakennetut uudet kaupungit ovat ankeita. Tämä kuva on Qushtepesta läheltä Kurdistanin pääkaupunkia Hewleria.

Etelä-Kurdistaniin muodostettiin autonominen alue 1991. Ihmisten suru maittensa ja perinteisen kurdikulttuurin menettämisestä ei ole kuitenkaan löytänyt luonnollista purkautumisväylää kotien jälleenrakentamisesta ja paluusta omaan ympäristöön. Sen sijaan näitä tunteita yritetään tyynnyttää antamalla asukkaille pieni materiaalinen korvaus, betonista tehty talo ja pieni pakettiauto. Kansanmurhaprosessi jatkuu siten, että kurdit unohtavat oman kulttuurinsa.

Suomennos: Kristiina Koivunen