Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Anna-Sofia Joro
ODA, DAC, MDG, M&E, LIC, CSO, INGO… Ööö?
Kun tekee juttua kansainvälisestä huippukokouksesta, on auttamattomasti myöhässä. Joku toinen ehtii aina ensin, ja kun juttu vihdoin näyttää valmiilta, meiliin tupsahtaa uutta tietoa neuvotteluista. Ei auta kuin äkkiä painaa save-nappia ja lähettää uutinen eteenpäin toivoen, ettei kaikki mene uusiksi ihan seuraavan minuutin aikana.
Eilisen pläjäys oli, kun Kiina marssi ulos neuvotteluista – muun muassa ihmisoikeusviittaukset olivat sille liikaa. Nyt protestoija on jo palannut takaisin pienten namipalojen ansiosta, mutta siitä myöhemmin.
Jännitysnäytelmässä nimeltä Busan kansalaisyhteiskunnalle on tarjolla vain sivurooli. Suuri osa järjestöjen vaatimuksista sivuutetaan suvereenisti.
Neuvottelujen ahdistaessa BEXCO-messukeskuksen hämärä ja vilpoisa mediakeskus vaitonaisine korealaistoimittajineen rauhoittaa mukavasti. Iso jääkaappi pursuaa sandwicheja ja mangomehua ja taustalla soi kevyt jazz.
Mutta juuri kun luulee olevansa turvassa, kimppuun hyökkää aggressiivinen järjestötiedottaja. Yleensä tyyppi edustaa suurta kansainvälistä järjestöä. Alku on kiva, että moi nähtiinkin eilen siellä-ja-siellä sessiossa, tässä mun kortti ja annatko omasi.
Viisi minuuttia, ja jo alkaa tapahtua: meiliin putkahtaa linkkiä, tiedotetta ja valokuvaa viisi minuuttia aiemmin päättyneestä paneelista – järjestön kannanotolla höystettynä. Haastattelu järjestön asiantuntijan kanssa on jo käytännössä järjestetty: ”mitä, eikä tämän pitänyt olla selvää? Tyyppi on nyt tulossa joka tapauksessa, mitä tehdään?”
Silloin tuntee itsensä takapajuiseksi suomalaiseksi tai vähintään erityisen hitaaksi hämäläiseksi. Eihän me olla tällaisia, päällekäyviä tai tehokkaita, miten käytöksen haluaakin määritellä.
Onneksi vieressä istuu kivoja kansainvälisiä toimittajia, jotka joutuvat vieläkin aggressiivisemman lobbauksen kohteiksi. Yksi heistä on Guardianin Mark Tran. Kehityskysymysten asiantuntija on rento tyyppi, joka jaksaa päivitellä järjestöjargonia:
”Miksei asioista voi puhua niiden nimillä, vaan täytyy aina keksiä kaiken maailman lyhenteitä? Stakeholders = people, building blocks = groups. Ja niin edelleen.”
No, ainakin huippukokouksessa on helppo pelata jargon-bingoa. Lappu täyttyy vauhdilla jo parin tunnin paneelikeskustelun aikana.
Ja kirjainlyhenteet. Iltapuhteiksi voi etsiä, mitä tarkoittavat ODA, DAC, MDG, M&E, LIC, CSO tai INGO. Kaikki liittyvät kehitysyhteistyöhön, kuinkas muuten.
On ihanaa kuulla asiantuntijan jargon-ahdistuksesta. Ehkä rohkeuden lisäksi tarvitaan myös paljon kokemusta, jotta uskaltaa puhua yksinkertaisesti. Termien taakse kun voi kivasti piiloutua.
Sisäisessä käytössä jargon alalla kuin alalla (ehkä) vielä menettelee, mutta sen syöttäminen toimittajille ja suurelle yleisölle pitäisi kieltää. Kiinnostavinkin asia, kuten ihmisen oikeus elää ja kehittää itseään ja maailmaansa, hukkuvat liian helposti termipuuroon.
PS: Busanin huippukokouksen neuvottelijoita kutsutaan sherpoiksi, itäisessä Nepalissa asuvan etnisen ryhmän mukaan. Mahtaisiko heillä olla asiaan sanottavaa?
