Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Anna-Sofia Joro
Lopulta Kiina suostuikin allekirjoittamaan kehitysyhteistyön asiakirjan, ”pienellä” reunaehdolla.
Social Watch -järjestön tiedote on osuvasti otsikoitu. Verho on laskeutunut Etelä-Koreassa pidetyn kehitysavun huippukokouksen ja Helsingissä kotisohvalla makaavan osallistuja-raadon välille. Aikaeron takaa voi kelailla, mitä tapahtui.
Kuitenkin vasta pari päivää sitten kokous huipentui loppuasiakirjan julkistamiseen. Busanin kuukausia jatkuneissa neuvotteluissa saatiin aikaan asiakirja, jossa on 12 sivua ja 5 314 sanaa. Jokaista niistä on punnittu hartaasti. Yhteensä 18 sherpaksi kutsuttua neuvottelijaa vietti tuntikausia suljettujen ovien takana ja raportoi sitten – vaihtelevalla aktiivisuudella tosin – edustamilleen ihmisille.
Sata eri maiden ministeriä, jotka matkustivat Busanin huippukokoukseen pariksi päiväksi, pääsivät lähes valmiiseen pöytään. Piti antaa vain loppusilaus ja sanansa noudattaa asiakirjaa.
Kaikkiaan yli 2 000 ihmistä osallistui tavalla tai toisella asiakirjan tekstin muokkaamiseen. Luonnos kiersi kommenteilla myös suomalaisissa järjestöissä. Jotkut saivat ehdotuksensa sellaisenaan sisään ja toisten vuoksi tehtiin pikku myönnytyksiä, mutta moni joutui tyytymään kitkeriin kompromisseihin. Etenkin kansalaisyhteiskunta. Esimerkiksi ihmisoikeudet sekä maininnat siitä, että yhteiskuntien tulee taata järjestöille vapaa toimintaympäristö, jäivät ihan liian kevyiksi.
Historiallinen askel tuli silti otettua, sillä kansalaisyhteiskunta oli nyt ensimmäistä kertaa sisällä neuvotteluissa valtioiden ja kansainvälisten instituutioiden kuten Maailmanpankin rinnalla. Loppufiilis kuitenkin oli, ettei järjestöjä otettu ”ihan oikeasti” mukaan. Ainakin, kun vertaa yksityissektoriin tai Kiinaan, jonka edessä Eurooppakin meni rähmälleen.
Ainoa, joka pisti Kiinalle hanttiin, oli Yhdysvallat. Eurooppalaiset järjestöt arvostelivat EU:ta joka lakaisi ihmisoikeuksia, läpinäkyvyyttä ja muita tärkeitä arvoja pöydän alle, jotta Kiina saataisiin messiin.
Lopulta Kiina suostuikin allekirjoittamaan asiakirjan, ”pienellä” reunaehdolla: yhteisten pelisääntöjen noudattamisen pitää olla Kiinalle vapaaehtoista. Ei voi kuin toivoa, että maan mukanaolo on siitä huolimatta askel oikeaan suuntaan, eikä aina vaan kasvaviin myönnytyksiin.
Ensimmäistä kertaa sopimukseen sitoutui perinteisten kehitysapua antavien maiden lisäksi muitakin nousevia talouksia, kuten Intia ja Brasilia. Se on hienoa. OECD hehkuttaa, kuinka asiakirjan myötä syntynyt globaali kumppanuus on käännekohta maailman kehitysavulle. Se jää nähtäväksi.
Ainakin kokous saatiin kunnialla lusittua, järjestelyt toimivat korealaisella tehokkuudella ja parituhatta univelkaista osallistujaa pääsi Busanista takaisin kotiin. Nyt alkaa tärkein, tulkitsemisvaihe. Miten kirjauksia pystytään soveltamaan käytäntöön Suomessa?
Asiakirjaa ei pidä lukea kuin piru Raamattua, vaikka tuskin sitäkään täysin pystytään välttämään. Kirkkaimpana mielessä pitäisi aina piirtyä niiden miljoonien maailman köyhien ja sorrettujen kasvot, joiden elämään tämänkin asiakirjan muotoilut vaikuttavat – tai jättävät vaikuttamatta.
