Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Tuuli Hakulinen
“Siis minkä piirityksen?” kysyy turisti Pietarissa.
27. tammikuuta tuli kuluneeksi 67 vuotta Leningradin piirityksen päättymisestä. “Siis minkä piirityksen?” kysyi suomalainen veljeni, kun raahasin hänet Leningradin piiritys -museoon Pietarissa. Itsekään en muista sen koommin kiinnittäneen huomiota koko piiritykseen ennen Pietariin muuttoa.
Leningradin piirityksen historia on järkyttävä ja sydäntä särkevä. Mitä enemmän siitä ottaa selvää, sitä enemmän alkaa kiinnostaa, miten kaupunki on ylipäätään pystynyt toimimaan täysin eristettynä ulkomaailmasta, ainoana yhteytenä ulkomaailmaan Laatokan poikki talvella jäätä pitkin kulkenut “Elämän tie”.
Lähes 900 päivää kestäneen piirityksen aikana Leningradin kolmesta miljoonasta asukkaasta yli kolmasosa kuoli nälkään. Ruoka-annos oli pahimmillaan vain 125 grammaa leipää vuorokaudessa henkilöä kohden. Perunoita viljeltiin tienpenkereillä, koirat ja kissatkin kelpasivat ruoaksi. Polttopuiksi hakattiin kaikki Pietarin puut. Jopa keitetty vesi oli herkkua, sillä mahdollisuus veden keittämiseen oli suurta luksusta. Pulaa oli kaikesta mahdollisesta. Tästä huolimatta piirityksen aikana kaupungissa jatkoivat toimintaansa tehtaat, teatterit, konserttisalit ja yliopistot.
Nykypäivän Pietarissa Leningradin piiritystä ei voi olla huomaamatta. Piiritys mainitaan arkipäivän puheissa milloin missäkin yhteydessä. Konkreettisia merkkejä piirityksestä näkyy ympäri kaupunkia: Iisakin kirkon pylväissä on lommoja pommituksen jäljiltä, sillalla muistotaulu ja kukkia, pääkadulla Nevskillä piirityksen aikainen ilmoitustaulu, jossa lukee että “Pommituksen aikana tämä puoli katua on vaarallisempi”. Lisäksi on tietenkin piiritysmuseot, monumentit ja sankarihautausmaat.
Tammikuussa, juhlapäivän lähestyessä, piiritystä muistetaan kaikkialla: valomainoksissa, metrokuulutuksissa ja virallisissa patrioottisissa juhlapuheissa. 27. tammikuuta piirityksestä hengissä selvinneitä, edelleen elossa olevia 116 000 pietarilaista onnitellaan virallisin muistotilaisuuksin, ilotulituksin ja juhlakonsertein. TV:ssä näytetään uusintana Leningradin piiritystä käsitteleviä dokumenttielokuvia ja televisiosarjoja.
Kaikki muistopuheet ja museot antavat Leningradin piirityksestä vain hataran käsityksen ja ruokkivat mielenkiintoani tutustumaan historiaan tarkemmin. Tuntuu käsittättömältä, miten ihmiset ovat selvinneet moisesta koettelemuksesta. Piirityksen tapahtumiseen perehtymisen myötä alan ymmärtää yhä paremmin entistä kommunalkka-naapuriani, yli 80-vuotiasta Vasilisaa. Leningradin piirityksen kokenut mummo hamstraa edelleen jauhoja ja saippuaa huoneessaan ja pitää varmasti huolen siitä, että valot eivät pala tyhjässä käytävässä tai vesi valu turhaan hanasta.
