Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Jenni Jarventaus
Anteeksipyyntö saastuttajalle ja muita republikaanien rakkaudenosoituksia.
Luulin etten voisi enää enempää masentua Meksikonlahden ennätysmäisen öljysotkun takia, kunnes Joe Barton aukaisi suunsa. Teksasilainen kongressiedustaja kohtasi öljyjätti BP:n pomon Tony Haywardin hiljattain edustajainhuoneen energia- ja kauppakomitean kuulustelussa, ja sen sijaan että olisi vaatinut firmaa tilille Yhdysvaltain historian pahimmasta ympäristökatastrofista, tai vaatinut sitä tehostamaan lahden putsaustoimia, tai lopettamaan vastuun pakoilun, Barton teki jotain omaperäistä. Hän pyysi BP:ltä anteeksi, että Obaman hallinto pakotti firman perustamaan 20 miljardin dollarin korvausrahaston kaikille öljyvuodosta kärsiville.
Tarkalleen ottaen Barton sanoi: ”Olen häpeissäni siitä, mitä Valkoisessa talossa tapahtui eilen. On valtava tragedia, että yksityinen yhtiö voidaan alistaa tällaiselle kiristykselle, tässä tapauksessa 20 miljardin kiristykselle.”
Aivan. Siis edustajainhuoneen energia- ja kauppakomitean johtava republikaani pyytää anteeksi yhtiöltä, jonka toimet ovat saastuttaneet valtavan merialueen, listineet lahden eläimiä ja jättäneet kymmenettuhannet kalastajat ja turismiyrittäjät ilman elantoa. Tämän kuullessani ajattelin kulunutta hokemaa: Vain Amerikassa. Only in America.
Vain republikaanin mieleen pälkähtää esittää pahoittelut ympäristökatastrofin aiheuttajalle, ei uhreille. Amerikkalainen oikeistopoliitikko kun on omituinen eläin. Hänen mielestään kaikki verorahoilla kustannettu toiminta on karmeaa, hirvittävää ja hävettävää rahanhaaskausta. Suuryhtiöiden teot ovat puolestaan aina perusteltuja. Jos siinä tuiskeessa vähän maapalloa tuhoutuu, no, kaikki on OK kunhan voittoa kilisee osakkeenomistajien laariin.
BP ei ole ainoa mokailija, jota konservatiivit hellivät kuin kukkaa kämmenellä. Edustajainhuone ja senaatti äänestävät tällä viikolla laista, jonka oli tarkoitus kieltää rahoitusmaailman hulluimmat uhkapelit ja siten estää nykyisen talouskriisin uusinnat. Wall Streetin työntekijät voivat kuitenkin nukkua kattohuoneistoissaan rauhassa, sillä kyseinen laki vesittyi valmisteluvaiheessaan. Laki esittää uuden kuluttajansuojaviraston perustamista, mutta muuten se sallii rahoitusalan jatkaa toimiaan melkein entiseen malliin.
Ja mitä tekivät republikaanit lain eteen? Äänestivät tiukempia säädöksiä vastaan, koska ne olisivat kuulemma suitsineet finanssimaailmaa liikaa. Kuten tiedämme, markkinathan ovat aina oikeassa, joten mitä niitä turhaan laeilla tai arkijärjellä rajoittamaan.
Republikaanien suhde liikemaailmaan muistuttaa minua loputtoman kärsivällisen naisen rakkaudesta renttumieheen. Jälkimmäinen dokaa, pettää ja mokailee päivät päästyään, mutta edellä mainittu jaksaa rakastaa, pestä kalsareita ja hakea putkasta loputtomasti. Suhteen salaisuus kun on, että hyvinä aikoina renttumies kestittää naistaan ja tämän parhaita kavereita pennejä laskematta. Nainen saa rentulta rahaa ja sitä kautta valtaa, ja rentulla on puolestaan uskollinen kumppani, joka tuo krapulaiselle buranaa ja pelastaa pulasta.
Entä tavalliset amerikkalaiset? No, he ovat pariskunnan lapsia, jotka isä viskaa silloin tällöin lumihankeen ja joille äiti yrittää selittää isän tekoja parhain päin. Joe Barton ja puoluekumppaninsa jaksavat rakastaa ja ymmärtää suurfirmoja, tekivät ne mitä tahansa, ja tarvittaessa he jopa pyytävät mokailijalta anteeksi. Kuten sanottua: Only in America.
