Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Ada-Maaria Hyvärinen
Kreikan lapset laulavat epäkorrekteja lauluja il Ducesta.
28.10. Kreikassa vietettiin niin sanottua ohi-päivää, viralliselta nimeltään Epeteios tou Ohi eli juhlapäivä sanan ”ei” kunniaksi. Päivää juhlistetaan, sillä legendan mukaan Italian suurlähettilään Emanuele Grazzin esitettyä 28.10.1940 vaatimuksen Kreikan liittämisestä Mussolinin Italiaan Kreikan pääministeri Ioannis Metaxas vastasi pelkästään ”ohi” eli ”ei”. (Wikipedian mukaan Metaxas tosin vastasi todellisuudessa ”Alors, c’est la guerre” eli ”selvä, se on sitten sota”.) Nykyään päivä on toiseksi tärkein kansallinen juhlapäivä Kreikan kansallispäivän jälkeen.
Teoreettisesti päivää juhlistetaan siten, että koululaiset pukeutuvat tummansiniseen ja valkoiseen, laittavat kravatit ja huivit kaulaan ja marssivat keskeisellä paikalla, missä myös lauletaan ja luetaan runoja. Itsekin lähdin aamulla Xylokastron keskusaukiolle nähdäkseni tapahtumia. Kirkko ja aukio olivatkin täynnä juhlapukuisia lapsia vanhempiensa kanssa. Satoi kaatamalla, joten kaikki yrittivät suojautua katosten alle tai kirkon sisään. Väki väheni paikalta: ilmeisesti tapahtuma oli peruttu sateen takia. Marssit jäivät marssimatta ja runot lukematta. Olin märkä ja lähdin kotiin.
Kaikeksi onneksi olen päässyt töissä fiilistelemään ohi-päivää jo pari viikkoa etukäteen. Ehkä tylsin työtehtäväni tähän mennessä oli piirtää kartongille 15 samanlaista tyttöä, jotka kantavan Kreikan lippua ja kylttiä, jossa lukee OXI. Sen sijaan päivään kuuluvien kreikankielisten laulujen harjoittelusta olen nauttinut suuresti.
Kreikan kansallislaulussa ei ole mitään sen erikoisempaa kuin muissakaan kansallislauluissa, ja sen laulaminen on minulta edelleen kreikkaa latinalaisilla aakkosilla kirjoitettuja kieliä hitaammin lukevana sujunut ihan hyvin. Laulussa muistellaan voittoa turkkilaisista ensimmäisen maailmansodan yhteydessä, mutta nimiä mainitsematta ja enemmän vapauden ihanuutta korostaen. Kansallislaulun laulamiseen ei Kreikassa liity samanlaisia rituaaleja kuin Suomessa, esimerkiksi lapsia ei välttämättä käsketä seisomaan, ja opettajat kehottivat esimerkiksi bussissa ryhmää laulamaan sitä yhteislauluna ajanvietteeksi.
Paljon enemmän minua on hämmentänyt toinen teemaan liittyvä laulu nimeltä Koroido Mousolini eli Typerä Mussolini. Laulu on iloinen trallallalla-sävelmä, jonka sanoissa käsittääkseni muun muassa uhitellaan Mussolinille, että odotapas vain, vielä me pystytämme Kreikan lipun Roomaan. Toisessa pitkälti samansisältöisessä laulussa nimeltä Bazei o Ntoutse ti stoli tou kerrotaan puolestaan, kuinka il Duce saapuu Kreikkaan salaa yöllä kuun loisteessa ja syö makaronia. Kyseisiä kappaleita laulatetaan paitsi kulttuurikeskuksemme 5-12-vuotiailla, myös vapaaehtoiskavereideni päiväkodeissa.
En voinut olla leikkimättä ajatuksella, että Suomessakin juhlittaisi jotakin toisen maailmasodan tärkeää tapahtumaa samalla tavoin. Olisihan meillä huomattavasti enemmän juhlittavaa kuin Kreikalla, joka joutui miehitetyksi ja vaikka mitä. Mitä, jos Suomessa vietettäisiin Talin-Ihantalan-päivää ja laulettaisiin, kuinka tyhmä borssia syövä Stalin saa vielä nähdä, miten siniristilippu liehuu Moskovassa?
Sitä tosin saatettaisiin pitää rasistisena tai ääri-isänmaallisena, ja jokuhan voisi vaikka loukkaantua.
