YleinenKirjoittanut satu taskinen

Ryvettynyt kirkko yrittää, mutta ei vakuuta

Lukuaika: < 1 minuutti

Ryvettynyt kirkko yrittää, mutta ei vakuuta

KirjeenvaihtajatKirjeenvaihtajat

Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.

Teksti Satu Taskinen

Miksi Itävallan katolisen kirkon katumus on epäuskottavaa?

Päivälehti der Standard kirjoittaa pääsiäisenä, että enää vain viidennes itävaltalaisista sanoo luottavansa katoliseen kirkkoon. Mielipidekyselyjen mukaan miljoona ihmistä pohtii jäsenyytensä mielekkyyttä. Monet ovat päätöksensä tehneet ja eroamisluvut ovat suuret.

Kirkosta eroamisen aalto on suureksi osaksi seurausta kirkon piirissä tapahtuneesta lasten hyväksikäytöstä ja tapauksien paljastumisesta sekä tulosta julkisuuteen.

mainos

Vuosikymmeniä vaienneet ihmiset kertovat kokemuksistaan ja kertojia on niin paljon, ettei kukaan enää voi olla uskomatta heitä.

Itävallan katolisen kirkon kardinaali Schönborn on nyt ryhtynyt sanoista tekoihin. Entinen Steiermarkin osavaltion johtaja Waltraud Klasnic on nimitetty johtamaan puolueettomana asianajajana ryhmää, jonka tehtävä on selvittää kirkon toiminnan yhteydessä tapahtuneet hyväksikäyttörikokset.

Tavallaan askel vaikuttaa hyvältä. Myös kardinaali Schönbornin kirkon katumusta ja vastuuta vakuuttavat sanat kuulostavat rauhoittavilta. Siitä huolimatta etusijalle jää epäily, että asiat menevät edelleen kovaa vauhtia päin mäntyä. Syitä ovat seuraavat seikat:

1. Ainakin tiedotusvälineiden haastatteluissa korostuu huoli kirkon kohtaamasta luottamuspulasta syynä kirkon katumukseen. On tarvittu valtava eroamisaalto, ennen kuin asiaan on tartuttu. Huoli rikosten uhreista jää edelleenkin taka-alalle.

2. Perustetun selvitysryhmän johtaja on katolisen kirkon jäsen.

3. Kukaan katolisen kirkon jäsen ei voi uskottavasti olla ensisijaisesti katolisen kirkon suojelemien rikosten uhrien edustaja ja luottamushenkilö.

4. On melko uskaliasta – jottei jopa loukkaavaa – pyytää hyväksikäytön uhriksi joutuneita ihmisiä tulemaan puhumaan luottamuksellisesti kärsimyksestään juuri katolisen kirkon jäsenelle tai edustajalle.

5. Rahallisista korvauksista – esimerkiksi terapiaa varten – ei ole selkeää tietoa. Eroamisaalto nakertaa kirkon kassoja. Toisaalta kirkolla on suuri omaisuus esimerkiksi maa-alueiden muodossa.

6. Vatikaani ei ota kantaa. Paavi on katolisen kirkon mukaan erehtymätön.